Helsinkiläinen V-P Salminen kertoo tervehtivänsä visavalintaa ilolla.

“Onkin jo vähän ihmetyttänyt draamakirjallisuuden aliedustus, varsinkin kun rb tiedetään intomieliseksi teatterin ystäväksi. Olen jopa arvellut, josko vielä joskus käynnistyy erillinen Näytelmävisa…

Vain kuusi vuotta Shakespearen kuoleman jälkeen syntyi monsieur Poquelin, myöhemmin Molièren nimellä tunnettu klassikko. Teatterihistorian raskasta sarjaa siis. Itselleni on syntynyt käsitys, että ranskalaisen mestarin leikillisen terävää tekstiä on yllättävän hankala sovitella nykynäyttämöille tuoreella tavalla. Toisin on laita Tšehovin kohdalla – on vaikea kuvitella, miten hänen näytelmistään voisi saada aikaan lattean tai väkinäisen esityksen.

Draaman aliedustuksesta voi vääntää sellaisen selityksen, että monesti ne ovat  hankalia siteerattavia: tiivistä repliikkien vaihtoa, roolinimet esillä, parenteesit vielä kaupan päälle. Oikeastaan vain vähän pidemmät repliikit ja monologit tulevat kyseeseen.

Helsinkiläinen Raila Rinne onlistannut aikajanalle kirjailijan vaiheita.

“Molieren nuoruudessa teatteria pidettiin rahvaanomaisena markkinaviihteenä. Lakia opiskellut nokkela Moliere havaitsi ympärillään asioita, joista kehkeytyi huvittavia tarinoita kerrottaviksi teatterin keinoin. Hän ryhtyi näyttelijäksi vastoin käsityöläisisänsä tahtoa ja liikkui kiertelevien teatteriseurueiden matkassa pitkin poikin Ranskaa. Vuonna 1658 hän palasi Pariisiin oman teatterinsa johtajana.

Tällä välin teatteritaiteen arvostus oli kohonnut, sillä Aurinkokuningas Ludvig XIV oli siihen mieltynyt. Kuningas jopa lahjoitti Molieren seurueelle oman teatterihuoneiston.

Yleisö nautti Molieren komedioista, joissa osoitetaan ihmisten pikkumaisuus ja hienostelu. Toisia pilkkakirves tietysti myös ärsytti, etenkin papistoa.”

Mauri Panhelainenkin tietää kirkonmiesten saaneen Molièrelta kyytiä.

“Moliere aikana ihmisen sielua ja sosiaalisia suhteita sääteli mahtava katolinen kirkko, eivätkä kirjalliset nerotkaan luultavasti olleet vapaita ajan ilmapiiristä. Saituus ei suoraan kuulu perinteisiin kristillisiin kuolemansynteihin, joita ovat Danten ‘Jumalaisen näytelmän’ mukaan pahimmasta lievempään päin ylpeys (turhamaisuus), kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Jokaiseen näistä liittyy joukko katolisen kirkon nimeämiä paheita; epäilemättä saituus kuuluu ahneuden alaisiin synteihin. Molieren näytelmässä tehdään pilaa myös kirkon kaksinaismoraalista.”

* * *

Sirpa Taskinen luonnehtii kirjailijaa osuvalla nykypäivän muotitermillä.

“Jean-Baptiste Poquelin oli varsinainen downshiftaaja. Hän syntyi varakkaaseen perheeseen ja valmistui notaariksi. Hän jätti kuitenkin porvarillisen hyvinvoinnin taakseen ryhtyäkseen näyttelijäksi, joka tuolloin oli hädin tuskin kunniallinen ammatti. Nimikin oli syytä muuttaa – olihan katolinen perhe nimennyt hänet Johannes Kastajaksi…

Molière (1622-1673) oivalsi ilmeisesti hyvin olennaisia asioita ihmisistä, kun hänen varsin piruilevat komediansa ovat kestäneet aikaa nämä nelisen sataa vuotta. Omana aikanaan hän onnistui suututtamaan niin aatelistoa kuin porvareitakin, mutta saattoi luottaa Ludvig XIV:n suojelukseen.

Visassa haettu Saituri tuo mieleen ahneita pääomasijoittajia, ja sievisteleviä hupsuja löytyy runsaasti tänäkin päivänä…”

Ulla Vaara on vapautunut Lahden MM-latujen ääreltä näihin kirjallisiin mittelöihin, joissa ei ole väliksi, vetääkö perinteisellä vai vapaalla tyylillä.

“Pihiys on niitä ihmisen inhottavampia piirteitä, siis sellainen itaruus, jota Moliere kuvasi Saituri –näytelmässään. Jean-Baptiste Poquelin, taiteilijanimeltään Moliere, syntyi 1622 Pariisissa, joten hänen syntymästään on viiden vuoden kuluttua kulunut 400 vuotta.

Hän oli näytelmäkirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Menestys alkuun oli heikkoa, mutta kuten tiedämme, Molieren näytelmät ovat olleet satoja vuosia kaikkialla maailmassa suosittuja eikä loppua näy. – – –

Molierelle nimettiin 100 vuotta hänen kuolemansa jälkeen pysyvästi Ranskan akatemian 41. tuoli. Tämä on suurimpia kunnianosoituksia, mitä taitelija kuolemansa jälkeen voi Ranskassa saada.”

Eero Reijonen Espoosta vetää linkkiä vanhempaan visaan.

“Viime kevään rapea visapähkinä, Montataigne, oli enemmän filosofi, vaikka teatterimies hänkin tavallaan oli, ainakin Shakespearen teksteihin vaikuttajana. Commedia dell`arte esitykset vetivät kansaa ja niistä Jean-Baptiste sai hyvät pohjat elämäntyölleen. Moliére alkoi hommiin.

Tragediaa hänkin ensin yritteli, mutta kansa piti hänen mahtipontisuuttaan naurettavana. Moni olisi luovuttanut, mutta hoviverhoilijan poika piti kuosinsa. Hän antoi nykyaikaiselle komedialle suunnan. Sekoittamalla tyylisuuntia. Ja aikalaisiaan.

Hän otti kantaa, pilkkasi pyhiä arvoja, niin pitkälle kuin kaulaansa menettämättämättä pystyi tekemään. Siitä harvinainen taiteilija hän oli, että teki rajua pilkkaa myös itsestään. Nuori vaimo ja hänen siveyttään vahtiva seniili vanha mies. Tunnusmerkit sopivat aikalaisten mukaan hyvin Moliéreen itseensä. ”

* * *

Maijaliisa Mattila heittää hyvän poleemisen epäilyn:

“Harva enää muistaa Saituria, kun kuluttaminen, turhanaikainen kasvu ja tuhlaaminen on virallinen valtakunnanuskonto! Moliére tunsi ihmisluonnon, joka on yhtä koominen ankarassa saituudessa kuin hurjapäisessä tuhlaamisessakin. Edellinen koettelee ihmissuhteita, jälkimmäinen koko planeetan mahdollisuuksia. Mutta ihana vanha teksti on esitetty toistuvasti joulunäytelmänä Tampereen teatterissa ja aina osuu ja uppoaa!

Muinaisella opettajanurallakin Moliéren Saituri oli oppilaiden suosimaa luettavaa.”

Pertti Vuorela on Molèren näytelmiä katsonut monesti.

“Molieren komediat sopivat edelleen hyvin näyttämölle ja erityisesti kesäteatterit suosivat niitä. Saiturin näin Tervasaaren kesäteatterissa Helsingissä viitisen vuotta sitten. Espoossa Hyökyvuoren kesäteatteri puolestaan esitti Tartuffen vuonna 2014. Vanhahtava kieli ei häiritse ja juonen kiemurat vetävät kummasti edelleen, vaikka ihmisluonteen heikkoudet näkyvät selvästi kuten Saiturissa nuukuus ja Tartuffessa tekopyhyys.

Moliere kaatui ‘saappaat jalassa’ 51 vuotiaana näyttämölle kesken Luulosairaan neljännen esityksen.”

Niinhän siinä kävi, aikansa downshiftaajalle.

Kiitämme oikeista vastauksista myös tervakoskelaista Ossi Lehtiötä,  jyväskyläläistä Ilpo Pietilää ja hankolaista Juhani Niemeä, joka vetää suoran linjan Pariisin Harpagonista Ankkalinnaan Roopeen. Palkinto Maijaliisa Mattilalle. (rb)

Viikon 12 sitaatti *

Tässä juhlavuoden toiseen spesiaalitehtävässä on haussa niin rakastettu ja kädenjäljeltään tunnistettava runoilija, ettei sen kummoisempia vihjeitä nyt anneta, etenkin, kun ratkaisuaikaa on liki pari vikkoa.
Siis kuka, mikä kokoelma, mitä muistoja hänestä? Vastaukset visaukon kevätlomailun vuoksi vasta viimeistään 29.3. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Tekisi Tanekin rakkausrunon
mutta kun on
saakelin kylmä kuutamossa
ja kuuma auringossa.

Tehköön kellä on omassa päässä
reservissä,
kuu huonelämpimässä
– ja elohopea jäässä.”