Aloitetaan ensikertalaisella. Sirpa Lindqvist kirjoittaa Vantaalta:

“Onnittelut 25-vuotiaalle kirjavisalle, joka mielestäni on ikänsä ollut Demarin parasta antia. Näin juhlan kunniaksi päätin osallistua kisaan ensimmäistä kertaa, kun vielä kysymyksenä on tunteitani syvästi koskettanut runo. Kyseessähän on Edith Södergranin herkkä, surullinen ja kaunis ‘Pohjolan kevät’, joka on hänen v.uonna1916 julkaistusta esikoiskokoelmastaan ‘Dikter’ (‘Runoja’).”

Debytantteja on viime tipassa vastannut kokkolalainen Ragny Mutkakin.

Näin Södergran kirjoitti elämästä runossaaan ‘Ei mitään’:

Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, / jotka ovat sairautta täynnä / ja ahtaita ikävän vuosia / niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii’.”

Visan konkariosastoon lukeutuva Pertti Vuorela saa kertoa tärkeimmät faktatiedot kirjailijasta.

“Edith Södergranin nimi ja elämä on tullut tutuksi, siksi merkittävä runoilija hän oli. Edithin runoja on käännetty yli 40 kielelle ja hän on eittämättä tunnetuin suomalainen runoilija lyhyestä elämästään huolimatta.

Edith Södergran syntyi varakkaaseen perheeseen 1892 Pietarissa ja kävi siellä myös hienoa saksalaista koulua. Jo tuolloin hän alkoi kirjoittaa runoja saksaksi esikuvina Heinrich Heine ja Johan von Goethe. Edithin isä kuoli 1907 keuhkotautiin ja tyttärellä todettiin sama tauti seuraavana vuonna. Tästä alkoi runoilijan pitkä vuodensairaalakierre mm. Nurmijärven Nummelassa ja Sveitsin Davosissa. Vuonna 1914 Edith kieltäytyi parantolahoidosta ja omistautui runojen kirjoittamiselle. Kuolema tuli 1923, jolloin sairas ja yksinäinen Edith oli vain 31 vuotias.

Traagisesti Edithiä ja hänen äitinsä kosketti vuoden 1917 vallankumous, joka vei perheen kaikki rahat. Vain Raivolan huvila Karjalankannaksella jäi heidän asunnokseen. Siellä elettiin niukasti, jopa suoranaisessa köyhyydessä. Omalta osaltaan Edith luo kuvaa runoilijasta, jonka runot jalostuvat köyhyydessä ja kuoleman varjossa. Näin ehkä olikin.

Edith oli ensimmäisiä modernisteja ja aikaansa paljon edellä. Lyriikan modernismi löi itsensä läpi vasta 1950-luvulla. Runoilijan esikoiskokoelma Dikter (1916) oli ensimmäinen vapaamittainen runokokoelma ja se poikkesi jyrkästi perinteisestä loppusointuisesta runoudesta. Runoja pidettiin vaikeatajuisina ja epäsovinnaisina. Edith sai arvostusta vasta paljon kuolemansa jälkeen.

Hänen runonsa ovat edelleen ajattomia ja puhuttelevia. Niitä lukee mielellään.”

Ulla Vaara avaa näin:

“Kaiken kiireen keskellä pitkästä aikaa osallistun kirjavisaan. Nyt sattui sellainen visa, että siihen on osallistuttava. Kiitos kaikesta kulttuurin saralta mielenkiintoisesta, mitä Demokraatti meille lukijoilleen tarjoaa.”

Ja menee sitten itse asiaan:

“Runoja rakastavana tiesin kirjavisan runoilijan ja runonkin, mutta kävin kuitenkin kirjahyllystäni tarkistamassa Edith Södergranin kootut runot ‘Elämäni, kuolemani ja kohtaloni’. – – –

Södergranin runot ovat unenomaisia, symbolistisia, erittäin voimakkaasti lukijaansa vaikuttavia. Niistä löytyy luonto, ympäristö ja koko elämä, vaikka Edith ei koskaan kokenut elämän keskipäivää saati vanhuutta. Hänen runoteoksiaan ja yksittäisiä runojaan on julkaistu lukuisissa maissa ja useilla kielillä. Näistä runoista voimme olla ylpeitä 100-vuotiaassa Suomessa, tekihän Edith Södergran runojensa kautta tunnetuksi myös pientä kotimaataan Suomea.”

Raila Rinne oli valita suomentajan vastauksekseen.

“Runo on niin kaunis, että olen jo veikata kirjoittajaksi nuorena kuollutta Uuno Kailasta, Kannaksen kaunosielua, Olavi Paavolaisen ja Katri Valan ystävää, joka tulee esille mm. Asko Jaakonahon tämänsyksyisessä romaanissa ‘Valon juhla’. Mutta jokin aavistus saa miettimään: Voisiko runo sittenkin olla itsensä Edith Södergranin kynästä?

Kyllä voi. Nuo Uuno Kailaan suomentamat säkeet sisältyvät postuumisti 1929 ilmestyneeseen Södergranin kokoelmaan Levottomia unia.

Edith Södergran oli runoilijana niin aikaansa edellä, että hänen hienot ja rohkeat säkeensä eivät tavoittaneet lukijoita sen enempää ruotsin kuin suomenkaan kielellä. Vasta myöhemmin on opittu arvostamaan hänen modernistista tyyliään. Nykyisin hän on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia runoilijoita.

* * *

Ossi Lehtiö on tutkinut, mitä Södergranista ajatellaan muualla.

“Kun pieneen harrastusteni piiriin kuuluu myös Wikipedian erikielisten ja samaa asiaa käsittelevien artikkeleiden lukeminen, niin tämä runoilijamme on päässyt osaksi 30 eri kielialueen wiki-kulttuuria. Hyvinkin erikoisilla kielillä artikkeleilla kohteesta kirjoitettu, esimerkkeinä baski, arabia, azeri, katalaani, länsimari, malaji, oksitaani, zazaki jne. Lähteet mainitsevat, että runoilijan hengentuotteita olisi Suomen itsenäisyyden aikana käännetty yli 40 eri kielelle.

Jostain kumman syystä ruotsalaiset ovat pääsääntöisesti omineet kirjailijan omakseen, tosin myöntävät hänen olevan finlandssvensk poet. Tätä asennetta kuvaa hyvin myös ruotsinkielinen wikiartikkeli, joka on todella lähes täydellinen kertomus kirjailijasta, hänen elämästään ja tuotannostaan. – – –

Usein hänet mainitaan ensimmäiseksi modernistisen suunnan runoilijaksi Suomessa – ja Ruotsissakin. Hänen runoudessaan on voimakkaita vaikutuksia ranskalaisesta symbolismista, saksalaisesta ekspressionismista sekä venäläisestä futurismista. Yhdessä Hagar Olssonin kanssa runoilijamme toi taiteeseen oalta osaltaan käsitteen ‘nya arten’.”

Veli-Pekka Salminen jatkaa tuosta Ruotsi-yhteydestä.
“Ruotsintaitoni on kaukana täydellisestä, mutta kirjahyllyssäni on kuitenkin Södergranin ‘Samlade dikter’. Runoilijan kansainvälisestä maineesta kertoo se, että tämä koottujen laitos ruotsalaisen kustantamon julkaisema. ‘Den svenska ekspressionismens drömmerska och sångerska’, julistaa jo etukansi. Takakannessa jatketaan: Pohjoismaisen modernismin uranuurtaja ja modernin Suomen arvostetuin lyyrikko.

Tuon Samlade dikter olen muuten hankkinut Akateemisesta kirjakaupasta elokuussa 1992, kun vietettiin Kirjojen yötä. Kirjassa on ihan hieno koholeima muistona tapauksesta. Illasta on jäänyt mieleeni myös vähemmän ylevä näky, kun yleisessä tungoksessa barbaarit loikkivat kirjapöytien päällä ja talloivat kirjoja.”

Jouko Grönholm kertoo tuoreimmista Södergran-nostoista.

“Viime vuosina on Södergranin runoutta tehnyt uudella tavalla tunnetuksi tutkija Vesa Haapala, itsekin erinomainen runoilija, esimerkiksi väitöskirjassaan Kaipaus ja kielto sekä artikkeleissaan. Erittäin tarpeellinen on niin ikään Agneta Rahikaisen mainio elämäkerta ‘Runoilijan elämä ja myytti’. Taitaapa olla niin, että Södergranin koko tuotanto suppeudestaan huolimatta kuuluu kaikkein kestävimpään sanataiteeseen.

Hienoa on sekin, että legendaarinen hämeenlinnalainen kirjallisuusvaikuttaja Hilja Mörsäri on suomentanut Södergranin aforismit kokoelmaksi ‘Kaikkiin neljään tuuleen’. Näin myös suomenkielisillä on kaikki mahdollisuudet tutustua Raivolan runoilijan suppeaan mutta ainutlaatuiseen tuotantoon kokonaisuudessaan. Eikä unohtaa sovi Södergranin suurenmoisia valokuvia, jotka niin ikään on julkaistu kirjana; hän oli paitsi moderni runoilija ja aforistikko myös uusia uria aukova valokuvaaja.”

Sirpa Taskinen asettaa kohtalotoverit paikoilleen.

“Huomasin ajatelleeni, että Edith Södergran (1892-1923) olisi jonkinlainen suomenruotsalaisten Saima Harmaja, mutta tietysti se oli toisinpäin, koska Saima Harmaja (1915-1937) oli nuorempi, ihaili Södergrania ja sai häneltä vaikutteita runoihinsa. Molemmat kuolivat nuorina tuberkuloosiin ja kohosivat kulttimaineeseen.

En tullut lukeneeksi kummankaan runoja nuorena, ja ne ovat jääneet minulle vieraiksi joitain eniten siteerattuja lukuun ottamatta.”

* * *

Lyriikan ystävä Tuulikki Lepomäki-Lahtiselle tämä tehtävä oli mannaa.

“Kiitos taas runotehtävästä. Södergranin runot ovat kauniita, kuten tämä Pohjolan kevät. Luontokuvaukset ovat herkkiä. Runot ovat kuitenkin usein myös surullisia. Sairaus varjosti hänen tuotantoaan. Hän kieltäytyi parantolahoidoista ja keskittyi vain kirjoittamiseen.
Södergranin runot kuuluivat lukemistooni nuorena tyttönä, kun halusi uppoutua surullisiin säkeisiin. Viime aikoina Södergran on jäänyt sivuun. Nyt sain hyvän syyn lehteillä näitä kauniita runoja uudelleen.”

Näin tuumailee Ilpo Pietilä:

“Mielestäni Södergranin pelkistetyt ja tavallaan ajattomat runot sopivat meidän aikaamme sata vuotta myöhemmin edelleen varsin ymmärrettävinä ja puhuttelevina.
Hän oli runoilijana ja kokijana paljon omaa aikaansa edellä.”

Tapani Kemi palaa visan pariin pitkästä aikaa.

“Jo eka säe ‘Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet’ oli tuttu: kaunis, kirkas, tyyni avaus edessä olevaan luopumiseen ja loppuun. Kirjahyllyssäni on Södergranin kokoelma, jonka kannessa oleva valokuva hänestä on upea: kuumeinen, läpitunkeva katse, josta jollain ihmeellisellä tavalla välittyy Södergranin elämän karikkoisuus. Södergranin ja Hagar Olssonin yhteisistä vaiheista kertova näytelmä ‘Koska olet minun’ oli muuten viime kesän Kajaanin Runoviikon helmiä. Upea kokemus.

Onnea 25-vuotistaipaleen johdosta. Long may you run.”

Paluumuuttajaksi voi luonnehtia myös Tommi Kekolaa.

“Valitettavasti visan juhlinta meni minulta sivu suun, kuten monet visat viime aikoina, mutta myöhästyneet onnentoivotukset tapahtuneen johdosta.”

Runoilijasisko Rauni Anita Martikainen pohtii outoutta

“‘… minä olen outo
niin on moni muukin …’

Noin runoilin esikoistani kirjoittaessani, runossa, jonka poistin käsikirjoituksesta. Tuolloin en vielä kovin Södergranin tuotantoa ollut lukenut. Outona Edithiäkin pidettiin.

Hienoja runoja, moderneja. Samastun.”

Eero Reijoselle kävi vähän ohrasesti:

“No, nyt visiirillä kävi suurvisiirin tuuri. Visailijan miltei Sinuhen mittainen Södergran-tilitys, alkaen Raivolan siperiankuusimetsästä ja Pietari Suuren laivaston mastopuista, häipyi bitteinä avaruuteen.
Opetus. Älä KOSKAAN, poistu koneen äärestä varmistamatta ensin, ettei sormi pieni koske mihin vaan. – – –

Siispä lyhyesti… Kiva, kun kivennapalaissarja saatiin päätökseen. Hyvä kolmikko sieltä maailmalle singahti: Paavolainen, Pimiä ja Södergran.”

“Sinuhen mittainen tilitys”… Onni onnettomuudessa. Sen purkamiseen olisi tarvittu sivuja pitkälti toistakymmentä.

* * *
Södergranin tunnistivat vaivatta myös Pirkko Kallio, Ritva Ketola, Matti Kärkkäinen, Risto Miilumäki, Sirkka-Liisa Piirainen, Raili Virtanen, Veikko Huuska, Juhani Niemi, Jorma Kataja ja Orvo Vitikainen.
Henry Kulin täytti väärin veikkaneiden kiintiöpaikan Tommy Tabermannillaan.

Otetaan tähän loppuun vielä Unto Vesa, joka paitsi kertoo hyllystään löytyvästä Tapio Tapiovaaran kuvittamasta Södergran-kokoomateosesta, lausuu myös muutaman kauniin sanan kaikkien meidän yhteisestä visataipaleestamme.

“Hämäläinen kun olen, niin tässäpä pienellä viipeellä onnitteluni ja kiitokseni 25 vuoden kirjavisasta! Kiitokset niin ensimmäiselle kuin nykyisellekin visaisännälle sekä kaikille visakumppaneille, joista osa on ollut uskollisesti mukana kai ensimmäisestä visasta alkaen. Kisafriikkinä ja kirjallisuuden ystävänä innostuin heti ensimmäisistä tehtävistä ja kun siinä oli Saarikoskea ja Kiveä ja Huovista, niin sitä kuvitteli ja asetti itselleen tavoiteeksi, että kaikki tehtävät selvitetään. No, alkoi tulla vaikeampia tehtäviä, romaaneja ja runoja ja kirjailijoita, jotka eivät olleetkaan enää niin tuttuja, ja sen myötä salapoliisityö vihjeiden avulla kävi yhä haasteellisemmaksi. Myös se, että vastausaikaa ei ollut montaaa päivää ja piti saada postikortti postiin mielellään ennen viikonloppua, lisäsi vaikeusastetta.

Silloin tällöin meni arvailuksi, ja visaisännäthän ovat kyllä aina rohkaisseet lumiukkokisaan. Omaa kisa-addiktiotani kuvaa se, että kun 1995 olin työmatkalla Tansaniassa, pyysin lähettämään visatehtävän faksilla hotelliin, jossa tiesin olevani pari päivää. Sinne sen sainkin, mutta en keksinyt vastausta – vaikka se loppujen lopuksi olikin sitten tutusta romaanista. Jokainen palkinto onmennyt Omar Khaijamin tarkoitamalla tavalla.

Joten kiitos ts ja rb! Toivotan kirjavisalle ja kaikille visailijoille antoisaa seuraavaa neljännesvuosisataa Suomen ja maailman parhaan kirjallisuuden parissa.”
Rb vastakiittää isännistön puolesta Urho Hietasta mukaillen, että kiitoksi vaan kauhian pal, kyl mää täl pärjä vaik puol vuossatta.

Viikon 47 sitaatti *

Vedetäänpä taas asteriskikortti esiin, jotta saadaan erikoistehtävien luvattu kympin kiintiö täyteen juhlavuoden raameissa. Vihjeeksi ei tipu muuta kuin että nyt on kyse yhdestä ahkerimmasta nykykirjailijastamme. Ja epävihjeenä, että tämä on visaukon Suomi-rankingin top-kolmosessa!

Siis kuka, mikä teos, jossa on vain yksi suora repliikki? Vastaukset viimeistään 28.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Kotona äiti istui tuvassa ja luki Tuomas Kempiläisen kirjaa Kristuksen seuraamisesta, kertoi muiden jo menneen nukkumaan. Riisuin märät vaatteeni keskelle tupaa ja kuivasin itseni pyyhkeeseen, jonka otin hellan vierestä naulasta. Se oli tiskipyyhe, haisi astioilta. Äiti sanoi, että minun piti nyt yrittää pysyä hengissä niin kauan että hänet hautaisin; ettei hänen tarvitsisi sentään nuorimmaistaan olla hautaa viemässä. Lupasin yrittää”