Nyt visaukko on taas jotakuinkin elävien kirjoissa, ja peli jatkuu.

Ilpo Pietilä nykäisee rattaat liikkeeseen.

”Tämän viikon kirjailija on nyt sentään hiukan edes elämänvaiheiltaan maantieteellisesti tuttu ja olen jopa hänen isänsä yhteen koulutukseen aikoinaan osallistunut Mikkelin suunnalla. Itse kirjailija on iältään omien lasteni ikäluokkaa.

Mauri Panhelaista jäi lukukokemuksesta askarruttamaan moni asia.
”Viikon kirjailijalla on kaunis ja ilmava sukunimi, mutta hänen romaaninsa ovat paikoin karmivaa luettavaa. Markku Pääskysen kirjan nimi on ’Ellington’, mutta miksi? Luin Pääskysen kirjan nopeasti, enkä huomannut tai keksinyt selitystä siihen, miten moniongelmaisen päähenkilön synkin sivupersoona on nimetty tunnetun 1950- ja 60-luvun jazz-muusikon Duke Ellingtonin mukaan.

Jotain poikkeuksellisen kiehtovaa ja omaperäistä on Markku Pääskysen tavassa rakentaa labyrinttimaisia ihmissuhdeverkkoja. Toisaalta kun kirjailija tarinan polveillessa vihjaa ja ehdottaa, mikä ja kuka on syyllinen kenenkin onnettomaan kohtaloon tai järjettömiin väkivaltatekoihin, vanhempien ja muidenkin läheisten syyllistäminen tuntuu melkein vastenmieliseltä. – – –

En löytänyt tietoa siitä, miksi Pääskynen tuntee niin hyvin Ruotsin Taalainmaan ja sitä halkovan suuren Daljoen sekä Avestan ja Falunin kaupungit, jonne Ellington-romaani sijoittuu. Jo vuosien takaa tutut paikat kiinnostivat kirjaa lukiessa. Viime kesän sukulaisvierailulla kävimme jälleen tyhjäksi jääneen Avestan tehtaaseen sijoitetussa upeassa taidenäyttelyssä kuin myös kirjassa kuvatuissa suurissa metsissä kanttarelleja ja karljohanneita eli herkkutatteja poimimassa. (Ruotsalaiset itse ovat huonoa sienikansaa.)

Oli elokuu, rapukestien parasta aikaa, ja nostimme ja söimme Daljoesta rapuja melkein rajattomasti. Ikimuistoinen viikko, joka palasi kirjan ansiosta elävänä mieleen, sillä vierailimme myös Falunissa Andres Zornin, Ruotsin Gallen-Kallelan ateljeessa, mutta Pääskysen kirjan keskeinen näyttämö Söderbergin mielisairaala Falunissa jäi käymättä.”

Sirpa Taskinenkin innostui lukemaan visakirjan.

”Olen aikaisemmin lukenut Markku Pääskyseltä vain kirjan ’Sielut’, jossa pikkutytön katoaminen onneksi päättyi onnellisesti. Samaa ei voi sanoa visakirja Ellingtonista (2003). Mieleltään häiriintynyt Sture Stenvall vaihtaa nimensä Tomas Fastiksi, ja hänellä on lisäksi sivupersoona Ellington, joka tekee kaikenlaisia hirmutekoja. Tai ainakin Sture/Tomas uskottelee niin; hänen kertomuksensa ovat usein totuuden tuolla puolen. Sekä psykiatrit että media kiinnostuvat monimutkaisesta persoonasta, ja kirjassakin kuvitelmien ja ’oikeiden’ tapahtumien raja jää avoimeksi.

Markku Pääskynen (s. 1973) on filosofian maisteri, kirjailija ja kääntäjä, aikaisemmin myös kustannustoimittaja. Hän on suomentanut sekä kreikkalaisia nykyrunoilijoita että antiikin runoutta.”

* * *

Eero Reijonen avaa tuota Pääskysen ja vihjeessä mainitun nobelistin suhdetta.

”Visataiteilija oli kääntäjän ominaisuudessa paikalla vuoden 1979 kirjallisuuden Nobel-palkinnon -voittaja Odysséas Elytis -seminaarin ainoana ei-kreikkalaisena osanottajana. En tiedä ovatko sukulaissieluja, mutta joka tapauksessa perusteellisia äijiä niin runoilija kuin hänen kääntäjänsä ovat. Tästä on olemassa ns. täysi näyttö. Odysséas Elytis teki runokokokokoelmaansa 14 vuotta ja visataiteilija käänsi hänen tätä loisto-teosta aivan yhtä pitkään… No hyvä siitä epäilemättä tuli, visakisailija ainakin piti säkeistä kovin ja luuli ymmärtävänsäkin riittävästi.

Vähän syrjäänvetäytyvä mies tämä konferenssivieras oli, suomalaiseksiko muka omituinen? No, kääntäjä-prosaisti ja tuleva visakirjailija jatkoi samaan syssyyn Ateenaan toiseen saman kirjailijan käsittelysessioon… ja sujuvammin se hänen omasta mielestään meni kuin Korfulla. Ateenassa visataiteilija tapasi – tietämättään – Odysséas Elytiksen muusan, Maria Nefelin, esikuvan. Visakirjailija kirjoitti tästä Elytiksen Maria Nefilistä vuonna 2013 loistavia runokäännöksiä: ne ovat esillä mm. runolehti Janon numerossa 4, johon visataiteilija on kirjoittanut myös mainion johdannon.”

Pertti Vuorela kertoo vastauksen ohessa tositarinan, joka on silkkaa Siunattua hullutta.

”Minulta ovat Markku Pääskysen kirjat jääneet lukematta, joten nyt oli syytä paikata tämä puute. Luin Ellingtonin olympialaisten lomassa. – – –
Kirja ei päästä helpolla. Lukijan on yritettävä päätellä, mikä on totta ja mikä ei. Ja silti jää monia arvoituksia. Missä kulkee hulluuden ja normaalin välinen raja kuten mm. Michel Foucalt on kysynyt.

Ellingtonia lukiessa mieleeni nousi omakohtainen tapaus saattokeikasta Pitkäniemen mielisairaalaan Nokialle. Tuurasin 1950-luvun lopulla kesällä teinipoikana erään yläsatakuntalaisen vanhainkodin talonmiestä. Sain johtajattarelta tehtävän viedä Hullu-Kalle Pitkäniemeen. Popedalla mentiin ja matka sujui rauhallisesti. Perillä meidät ohjattiin ”miesten levottomalle suljetulle” -osastolle. Sisään päästiin lukkojen kalistessa. Lähtiessä vilkaisin päiväsaliin. Näky jäi ikuisesti mieleeni. Pulipäisiä, pakkoliikkeisiä miehiä sairaalavaatteissa ankeassa, harmaassa salissa. Pyysin hoitajaa päästään minut ulos.

– Mennäänpä tänne päiväsalin puolelle, hoitaja vastasi tiukasti.
– En ole hullu, älähdin.
– Niin ne kaikki väittää, mennäänpä nyt vain salin puolelle, valkotakkinen mieshoitaja sanoi.

Pitkän selittelyn ja papereiden katsomisen jälkeen pääsin vihdoin ulos.”

Vuorelan kuvailemasta elävän elämän episodista on fiktiossa monia muitakin muunnelmia, yksi varsin mehukas löytyy Jari Tervon romaanista ”Tuulikaappimaa”.

Pääskysen bongasivat myös Matti Kärkkäinen ja Kyösti Suonoja. Palkinto Pertti Vuorelalle. (rb)

Viikon 11 sitaatti

Tämä komeasti palkittu runokokoelma täyttää tänä vuosina tasavuosia ja vuosi sitten moinen merkkipäivä oli itse kirjailijallakin. Palkintoja hänelle on muutenkin satanut eikä vain kotimaassaan.

Kenestä on kyse, mikä teos? Vastaukset viimeistään 21.3. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Hevosten parissa vietetyn
yön jälkeen muistan miten

tuoksui raikkaasti ammoniakilta
ja lumisulalta, vihreä kuu

vihreän hangen yllä, rotta kirskui
rehuhuoneessa, miten aamua kohden palelin

haalareissani villamyssy päässä,
ja miten levollisina hevoset nukkuivat.”