Kirjallisuus

Kirjavisassa Hilja Liinamaa- Pärssinen: Kapinarunojen naisääni

Työväen arkisto
Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä vuoden 1907 vaaleissa valitut kansanedustajat ikuistettiin postikorttiinkin, mukana joukossa Hilja Pärssinen.
Työväen arkisto
Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä vuoden 1907 vaaleissa valitut kansanedustajat ikuistettiin postikorttiinkin, mukana joukossa Hilja Pärssinen.
Työväen arkisto
Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä vuoden 1907 vaaleissa valitut kansanedustajat ikuistettiin postikorttiinkin, mukana joukossa Hilja Pärssinen.

Kuten varsin hyvin hoksattiin, kakkosviikon vihjeissä mainitulla historiallisella ajalla viitattiin vallankumouslyhdyn nousemiseen Helsingin työväentalon torniin. Siinä kapinassa tämä kirjailijamme oli poliittisena toimijana mukana, tavallaan ensimmäinen naisministerimme, kahdeksan vuotta ennen Miina Sillanpäätä.

Tuota pohdiskelee myös Ossi Lehtiö visavastauksessaan:

”Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kouluasiat.”

Nimi tulikin tuossa jo mainituksi, mutta varsinaisen perusselvityksen kirjailijan henkilöydestä saamme Jouko Grönholmilta.

”Kirjavisa viritti jokaisen kirjanystävän taas kerran mielipuuhaansa: salapoliisintyöhön. Vankila-aihe on vanhassa työväenrunoudessa niin usein esiintyvä, että sitaattia ei ollut helppo oitis tunnistaa.
Kielellisten sointisävyjen samoin kuin kuvaston naisellisuus kannusti kuitenkin keskittymään naisrunoilijoihin. Jopa kirjoittajastakin minulla oli heti aavistus, koska olin juuri lukenut Raili Mikkasen tuoreen dokumentaarisen romaanin ’Hilja’ (2017), jonka nimihenkilö on Hilja Liinamaa-Pärssinen.

Tärppäsi. Hilja Liinamaan seitsemän runokokoelman selailu tuotti tuloksen: sitaatti on avausruno hänen viimeisessä runokokoelmassaan ’Muistojen mailta’, jonka kustannusosakeyhtiö Kansanvalta julkaisi 1926. Erittäin paljon vankilarunoja sisältyy myös hänen toiseksi viimeiseen kokoelmaansa ’Jälleen vapaana’ (1923). Aihepiiri on täysin ymmärrettävä. Hilja Liinamaa armahdettiin juuri vuonna 1923 vankilasta, johon hänet oli tuomittu, kun hän palasi kotimaahan Neuvosto-Venäjän kaoottisista ja järkyttävistä oloista.

Kunnollinen tutustuminen Hilja Liinamaa-Pärssisen kaunokirjallisiin teoksiin saattoi puuskahtamaan, miten näin taitava sanankäyttäjä on voitu niin pahasti unohtaa. Hänen tekstinsä kertovat paitsi lyriikan kielellisten keinojen oivallisesta hallinnasta myös vankasta kulttuurihistoriallisesta lukeneisuudesta. Liinamaa-Pärssinen kuului myös Heinrich Heinen ensimmäisiin suomentajiin.

No, unohdus varmaan karisee lähiaikoina, kun Mikkasen romaani saa kohta rinnalleen ensimmäisen tieteellisen elämäkerran Hilja Liinamaa-Pärssisestä.”

Pertti Vuorela tuumaa myös, että ”on ihmeellistä, että näinkin monipuolinen työväenliikkeen vaikuttajanainen on jäänyt suurelta yleisöltä ja myös minulta tuntemattomaksi” ja toivottaa tulevan elämäkerran erittäin lämpimästi tervetulleeksi.

Sirpa Taskinen täydentelee faktoja sieltä täältä.

”Ensimmäisen runokirjansa Hilja Pärssinen julkaisi 1899 ja toimi myös Työläisnainen-lehden toimittajana. Kielitaitoisena hän solmi yhteyksiä kansainvälisiin naisjärjestöihin, ja matkoillaan hän tutustui poliittisten teemojen lisäksi myös taiteeseen. Vuosisadan alun sortovuosina hän liittyi tsaarin vastaiseen maanalaiseen järjestöön. Kirjoitustensa lisäksi hän oli väsymätön puheiden ja esitelmien pitäjä, ja hänet valittiin ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan vuonna 1907.

Kansanedustajana hän ajoi aloitteita erityisesti äitien ja lasten aseman parantamiseen; työttömyydestäkin hän oli huolissaan.”

* * *

Mauri Panhelainen muistuttaa, että alunperin Pärssinen oli sotaa vastaan.

”Myrskyisinä kuukausina sata vuotta sitten Pärssinen kuuui niiden kansanedustajien joukkoon, jotka vastustivat aseellisen vallankumouksen tietä. Yhteiskunnallinen myrsky vei kuitenkin mukanaan ja hän ajautui kansanvaltuuskunnan jäseneksi, lyhytaikaisen punaisen hallituksen sosiaaliasioiden valtuutetuksi eli ministeriksi.

Sisällissodan viimeisinä viikkoina hän pakeni yhdessä aviomiehensä Jaakko Pärssisen kanssa Neuvosto-Venäjälle, mistä he yrittivät eri teitä päästä takaisin Suomeen. Puolentoista vuoden harhailu Venäjälllä ja Virossa pelasti luultavasti Hilja Pärssisen kuolemantuomiolta.”

Eero Reijonen vetelee kainuulaisia kirjailijalinkityksiä.

”Melko laajan nettiotannan perusteella (visaruno ei sisälly aineistoon ) tämän Suomen historian yhden ehdottoman yhteiskunnallisen vaikuttamisen kärkinaisen runojen taso vaihtelee aikalailla; monet ovat aikansa lapsia, nykylukijan makuun vähän paatoksellisiakin. Mutta on joukossa paljon aikaa hyvin kestäneitä runoja. Huomattavasti vaatimattomilla säkeillä on saatu sivukaupalla palstatilaa meikäläisistä Runoraamatuista… Ja vaihtelee se taso Eino Leinollakin, Ilmari Calamnius-Kiannosta puhumattakaan.

Samanlaisista oloista lähtöisin nämä Kainuun miehet olivat kuin visataiteilija. Kianto vielä papin poikakin, jonka ’Nälkämaan Laulu’ tuntuu näin jälkikäteen arvioitaessa ns. vahinkonapakympiltä. Ladut veivät pohjalaista Visa-vaikuttajanaista ja näitä Kainuun nälkämaiden miehiä ihan eri suuntaan. Jyrkimmillään ne erosivat kansalaissodan kuvauksissa.”

Raila Rinne yhytti erään merkittävän päivämäärän

”Selasin kai kaikkien kustantamojen uutuusluettelot etsien suomalaista runoilijaa, jonka elämäkerta ilmestyy tänä keväänä. Turhaan. Elvi Sinervoa käsittelevä teos ehti tulla jo syksyllä. Kenen tekstiä visasitaatti voisi olla: perinteistä mittaa, suloista nyyhkettä, epäilemättä naisen kynästä? Kenen?

Äkkiä vastaus ponnahti tietokoneeni näytölle: Hilja Pärssinen. Se ponnahti Työväenliikkeen kirjaston tapahtumakalenterin muodossa. Maaliskuussa kirjaston Työväenperinnepäivässä julkistetaan Maijaliisa Hentilän, Matti Kalliokosken ja Armi Viidan kirjoittama teos ’Uuden ajan nainen Hilja Pärssinen – poliitikko, opettaja, runoilija, naisasianainen’. Päivä on 8. maaliskuuta, kansainvälinen naisten päivä. Mahtavaa! – – –

Kiinnostuin nyt tästä kansansivistyksen, naisten oikeuksien, raittiusasian ja työväenliikkeen vahvasta vaikuttajasta niin ehdottomasti, että hankin kyllä hänen elämäkertansa ja paneudun siihen huolella.”

Odottavalla kannalla on myös Ilpo Pietilä.

”On erinomaisen hienoa, että hänestä ilmestyy tuore elämäkertateos näin merkkivuoden yhteydessä. Sen verran nimittäin nyt lueskelin hänen elämänvaiheistaan, että uskaltanee sanoa, että avioliitossaan hän ei tainnut ollakaan se ’heikomman sukupuolen’ leiman kantaja. Pitääkin siis varmaan ponnistella ja lukea tämä elämäkertateos hänen vaiheistaan.”

Kirjailijan tiesivät tällä viikolla myös Eeva-Liisa Haanpää, Juhani Niemi ja Kyösti Suonoja. Palkinnon saa Raila Rinne. (rb)

Viikon 5 sitaatti

Viime viikonvaihteessa vietettiin vainojen uhrien muistopäivää, ja sen jälkikaikuna tulee tämä kirjailija, joka sai kokea oman osansa historian hirveyksistä. Ne myös ajoivat hänet päättämään päivänsä oman käden kautta. Hänen vähän toistakymmentä vuotta sitten suomennetun proosavalikoimansa alussa on pieni luku otsikolla Omaelämäkerta, jossa hän kertoo muun muassa, että ”vuosina 1912-1922 kirjoitan lakkaamatta, mutta en julkaise kirjoja” ja että ”rakkaimmat kirjailijani ovat Selma Lagerlöf, Sigrid Undset ja Mary Webb”.
Kuka on tämä runoilijana paremmin tunnettu kirjailija, joka oli myös tärkeä tienraivaaja maansa kirjallisuushistoriassa? Vastaukset viimeistään 7.2. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Varhaislapsuuteni paholainen jätti minulle perinnöksi kaiken muun ohella iankaikkisen ’Tyl-sä-ää’, kuin koiran haukotuksen kaikelle mikä oli pelkkää leikkiä. Miksi piru asui Valerian huoneessa? Silloin en sitä miettinyt (eikä Valeria saanut sitä koskaan tietää). Se oli yhtä itsestään selvää kuin että minä asuin lastenhuoneessa. Isä asui työhuoneessa, isoäiti muotokuvassa, äiti flyygelin jakkaralla, Valeria Katariinan instituutissa ja piru Valerian huoneessa. Niin olivat asiat silloin.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat