Monta niitä vastaajia ei kaikkiaan sitten ollutkaan, mutta sitä tutumpia. Sirpa Taskinen Helsingistä ehti heistä taas ensimmäisenä.

”Kuinka ollakaan, kävin juuri Mäntässä Serlachiuksen museoissa, ja siellä silmään sattuivat Riikka Ala-Harjan (s. 1967) seinätekstit. Vihjeiden perusteella kirjailija löytyi helposti, ja kirjana on hänen esikoisromaaninsa ’Tom Tom Tom’ (1998). Se oli peräti Finlandia-ehdokkaana.

Afrikkaan neljäksitoista vuodeksi yllättäen lähtenyt Tom saa Suomeen palattuaan aivoinfarktin. Omassa elämässään harhaileva aikuinen tytär suhtautuu aluksi varauksella sairaaseen isäänsä, mutta alkaa vähitellen lähentyä tätä. Kirjan kieli on varsin raikasta, ja lyhyiden lukujen väliotsikot muistuttavat sarjakuvia, joita Ala-Harja on myös tehnyt.

Samoilla kuvataiteellisilla jäljillä kulki espoolainen Pertti Vuorelakin.

Riikka Ala-Harja on todellinen monilahjakkuus, jolta sujuu kirjoittaminen proosasta sarjakuviin kuten vihjeissä mainittiin. Hän on ollut kaksi kertaa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Visakirja ja Riikan esikoisteos Tom Tom Tom oli ehdolla julkaisuvuonna 1998 ja Maihinnousu-romaani 2012. Hän on saanut myös lukuisia palkintoja ja tunnustuksia kuten Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon 1999 ja J. H. Erkon novellikilpailussa 1990 tuli ykkössija. – – –

Pikaluin Tom Tom Tom –romaanin. 24-vuotias Elsa Kokko tapaa 14 vuoden jälkeen isänsä Tomin, joka palaa Afrikasta. Äiti Tina on kansanedustaja. Kokko haluaisi puhua isänsä kanssa, mutta Tom saa aivohalvauksen eikä puhumisesta tule mitään. Eikä äidinkään kanssa keskustelu oikeasti suju. Kokko joutuu huolehtiman saaressa olevassa isänsä huvilasta ja tietenkin isästään. Haudanvakavaa kuviota keventää huumori ja Kokon ’Peppi Pitkätossu’- ote tapahtumiin.

Jäädään odottamaan hyvillä mielin Riikka Ala-Harjan seuraavaa teosta.”

Myös Mauri Panhelaisella on Jyväskylästä ollut kohtuullisen lyhyt matka Serlachius-museoon.

”Nyt jo kirjailijoiden keskipolveen kuuluvan Ala-Harjan esikoista kehuttiin omaperäiseksi ja vihvahteikkaaksi proosaksi, joka oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi 1998. Aika on kuitenkin parissa kymmenessä vuodessa vanhentanut tekstiä yllättävän paljon. Nyt luettuna teos sisältää sujuvaa kerrontaa, mutta teemat tuntuvat kuluneilta. – – –

Hyvää profiilia Riikka Ala-Harjalle luo Mäntän Gösta-taidemuseoon tehty aluevaltaus, jossa kultakauden taiteeseen on yhdistetty Ala-Harjan oivaltavia tarinoita otsikolla ’Malli ja hullu kuvailija’. Ne ovat kuvitteellisia ajatuksenjuoksuja Akseli Gallen-Kallelan ja muidenkin taiteilijoiden malleina istuneiden ihmisten päästä.

Kaunokirjalliset tekstit kiertävät seinillä kaunokirjoitettuina upeiden maalausten seassa ja saavat Serlachiuksen kartanon yläkertaan saakka päässeen kävijän eläytymään sekä sadan vuoden takaiseen taiteeseen että maalauksen arkiseen mutta kiehtovaan syntyprosessiin. Kirjailijan panos on tuonut taidenäyttelykokemukseen uutta hiljaista dramaturgiaa, jonka voi kokea Mäntän taidekeskuksessa vuoden 2017 loppuun saakka.”

Eero Reijonen Espoosta ruotii romaania tähän tapaan.

”Visakommentitkin on hyvä kytkeä aikaansa. Jääkiekkoa siis. Kalpan monissa liemissä keitetty (ja siis tuoksujen asiantuntija) valmentaja Pekka Virta lanseerasi kiekkoon käsitteen ’raikas kynäilijä’. Tämä sopii esikoisromaaninsa kirjoittaneen visakirjailijan kuvaukseksi. Kirjailijan pikku maneerit odottavat vasta vuosien päässä Maihinnousuaan. Se vaatii pitkää oleskelua Normandiassa ja Kokolihaan kyllästymistä.

Elämä ei ole vielä visaromaania kirjoittaessa opettanut liiaksi suuntia, niitä täytyy itse haistella. Ja mennä siten tuulen mukana. Rinnastukset sattuvat kohdilleen kun ne ovat tuoreita: Afasiasanomat ja Insinööriuutiset; mitä muuta tietoa halvaantunut mies, oma isäkään, kaipaa.

Paha sairaus osaa olla hyväkin: aivot etsivät kokoajan uusia ratoja rikkoutuneiden tilalle. Eikä ilkeä äitikään, valevasuri uranainen, ole täysin menetetty. Tosin megajuontaja Hermusen täyslaidallinen puhuri, söpöjen sääpoikien innoittama, kyykyttää armottomasti kansanedustajaäitiä. – – –

Afrikasta puolittaisesta maanpaosta palaava ja heti kohta halvaantuva isä-Tom putoaa laakista kommunikoinnissa rummutusten tasolle ja alemmaksikin. Edes tom, tom, tom ei suju vaan pelkkä jaa jaa jaa. Tälläkin yhdistelmällä kyllä pärjää sillä, visakirjailija käyttää isän sanaa mestarillisesti. Lyhyet virkkeet katkaisevat lauseet niiden ytimeen. Mielikuvat ihmisten ajatuksista ovat eläviä, vaikkei kukaan tuo niitä erityisesti julki. Kevyt kynä vie painavaa asiaa raikkaasti eteenpäin. Aika armahtaa. Kerrankin. Yhden sanan mies Tom, aikanaan sanojen valtias, vapautuu kahleistaan; Etelämeren kuningas, joka on jättänyt neekeriprinsessa ’Pitkätossun yksin pelkurimaisten porvariskakaroiden ja tavallista tyhmempien elukoiden kanssa mätänevään taloon’, vapautuu kahleistaan.”

Juhani Niemi Hangosta sulkee tämän visan.

”Ala-Harjalla on komiikan ja vivahteiden tajua, hän kirjoittaa kipeistä asioista kuulaasti ja raikkaan omaperäisesti. Ainakin takakannen tekstin mukaan. Ja kyllä ihan oikeastikin, ei sen puoleen. Jäin vähän koukkuun kerrontaan, luin kirjan kerralla läpi, en malttanut lopettaa kesken.”

Palkinto menee nyt Panhelaisen Maurille.

Viikkojen 19-20 sitaatti

Jo joutui armas aika ja muuta tiukkaa hommaa Martti Innasta lainataksemme. Niin, ja joutui myös sesongin viimeinen tehtävä, joka puretaan auki sitten jo kesäkuun puolella eli 2.6. Tämä 1980-luvulla debytoinut runoilija oli muutaman kollegansa kanssa perustamassa ”vastaryhmittymää” eräässä laadukkaassa elokuvassa lanseeratulle kirjalliselle poppoolle. Omaan tuotantoon kuuluu runojen ja proosan lisäksi myös eräs eläimellinen sarja.

Kuka suven kirkkaita väreja lähettävän runon kirjoittaja on, mistä kokoelmasta teksti? Vastaukset viimeistään 25.5. mennessä osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yksi vielä palkitaan.

Niin vihreä ettei kukaan, ei kukaan
voi sanoa
niin vihreä ettei ruoho, ei männikkö
ei lepikko
voi sitä peittää
ei kuvata
kukaan ei voi sitä kuvata
niin keltainen ettei voikukka, ettei
aurinko, niin kirkas
ettei vesi
ettei valo
voi sitä murtaa
niin syvä, niin lämmin, niin hiljainen
se on

ettei kukaan voi sitä ymmärtää
niin hyinen, niin mykkä, niin syvä
se on.