Ossi Lehtiö panee tutkimukset käyntiin dekkarihenkisellä alkuhuudahduksella “johan myrkyn lykkäsit”, mutta tokenee pahalta näyttäneestä tilanteesta kirjastoon pähkinää aukomaan.

“Ratkaisu lähti vaivalloisesti liikkeelle juuri kirjoittajasta ja hänen henkilöllisyydestään. Onneksi on tullut opiskeltua yleistä kirjallisuustiedettäkin, joten ehkä osasin esittää itselleni oikeita kysymyksiä. – – –

Hakuteokset ja dekkaristien tiedot käyttöön ja jotain löytyi. Ainakin kirjailija, joka on amerikkalainen, mutta eri puolilla maailmaa asuttuaan, on nykyisin ilmeisesti sijoittunut Sveitsiin.

Ja sitten etsimään sitaattia Donna Leonin teoksista. Löytyihän se melkoisen etsimisen jälkeen.”

Jorma Kataja on aprikoiva vain itse teoksesta.

“Kirjailija on ilman muuta nykyään Sveitsissä asuva Donna Leon. Kirja voisi olla ‘Kuolema tulvan aikaan’, jossa esiiintyvät oopperalaulaja Flavia Petrelli sekä taidehistorioitsija Brett Lynch.”

Kyllä voisi, ja onkin, vaikka Flavia ja Scott seikkailevat muutamassa muussakin Leonin dekkarissa, kuten Jouko Grönholm huomioi.

“Kirjavisan vaikeusasteessa tämänkertaisen kysymyksen voi kai sijoittaa hiukan keskivaikeita helpommaksi, sillä sitaatissa esiintyneet Brett ja Flavia kuuluvat niin kiinteästi Brunettin henkilögalleriaan, että ilman heitä hän olisi varmasti maailmassa rutkasti yksinäisempi. Brunetti-kirjojen suomennoksia on jo karttunut niin viljalti, etten uskalla edes aprikoida, mistä nimenomaisesta teoksesta sitaatti on.

Missä?-kysymykseenkin vastaan vain leikillisesti: Turussa. Donna Leonista tuli John Malkovichin jälkeen Turun musiikkijuhlien erikoisvieras, ja kohta alkavana suvena hän saapuu musiikkijuhlille jo toisen kerran; tässä välissä hän kävi kerran myös Turun kirjamessuilla. En kuitenkaan ole havainnut, että hän olisi ainakaan vielä sijoittanut kirjojensa tapahtumia sen paremmin Aurajoen ‘täl’ kuin ‘tual’ puolellekaan…”

Matti Kärkkäinen lähti Flavia/Brett-jäljiltä väärän kirjan perään.

“Tehtävä tuntui vaikealta, koska tunnen rikoskirjallisuuden huonosti. Nettiä selaamalla löytyi kuitenkin kirjailija, johon vihjeen tuntomerkit sopivat. Löytyi myös vihje, mistä teoksista sitaattia kannattaisi etsiä. Flavia (Petrelli) ja Brett (Lynch) esiintyvät myös Leonin ensimmäisessä Guido Brunetti -dekkarissa Kuolema Opperassa, joten pidin sitä ensin todennäköisempänä.”

* * *

Juhani Niemelle tämä ratkonta oli helppo nakki.

“Sattuipas somasti, Donna Leon on yksi suosikkidekkaristeistani ja kirjahyllyssäni on, jos nyt ei tätä visakirjaa, niin muutama Guido Brunetti kuitenkin.
Vielä kahdeksannella vuosikymmenellään Leon kirjoittelee rikoskomisariostaan uusia tarinoita, niitä on jo 26 eikä vielä loppua näy. Kysytty kirja on sarjan viides teos Kuolema tulvan aikaan ja, kuten niin moni muukin Brunetti- kirja, tv:stä tuttu.

Donna Leon on syntyisin Yhdysvalloista, mutta jo 23- vuotiaana hän muutti pysyvästi ulkomaille ja on asunut useissa maissa, Britanniassa, Iranissa, Kiinassa, Saudi-Arabiassa, Italiassa ja Sveitsissä.

Italian Venetsiassa hän asui kolmisenkymmentä vuotta ja se on myös Brunettin kotikaupunki. Kaupunkikuvaus onkin yksi tärkeimmistä kirjasarjan tunnelmaa luovista tekijöistä. Leon ei ole antanut kääntää kirjoja italiaksi, sillä hän halusi pysyä kaupungissa tuntemattomana, kuinkahan lienee onnistunut? Joka tapauksessa hän lähti Venetsiasta, koska kaupungissa alkoi liikkua liikaa turisteja.

Nykyisin hän asuu Sveitsissä pienessä kylässä, jossa asuu 300 ihmistä ja 300 lehmää.”

Sirpa Taskinen spekuloi Sveitsiin muuton motiiveilla.

“Donna Leon Venetsiaan sijoittamia kirjoja ei ole käännetty italiaksi, sillä ne sisältävät rankkaa sikäläisen yhteiskunnan kritiikkiä. Muistaakseni mm. poliisipäälliköstä oli tehty koominen sätkynukke, jota Brunetti halveksi. Kirjailija onkin muuttanut Sveitsiin, virallisen selityksen mukaan kyllästyttyään Venetsian turistipaljouteen, mutta ehkä myös varmuuden vuoksi. Mahdollisesti joihinkin voisi kalikka kalahtaa.”

Jari-Pekka Vuorela palaa, perustellen, visakehään.

“Nyt on jäänyt jo liian pitkään vastaamatta. Useimmiten vain siksi, että huomaan viimeisen päivämäärän liian myöhään. Palataan näin Vapun alla kirjavisaan, koska se on asiaperustainen ilmiö; päinvastoin kuin nyt(kähdys)liikkeet, jotka päättävät oikeat vastaukset nettiäänestyksillä.

Vihjeisiin ei ole paljon lisäämistä. Donna Leonin synnyinmaa on Yhdysvallat. Guido Brunetti -sarjan tapahtumakaupunki on Venetsia. Nykyään miettien tämä Acqua Alta pitänee laskea jo sarjan alkupäähän, Kristiina Rikman suomensi sen vuonna 2001.”

* * *

Mauri Panhelainen muistaa mainita Leonin kulinaarisen puole.

“Donna Leonilla on hyvä kulttuurihistoriallinen nenä, joka haistaa mereen hitaaasti vajoavan ikivanhan kaupungin tuulet ja tuoksut, mukaan lukien paikallisen ruokakulttuurin. Komisario Brunetti syö aina niin hyvin kotona tai ravintoloissa, että kirjalija on koonnut dekkareidensa aterioista keittokirjan, ‘Guido Brunetti Cookbookin’. Mutta hänellä on myös silmää kanavakaupungin pimeille puolille, joista visakirjan teemana on antiikkiesineiden salakauppa ja väkivalta sen ympärillä. Tarinaan sisältyy kirjailijalle tyypilliseen tapaan myös italialaisuuden ihmettelyä, byrokratian irvailua ja inhimillisiin heikkouksiin kohdistuvaa lempeää ironiaa.

Donna Leonin Venetsia, erityisesti sen vanha autoton keskusta 60 000 asukkaineen, on yhtä aikaa valtava turismikeskittymä, miljoonien kävijöiden ulkoilmamuseo ja samalla kantaväestön asuttama pikkukylä, ” jossa ei pysyisi päivää pitempää salassa edes Sveitsin valtion pankkisalaisuus”. Murhia ja niiden tutkintaa värittää Leonin lempeä huumori, jossa on aina mukana pisara ironiaa ja pari tippaa satiiria.”

Pertti Vuorelalla on mukavia muistoja dekkariharrastuksen ytimestä.

“Suomen Dekkariseura täytti 25 vuotta syksyllä 2009. Vuosijuhlaa vietettiin Helsingissä Albertinkadun VPK:lla, joka tunnetaan nykyisin ravintola Pompierena. Kunniavieraaksi oli kutsuttu Donna Leon.

Odotin kiinnostuksella maineikkaan dekkarikirjailijan puhetta. Kuultaisiin varmaan jotain uutta dekkarien kirjoittamisesta tai kirjailijan urasta. Yllätyin kun Donna Leon alkoi kutsukiittelyn jälkeen kertoa lapsuudenmuistojaan isoäitinsä joulupäivällisistä. Isoäidin tapana oli juoda kaksi pitkää viskiä. Tarjolla oli aina kalkkunaa, joka ei tahtonut maistua kellekään. Sukulaiset keksivät lirauttaa lisää viskiä isoäidin lasiin aina kun hänen silmänsä vältti. Kalkkunaa syötettiin pöydän alla oleville koirille. Päivällisten lopussa isoäiti oli aika tuiterissa ja hyvällä tuulella. Kalkkunakin oli syöty.

Tämä Donna Leonin hauska muisto sai raikuvat suosionosoitukset. ”

Myös Ilpo Pietilä ja Veikko Huuska tunnistivat viikon kirjailijan. Palkinto menee Jorma Katajalle.

Viikon sitaatti

Kevät on kulunut pitkälti anglo-amerikkalais-suomalais-ugrilaisissa merkeissä, joten vaihdetaan kielimaisemaa. Kirjailijamme isä kohosi politiikassa huippuasemiin, mutta se ei pojan tietä paljon siloittanut – julkaisukieltokin hänen teoksilleen muinoin lätkähti. Hänen sukunimikaimallaan kohtalo oli vielä kovempi. Visakirjan nimi olisi kuitenkin voinut avata paikan auringossa – jos olisi jättänyt tutustumatta teoksen satiiriseen sisältöön.
Kuka kirjailija, mikä kirja ja keitä muita näissä vihjeissä seikkailee? Vastaukset viimeistään 9.5. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Sodan alussa isä, joka oli siihen aikaan jo viimeisellä kurssilla ja suoritti etukäteen tulkkikoulun lopputenttejä, opiskeli erikoisosastossa sabotaasitekoja vihollisen selustassa. Viimeisellä kerralla ennen rintaman taakse lähettämistä hän epäonnistui laskuvarjohypyssä, katkaisi jalkansa osuttuaan korkeaan kuuseen ja joutui sairaalaan. Kirurgit päättivät amputoida häneltä jalan polvea myöten pelätessään verenmyrkytystä. Hän kieltäytyi amputoinnista. Kirjoita paperi kieltäytymisestä. Isä kirjoitti. Hän makasi käytävässä kuulostellen särkevää jalkaa. Kuume oli korkea, hän houraili. Mahdollisuuksia ei ollut käytännöllisesti minkäänlaisia.”