Kolme sentään vastasi. Kaksi tiesi. Toinen heistä oli Kaarina Suonio.

”Kirjailija on ranskalainen Jean de La Bruyère (1645–1696). Teos on Luonnekuvia eli tämän vuosisadan tapoja, jonka on suomentanut J. A. Hollo.

Luonnekuvia on oikeastaan la Bruyeren ainoa teos, jota hän jatkuvasti korjaili ja täydensi. Toimittaessaan yhdeksättä laitosta kirjailija kuoli aivoverenvuotoon. La Bruyère oli Aurinkokuninkaan hovissa kuninkaan lapsenlapsen opettajana. Hovissa hän ei viihtynyt mutta saattoi siellä kartuttaa havaintojaan ihmisluonnosta. Luonnekuvat ovat tarkkanäköisiä, eivät kovin ystävällisiä ja useimmat päteviä tänäänkin.”

”Erilaisten luonteiden tyypittely oli varsin suosittua 1600-luvun kirjallisuudessa. On aina arvokasta ja ihailtavaa, kun selvänäköinen kirjoittaja kykenee rohkeasti uuttamaan olennaista ydintä oman aikakautensa totunnaisuuksista. Jean de La Bruyère oli tällainen inhimillisten tapojen preparoija. Hänen tekstiään voi luonnehtia esseemäiseksi, siinä on satiiria ja se kiteytyy usein aforistiseksi.

Luonteenpiirteiden havannoinnilla on toki pitkä kirjallinen historia, kreikkalaiseen Theofrastokseen asti. La Bruyèren Luonnekuvia saatiin suomeksi melko vikkelästi, 270 vuoden kuluttua. Theofrastoksen teoksen ‘Kharakteres’ kääntymiseen kielellemme meni noin 2 250 vuotta (Pentti Saarikosken suomennos). – Klassikoiden kanssa seurustelemisesta voi imeä suhteellisuudentajua…”

Tuleekohan tästä tapa, pähkäilee Eero Reijonen, kun joutuu jo toisen kerran visaurallaan vastaamaan sokkona eli ilman ao. opusta.

”Nyt tavattiin visiirin vihjaukset tosi tarkkaan. Eniten visailijaa pohditutti termi ’kuuluisa kuningas, ja hänen hovinsa’… n. 1600-luvun puolivälin tienoissa. Ranskan Aurinkokuningas täytti ilman muuta kriteerin ja tietenkin Molieré hovikirjailijana. No, vasta viime keväällähän ’Saituri’ taisi esiintyä kirjavisassa. ’Ihmisvihaaja’ piti kuitenkin, jo nimensä vuoksi, tsekata.

Muita kuuluisia mesenaatti-opettaja kombinaatioita tuli uudelleen pohdintaan… Ruotsin Kristiina ja aikalais-Postin mieliasiakas, Descartes-poloinen, joka paleltui hengiltä pohjolan kylmyydessä….
Näin paljon pitkitettyäni vedin esille viimeisen piilokortin. Pakastani löysin enää Thomas Hobbesin, juopon, riidanhaluisen ja muutoinkin virkaheiton papin pojan, joka 92-vuotta kestäneen elämänsä aikana tapasi moniakin kruunupäitä.”

Hyvä haku, mutta eipä ollut Hobbesin ”Leviathan, eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta”, jonka Tuomas Aho on suomentanut 1999.

Kaarina Suoniolle palkinto, ja sitten suunta kohti uusia ulapoita. Josko siellä tärppäisi paremmin.

Viikon 46 sitaatti

Kirjailijallamme on tasavuosisynttärit kahden ja puolen viikon päästä, ja niitä hän juhlii maassa, josta visakirjailijoita on tullut 25 vuoden aikana aika harvakseen, alta kymmenen. Mutta tämä onkin sitten oikein trilogia, joka möi kotimaassaan huimat neljännesmiljoona kappaletta ja sai hyvän vastaanoton muuallakin Euroopassa.

Kenestä on kyse, mikä teos? Vastaukset viimeistään 21.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“– Tästä tulee yksinkertaisesti aivan upea! Himskatti vieköön!
– Ei noi saa sanoa. Ajattele kissoja. Te tunturiapinat ette ossa edes…
– Sanotaan sitten helvetti soikoon! Helvede oikein tanskalaisittain. Vain sinun vuoksesi, ymmärräthän. Herkän sielusi vuoksi. Pitelepä tätä, pikku ystäväni.

Oli oikeastaan luojan lykky, että toimistosta oli lähetetty tämä nuori typerys auttamaan näyteikkunan laitossa. Nuori poika, jolla ei ollut minkäälaista luovaa rohkeutta yrittää tuputtaa omia ideoita tai muutosehdotuksia.”