Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisassa Marina Tsvetajeva: “Runojeni aika koittaa vielä”

Vainojen uhrien muistopäivän kunniaksi asetettu tehtävä poiki yllättävänkin vilkkaan palautteen. Visatirehtööri ei osannut odottaa, että nyt päästäisiin edes kaksinumeroisiin vastauslukuun. Mutta mitä vielä… Hienoa!

Ensimmäisenä visalaatikkoon saapui tällä viikolla Ilpo Pietilän sähkökirje.

“Taas mielenkiintoinen ja myös itselleni uusi tuttavuus naapurimaamme lyriikan saralta. Katkelmavihje lehdessä on v. 2006 suomennetusta teoksesta ‘Piru ja muita kertomuksia’, jonka kirjoittaja on ensisijaisesti runoistaan tunnettu itänaapurimaamme edesmennyt Marina Tsvetajeva. Häneltä ilmestyi Marja-Leena Mikkolan suomennoksena viime vuonna runokoelma ‘Ylistys, hiljaa. Valitut runot 1912-39’. Lukulistalle siis tämäkin!

Historian hirveydet, joihin visaukko viittaa, olivat mm. Stalinin vainot Neuvostoliitossa, jotka johtivat Svetajevankin itsemurhaan hirttäytymällä v. 1941.”

Jouko Grönholm lähti liikkeelle vihjeen erisnimistä

“Kun runoilija ilmoittaa suosikkikirjailijoikseen Selma Lagerlöfin, Sigrid Undsetin ja Mary Webbin, kirjavisailijan aatos ei oitis riennä Venäjälle. Mutta tuota kolmikkoa koskevaa luonnehdintaa siteerataan niin usein, että runoilijaa ei ole mahdottoman vaikea päätellä: hän on Marina Tsvetajeva.

Tsvetajevan suomalainen lukijakunta kasvoi moninkertaiseksi, kun Riikka Pelon mainio romaani Jokapäiväinen elämämme (2013) kruuunattiin Finlandia-palkinnolla. Lukijakuntaa lisää myös Marja-Leena Mikkolan Tsvetajeva-valikoima Ylistys, hiljaa! (2017). Mutta venäläisen runouden käännöshistoriasta kannattaa ehdottomasti muistaa myös nyt jo edesmenneen runoilija Hannu Helinin suomentama hieno Tsvetajeva-kokoelma Valitut runot (1997).

Vanhaan Neuvostolyriikkaa-kirjasarjaan käänsi Tsvetajevaa runoilija Aila Meriluoto, mutta hänen tulkintansa perustuivat raakakäännöksiin. Koko Neuvostolyriikkaa-sarja pitäisi muuten julkaista uudestaan, niin hyviä runoja ja mainioita esittelytekstejä se sisältää. Mutta yleisotsikko pitäisi tietysti muuttaa.”

Myös Sirpa Taskinen nappaa kiinni tuosta Pelo-juonteesta.

“Toisin kuin voisi luulla, pikkutyttö ei pelkää Pirua, vaan suorastaan rakastaa sitä, niin kuin muutakin kauheaa. Hän samaistaa Jumalan ja Pirun, ja kokee siitä uskonnollisia tunnontuskia, mutta huomaa, ettei tästä salaisuudesta seuraa rangaistusta. – – –

Kirjailija Marina Tsvetajeva toteaa itsekin olleensa varsin kummallinen lapsi. Hän tulkitsee sen vaikealla äitisuhteellaan: varhainen rakkauden riittämättömyydestä johtunut haava. Aikakauslehtiin kirjoitetuista kertomuksista postuumisti koottu Piru ja muita kertomuksia (1994, suom. 2006) alkaa omaelämäkerralla, jonka mukaan kaikki hänen proosansa perustuu omiin kokemuksiin. Se ohjenuoranaan Riikka Pelo on kirjoittanut Tsvetajevasta Finlandia-palkitun kirjansa Jokapäiväinen elämämme (2013).”

Raila Rinne käy tiivistetysti läpi kirjailijan elämänvaiheita.

“Tsvetajeva perheineen asui 1920- ja 1930 -luvuilla Berliinissä, Prahassa ja Pariisissa, jossa mies Sergei Efron ryhtyi NKVD:n vakoilijaksi. Efronin ja tyttären palattua Neuvostoliittoon myös Marina ja poika Georgi seurasivat sinne pari vuotta myöhemmin. Efron tapettiin 1941 ja tytär vangittiin. Kirjailija ja poika pakenivat sotaa Jelabugaan Tatarstaniin. Elämän ahdinko oli tässä vaiheessa Tsvetajevalle ylivoimaista. Hän hirttäytyi.”

* * *

Juhani Niemi tuumailee tällaisia:

“Marina Tsvetajevan tyyliä on vaikea yhdistää mihinkään valtavirtaan, ehkä vähän impressionistinen, mutta merkitys runokielen ja -muodon uudistajana on tärkeä. En kovin paljon ole Marinan runoja lueskellut, mutta proosateoksista Piru ja muita kertomuksia on kyllä käsissä kulunut. Aivan turha yrittää kertoilla juttujen juonta, teoksen kiehtovuus piilee tekstissä, kuvitelmissa ja ajatuksissa, ei niinkään tapahtumissa itsessään.

Aikanaan Tsvetajeva ei ollut kaikkien mieleen, mutta kuten hän itse nuorena totesi, ‘runojeni, kuten kallisarvoisten viinien, aika koittaa vielä’.” Pitänee niitä runojakin vielä uudelleen lukea.”

Veli-Pekka Salminenkin on päättänyt lukea lisää Tsvetajevaa.

“Yhä näyttää visaan löytyvän värikkäitä jos karmaiseviakin kirjailijakohtaloita, tällä kertaa Euroopan väkivallan ja totalitarismin vuosilta. Runoilija Marina Tsvetajevan vaiheet ovat paljonpuhuva esimerkki ruhjovasta ajasta.

Uutta luovat tekstit kuitenkin elävät. Minulla on lista kirjoittajista, joiden tuotantoon pitää tutustua. Tsvetajevan nimi on ollut sillä listalla jo pitempään. Nyt kävin lainaamassa tämän proosavalikoiman Piru ja muita kertomuksia. Olipa hyllyssä myös valittujen runojen nide Ylistys, hiljaa. Näin toteutuu käsittääkseni Kirjavisan perimmäinen tarkoitus: innostaa ihmisiä tarttumaan kirjaan.”

Juuri näin! Tuo hieno ajatus näyttää toteutuvan myös Jaana Pikkarainen-Haapasaaren kohdalla.

“En ole muutamaan vuoteen lukenut venäläistä kirjallisuutta, ehkä pitää ottaa tämä kirjailija lukemistoon.”

Ja sama saattaa tapahtua Kyösti Suonojallekin, joka vastauksessaan myöntää, että runoilija oli hänelle entuudestaan outo, mutta kiinnostus näyttää heränneen.

* * *

Ossi Lehtiö kertoo hienon ja rohkaisevan tarinan.

“Vinkit eivät auttaneet lainkaan, sillä kaikki tuntui vieraalta. Mutta kun vinkissä kerrottiin todella suuri tragedia, niin omalta osaltani kyse on myös melkoisesta onnettomuudesta, joka nyt kuitenkin on osoittautunut jopa myönteiseksi.

Kun noin 14 vuotta sitten sydänleikkauksen sivuvaikutus oli 2. puhekeskuksen eli äidinkielen tuhonnut aivovaurio, niin siitä alkoi tietty kuntoutuminenkin. Oli tapanani ollut aiemmin kirjoja ja tallentaa saamani näkemykset valokuvamuistiini. Aivoinfarkti tyhjensi lähes täydellisesti tuon varaston.

Kuntoutumisessa opettelin uudelleen tuon itselleni ominaisen tavan. Ja nyt se antoi vastauksen tehtävään. Olin näet jossain tilaisuudessa, luultavammin kirjastossa, selaillut kirjoja ja yrittänyt niin muistivalokuvata.

Yksi tekstivinkin osanen ‘tyl – sä – ää’ herätti minussa muistikuvia ja yhdisti ne johonkin venäläiseen kirjailijanimeen. Kaksi päivää meni kirjastossa, kun löysin selailemani kirjan ja siinä sijaitsevan haetun sitaatin.”

Mauri Panhelainen kelailee ismejä.

“Lähdeteoksissa 1900-luvun alkua on kutsuttu venäläisen taiteen hopea-ajaksi, jolloin kuvataiteessa ja runoudessa nähtiin monenlaisia uusia ismejä, symbolismia, futurismia, formalismia… Tähän joukkoon nuori Tsvetajeva sijoitetaan usein nuoruuden teosten perusteella aistivoimaisen symbolistina. Myös hänen proosansa on omaperäisten mielleyhtymien siivittämää kuten visateokselle Piru ja muita kertomuksia nimensä lainannut novelli osoittaa.”

Eero Reijonen lähti hakukoneella matkaan, ja löysi jotain uutta, jotain tuttua, jotain lainattua…

“Ei tämä taiteilija ihan outo visakallollekaan ollut. Toki Ahmatova, Pasternak, Jevtusenko ja Osip Mandelstamkin ovat tutumpia. Kolmen ensiksi mainitun kanssa pähkinänpurija tuntee jopa olevansa jonkinlaiset sinut, eli luulee ymmärtävänsä hitusen. No, Radion Eeva Luotonen, kukas muukaan, on pitänyt venäläistäkin kirjallisuutta esillä Venäläiset viisaat -sarjassa. Siellä tämä visakirjailijakin on ollut jonkin verran näytillä. – – –

Tutkimuksia, kirja-arvosteluja, kokonaisia romaaneja alkoi ilmestyä tästä poikansa vuoksi elämänsä itse päättäneestä elämännälkäisestä taiteilijasta, liikettä alkoi tapahtua varsinkin vuoden 2000 jälkeen. Visataiteilijan tytär, Ariadna Efron, Alja, oli saanut julistettua äitinsä jäämistön salaiseksi siihen vuosilukuun saakka.

Tutkijoita kiinnostivat todennäköisesti aluksi visataiteilijan kirjeet. Oletettavasti suurinta osaa kiinnostivar Anna Ahmatova, Boris Pasternak ja Rainer Maria Rilke, joiden kanssa visataiteilija oli tiiviissä kirjeenvaihdossa ja myös rakkaussuhteessa (visataiteilijan oman määritelmän mukaisesti) Moni oli toki jo kiinnostunut Marina Tsvetajevasta itsestäkin, ainakin sen jälkeen kun oli ensin tutustunut näihin kirjeisiin.”

Todetaan vielä, että viikon tietäjiin kuului myös Jorma Kataja ja että viikon palkittu on Ossi Lehtiö ja sanotaan sitten näkemiin ja lukemiin.

Viikon 7 sitaatti

Nyt on vuorossa sen verran kovan luokan stara, että hän on saanut kuvansa erään lentoyhtiön jumbojetin kylkeen. Hän myös piiloutui teksteissään usein salanimien taakse, että saattoi tarkastella maailmaa mahdollisimman monista kulmista. Sellaisen takaa hän kirjoitti tämänkin puolisataasivuisen esseen sisältävän laajemman teoksen, joka jo nimellään tarjoaa vaihtoehtoja.

Kuka on tämä lajinsa järkäle, mikä teos/teksti? Vastaukset viimeistään 21.2. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Kieli suuntautuu korvaan. Mikään muu media ei tee niin. Korva taas on selvästi kaikkein henkisin aisti. Luulen, että useimmat ovat samaa mieltä kanssani; jos joku haluaa lisää tietoa asiasta, viittaan Steffensin ‘Karrikaturen des Heligsten’ -teoksen alkusanoihin. Musiikki on kielen lisäksi ainoa media, joka kohdistuu korvaan. Tässä meillä on toinen yhtäläisyys ja todistus siitä tavasta, jolla musiikki on kieli.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE