Kisällilaulujen keruukampanja etenee huippuvaudissa

Kuva: Jari Soini
Lauluyhtye Ajantaju esitti Juttutuvassa uutta ja vanhaa kisällilauluperintöä. Äärimmäisenä vasemmalla bassoa pompottelee kisällilaulukeruun ykköspuuhamies Tipi Tuovinen.

Työväen Sivistysliitto tarjosi tarjosi torstai-iltana rempseän prolehenkiset bileet duunaripyhättö Juttutuvassa. Lavalta tykitettiin toinen toistaan tuimempia eri aikakausien laulullisia taisteluviestejä. Kuultujen laulujen aikajana ylsi pitkälti yli sadan vuoden takaa tänä vuonna syntyneeseen, ennen esittämättämään moderniin kisällilauluun.

Liikkeellä oltiin ylevin motiivein, sillä tilaisuuden perimmäinen tarkoitus oli promota TSL:n viime heinäkuun lopulla käynnistämää kisällilaulujen keruuhanketta.

Kampanja on purrut hyvin. Kun virallisesta startista on kulunut vajaa neljä kuukautta, lasketaan kokoon saadun aineiston määrä tietoteknisissä mittayksiköissä jo gigatavuina.

– En ole laskenut kertyneitä lauluja vielä kappalemääräisesti, kyllä niitä varmaan ainakin 1 500 on koossa, enimmillään ehkä jo kolme tuhattakin, kertoi Juttutuvan illassa useammassakin kokoonpanossa itsekin musisoinut hankkeen primus motor Tipi Tuovinen.

Todella hyvässä vauhdissa ollaan, sillä hankkeen suojelija, pitkään sekä työväenliikkeen että musiikin piirissä monitahoisesti vaikuttanut Matti Ahde kertoi tavoittena olevan, että vuoteen 2019 mennessä talteen ja arkistoihin olisi saatu 5 000-6 000 laulua.

Tämä otsikolla ”Työväenkulttuuri talteen ja eläväksi” toteutettava hanke tulee kytkeytymään myös luontevasti osaksi tulevia merkkivuosia. Vuoden 2017 itsenäisyysjuhlavuotta seuraa kansalaissodan 100-vuotismuistovuosi, ja vuonna 2019 TSL puolestaan saa sata vuotta täyteen.

– Ja vielä 2020 on  juhlavuosi, sillä vuonna 1920 Rajamäen Pojat -ryhmä esitti ensimmäisenä kisällilauluja, kertoi Matti Ahde.

Tuleville vuosillekin riittää siis yllin kyllin motiiveja koluta vielä kerran isovanhempien jäämistöt läpi. Jollain kellastuneella paperiarkilla saattaa olla vaikka Reino Helismaan tai Veikko Lavin rustaama kisällilaulu – sellaisia keruussa on näet  jo löytynyt.

Keruun kohteena on nimenomaan sodanjälkeinen kisällilauluperinne. Sotaa edeltävien vuosikymmmenten työväenlauluthan saatiin kasaan jo 1970-luvun lopulla toteutetussa keruuhankkeessa, jota koordinoivat edesmennyt työväenlaulukulttuurin merkkimies Ilpo Saunio ja, totta kai silloinkin, Tipi Tuovinen.

Harvinaista herkkua: Kuularuiskulaulu ja Palefacen kantaesitys

Juttutuvan illan musiikkianti käsitti kisälli- ja työväenlauluja  monelta vuosikymmeneltä. Vanhimmasta päästä olivat Jussi Raittisen rouheasti vetäisemä ”Perustuslaillisten riemumarssi”, jonka hän esitti myös 1970-luvun alussa julkaistulla klassikko-lp:llä ”Työväen lauluja”. Jussin toinen biisi olikin sitten samoihin aikoihin julkaistulta ”sisarlevyltä” ”Talonpoikaisarmeijan lauluja”: ”’Kuularuiskulaulua” ei taatusti ole monta kertaa Juttarissa livenä esitetty.

Uudempaa kisällilaulukulttuuria illassa edustivat muun muassa lauluyhtye Ajantaju ja Tuutin työläiset sekä tyylikäs ja perinnetietoinen herrakööri Tikkurilan kisällit.

Illan kohokohta oli työväenlaulajain uusinta polvea edustavan Palefacen veto, jossa  kuultiin jopa kantaesitys: ”Laulu veropakolaisuudesta” on Palefacen Jörn Donnerin tulevaan elokuvaan ”Perkele – uusia kuvia Suomesta” kirjoittama pilkkaviisu, joka ilkkui niin ”Rolexander” Stubbille, Ruotsiin paenneelle Wahlroosille kuin muillekin hallintarekisterihenkilöille. Sitä ei ennen torstaita ollut vielä koskaan kuultu livenä – ensiesitys upposi väkeen voimalla. Samoin Mikko Perkoilan mainiolta työväenlaulualbumilta ”Punikin kirjelaatikko” lainattu nimikappale, joka kesti toistakymmentä minuuttia ja kolmattakymmentä säkeistöllistä. Näin se lähti ”Tässäkin ois tarjolla yks iloinen pätkä / arkkiveisun tehnyt eräs punikki ja jätkä / tästä tykkää Rangelli ja lammassilmä-Tanneri / Mannerheimi, Ryti sekä Walldeeni”.

Armollisesti Paleface laulatti yhteislauluna reilut 20 kertaa vain kertosäkeistön viimeisen säkeen, Väinö Tanner -piikki olisikin saattanut takertua demarivetoiselta yleisöltä kurkkuun.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kun Muhammad Ali ”tyrmäsi” The Beatlesin – ikoninen kuva otettiin 53 vuotta sitten Floridassa

Kuva: Harry Benson / Kuvakaappaus Facebookista

Päivälleen 53 vuotta sitten oli todella talenttia kehässä.

Oheinen Harry Bensonin kuva on otettu MM-otteluun haastajana valmistautuvan  Muhammad Alin – tuolloin vielä Cassius Clay – harjoitussalilla Miamin Floridassa 18. helmikuuta 1964.

The Beatles ja The Greatest tekivät samaan aikaan historiaa.

Clay/Ali valmistautui tuolloin otteluunsa silloista nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaria Sonny Listonia vastaan. Viikkoa myöhemmin hän nappaisi ensimmäisen kerran mestaruusvyön.

Cassius Clay oli kuvauspäivänä 22-vuotias. John, Paul, George ja Ringo olivat samaa ikäluokkaa, 20-23-vuotiaita nuorukaisia.

The Beatles oli ensimmäisellä Amerikan-valloituksellaan. Floridassa he valmistautuivat toiseen Ed Sullivanin tv-showhun.

25. helmikuuta 1964 Clay yllättäisi kaikki lyömällä Listonin mestaruusottelussa. ”I shook the  world”, hän julisti ottelun päätteeksi – ja syystä.

Nopea ja tulisesti jabejaan iskevä Clay yllätti karhumaisen ja hämmentyneen Listonin. Tekninen tyrmäys 7. erässä.

Ennakkon kaikki olivat veikanneet Listonia. Clayn uskottiin jäävän jyrän alle. Myös John Lennon, joka oli toivonut mieluummin hallitsevan mestarin kuin ”Louisvillen suurisuun” tapaamista.

Kuvausta yritettiin ensin järjestää Listonin kanssa. Olihan hän hallitseva, voittamattomana pidetty raskaan sarjan valtias.

– En halua tavata niitä pummeja, Liston murjaisi kuvausta ehdottanelle Bensonille.

Haastaja oivalsi pelin hengen. Clay otti heti ohjat, kun Benson ja beatlet marssivat hänen salilleen.

Clay hakkasi rintaansa ja komenteli nelikkoa erilaisiin kuvausasentoihin:

– Who’s the Greatest? I’m the Greatest. You’re pretty, but I’m prettier, hän riimitteli ja toimittajien kynät taltioivat kaiken kehän laidalla.

Sonny Liston: En halua tavata niitä pummeja.

Clay/Ali oli jo tuolloin omassa sarjassaan: Float like a butterfly, sting like a bee. Artisti kehässä ja kehän ulkopuolella.

The Beatles oli ollut Yhdysvalloissa 11 päivän ajan. Yhtye palaisi pian tämän jälkeen kotisaarelleen alkaakseen tehdä ensimmäistä elokuvaansa A Hard Days´s Night.

Tämä kuvausessio jäi ainoaksi, missä nämä 1960-luvun kirkkaat ikonit saatiin yhteiseen kuvaan.

Harva paikalla ollut saattoi ymmärtää, millainen paketti luovaa lahjakkuutta harjoituskehässä kuvaajille poseerasi.

Muhammad Ali teki nyrkkeilylle saman kuin Beatles musiikille: pisti kaikki säännöt uusiksi.

Jos Bensonin kuvassa olisivat mukana vielä Bob Dylan ja Martin Luther King, se täydentäisi Sixties Dream Teamin.

Kun 74-vuotias Muhammad Ali kuoli viime vuoden kesäkuussa, Paul McCartney julkaisi lausunnon:

– Hän oli suuri lähtien siitä ensimmäisestä päivästä, kun me hänet Miamissa tapasimme. Ja hän oli aina suuri, kun hänet myöhemmin vuosien varrella kohtasin.

The Beatlesin rumpali Ringo Starr kommentoi Alin poismenoa Twitterissä (3.6.2016):

Tampereen Pohjalaisia-oopperassa kuluu historian kahleiden kalsketta

Kuva: Petri Nuutinen
Tampereen oopperan Pohjalaisissa Jussin roolin laulaa Ville Rusanen, Liisana on Marjukka Tepponen.

Leevi Madetoja sävelsi Pohjalaiset vuosina 1918-23 Artturi Järviluoman julkaiseman kansannäytelmän pohjalta. Perisuomalainen ooppera ja pohjalaisen kansanluonteen kuvaus oli syntynyt. Maakuntamalliksi siitä tuskin kuitenkaan on.

Madetojan musiikki soi kansanlaulujen katkelmia. Ne toimivat kohtausten käynnistäjinä ja orkestraation ja omaehtoisen kädenjäljen pikantteina ohjaajina. Ratkaisu on onnistunut.

Teoksen värikäs, tarvittaessa lähes pidäkkeetön tyyli on osa tekijän hienosäikeistä sävelkielioppia. Madetojan muotoajatus tarjoaa rikkaan, iskevän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Hän kääntää aikakirjojen sivuja kuin kronikassa kuunnellen sisäistä kuulokuvaa raskassoutuisemman draaman sijaan. Lyhykäiset, nopeahkosti vaihtuvat kohtaukset sekä vauhdittavat kronikkaa että myös hajottavat sitä.

OOPPERA

Tampereen Ooppera 70 vuotta, Tampere-talo

Leevi Madetoja: Pohjalaisia

Libretto Leevi Madetoja Artturi Järviluoman julkaiseman näytelmän pohjalta – Musiikinjohto Anna-Maria Helsing – Ohjaus Tuomas Parkkinen – Lavastus Sampo Pyhälä – Puvut Pirjo Liiri-Majava – Koreografia Osku Heiskanen – Valaistus Jussi Kamunen, Kuorokapellimestari Heikki Liimola – Rooleissa Tiina-Maija Koskela, Marjukka Tepponen, Päivi Nisula, Ville Rusanen, Jyrki Anttila, Jaakko Hietikko, Ilkka Hämäläinen, Jere Martikainen, Waltteri Torikka, Kristjan Möisnik, Anssi Hirvonen, Juha Kotilainen, Olli Lammi / Pertti Kallio;

Tampere Filharmonia, Tampereen oopperan kuoro

Tarinassa risteävät oman aikansa teemat: vapaus, valta, väkivalta ja -viina, usko, rakkaus ja sukupuolinen halu sekä ylilyövä miehinen uho. Eikä yhtään vähäpätöisempinä listaa täydentävät viha, murhe ja kuolema.

Nuori talollinen Antti Hanka on viety vankeuteen pahoinpideltyään häntä loukannutta suutaria. Nyt hän on kotona vankipassinsa vuoksi. Jussi Harri ja hänen isänsä suhtautuvat halveksien samaan aikaan paikalle saapuneeseen koppavaan vallesmanniin.

Antin vankeutta päätetään jatkaa, myös karkotus Siperiaan uhkaa. Antti karkaa rakastettunsa Maijan kehotuksesta, mutta avunannosta syytetään Jussia. Vallesmanni ruoskii Jussin, tämä suuttuu ja tempaisee puukon esille. Vallesmanni ampuu, mutta Jussi ehtii pistää tätä puukolla. Vallesmanni kuolee ja niin kuolee Jussikin. Jussin rakastettu Liisa sulkee tämän silmät ja sanoo: ”Nyt mun silmäni ei enää ole kirkkahat.”

Tarinan kannalta tärkeät ja suorimmat tiedot ja kommentit lausuu Kaisa, vähäväkisimpien edustaja. Kansanihmisiä on tarinassa sopivasti ja kansanelämä näyttäytyy sekä koomisena että todentuntuisena.

Ooppera antaa raskaan ja surullisen kuvan ihmiseläjien viheliäisestä yritteliäisyydestä. Mieleen nousee kysymys, minkälainen tämä kansa on, miten osuva kuva on?

Riski kannatti ottaa, naiset eturiviin

Oopperan ohjaaja Tuomas Parkkinen on nostanut naiset eturiviin. Vaikea ratkaisu on onnistunut. Ohjaaja on varonut vääriä ilmeisyyksiä, painotus on kyllä huomattava, mutta ei tyrkyttävä.

Miesosissa luonteet tulevat hyvin esille, samoin Kaisan luonne ja puheenparsi. Nuorten miesten rakastetuista Jussin Liisa on eläväinen ja himokas, aidosti rakastuneen oloinen, Maija taas uskonsa myrkyttämä. Kuoro eli kansa liikkuu vailla näkyviä ohjetauluja, luontevaa.

Sampo Pyhälän lavastus on pelkistetty. Se keino on usein hyvästä, mutta joskus liian tietoisena kuivahtaa. Pirjo Liiri-Majava tuntee pukujen historiaa, onnistuneet asut. Osku Heiskasen tanssit sopivat kuorolaisille ja kylänväelle. Ei liiallisuutta vaan sattuvaa persoonallista tanssijalkaa. Jussi Kamusen valaistus lisää tehoja tarinaa väritettäessä.

Kuoron valmentaja Heikki Liimola on saanut laulajansa erinomaiseen vetoon erityisesti näyttämötyöskentelyn osalta. Laulu tuntuu sujuvan kuin vanhoilta tekijöiltä. Iskevä, eloisa ja osaansa halukas laulajisto. Orkesterin panos on oopperalle keskeinen. Tampere Filharmonia erittelee, vetäytyy ja halutessaan hyökkää. Tehoja on yli äyräiden mutta ei äänivalleja rikkoen, sävyjä ihmismielen pienimmät tuntemukset löytäen ja niitä kosketellen.

Anna-Maria Helsingin johtama joukko nosti esityksen ylös, kannatteli sitä siellä ja saatteli vaikuttavaan loppuun saakka.

Ammattilaislaulajien kannustava esimerkki

Laulajista Ville Rusanen Jussina kasvoi hetki hetkeltä yhä hurjemmaksi. Komean ja kantavan baritonin ääni oli lujilla, kireyteen saakka, orkesteri kun oli joskus peittää laulajan jos toisenkin. Tenori Jyrki Anttila Anttina lennätti omaa äänennopeata lennokkiaan rutinoituneen terävästi.

Marjukka Tepponen Liisan roolissa onnistui repäisemään itsensä palvelusväen alennustilasta ylös. Kun aika oli, korkeana kaartava sopraano heittyi täysillä tunteitten valtaan. Antautunut tulkinta oli sekä soivaa että hallitun voimallista kuultavaa. Tiina-Maija Koskela Maijan osassa näytti, että dramaattisen sopraanon tie jo häämöttää edessä. Päivi Nisula Kaisan roolissa pulppusi aitoa roolihenkeä ja jaloa ääntä.

Muu solistijoukko täytti laulajilta vaadittavat edellytykset myönteisesti. Heistä nostettakoon esiin Harrin tilan vanhan isännän osan laulanut Jaakko Hietikko, Kristjan Möisnik Vallesmannina sekä Juha Kotilainen herastuomarina.

Tampereen Ooppera on 70-vuotisjuhlansa ansainnut. Mittava ja mahtava saavutusten jatkumo on esimerkki pitkäjänteisen työn merkityksestä, menestyksestä ja uskosta huomiseen. Siellä häämöttääkin jo seuraava: Olli Kortekankaan Veljeni vartija, 16.2.2018.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Adelelle satoi Grammyja, David Bowiella paras rock-kappale

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvalloissa Los Angelesissa laulaja Adele on saanut sekä vuoden albumin, vuoden levytyksen että vuoden laulun Grammy-palkinnot.

Adelen albumi 25 voitti parhaan albumin palkinnon ja hänen kappaleensa Hello valittiin vuoden parhaaksi lauluksi ja vuoden parhaaksi levytykseksi. Hello-kappaleen ovat kirjoittaneet Adele ja Greg Kurstin.

Kaiken kaikkiaan Adele vei kotiin viisi Grammy-palkintoa.

Eniten ehdokkuuksia tänä vuonna kerännyt Beyoncé sen sijaan voitti yhden palkinnon, parhaan urbaanin nykymusiikkialbumin Grammy-palkinnon. Parhaan uuden artistin palkinnon pokannut rap-artisti Chance the Rapper voitti puolestaan yhteensä kolme Grammy-palkintoa.

Edesmennyt rocktähti David Bowie on voittanut Grammy-palkinnon kaikissa niissä viidessä palkintokategoriassa, joissa hän oli ehdolla. Bowie voitti muun muassa parhaan rock-kappaleen Grammyn.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Musica nova soi kalliokirkossa: pulssiton teos ja avaruuskumun kaikuja

Kuva: Musica nova
Kamus-kvartetti teki vaikutuksen Musica nova -esiintymisessään Temppeliaukion kirkossa.

György Ligetin ”Lux Aeterna” (1966) on tälle tykytykseen vihkiytyneelle aikakaudelle jos ei nyt ihan shokki, niin kuitenkin melkoinen poikkeama.

Kuusitoistaääniselle sekakuorolle sävelletyn teoksen on määrä edetä niin sanotusti pulssittomasti. Teos herää tyhjästä, jostain unen untuvaisesta. Äänet sulautuvat sointikentiksi, ´uivat´ toinen toisiinsa mahdollisimman huomaamatta. Saumattomuus ja nivelitön linjakkuus on tavoite, jonka saavuttaminen ei helppoa ole.

Musica nova Helsinki 2017, Temppeliaukion kirkko

Le Noir de l’Étoile

Helsingin kamarikuoro johtajana Nils Schweckendiek, Kamus Quartet, Osuma Ensemble

Nils Schweckendiekin valmentama ja johtama Helsingin kamarikuoro (entinen Radion kamarikuoro) osoitti varsinkin teoksen alussa omaksuneensa teoksen hengen ja tekniset vaatimukset hienosti. Saavutettu taso ei kuitenkaan säilynyt teoksen läpi täysin samana. Liekö syynä tietoinen valinta, mutta etenkin miesäänten volyymipurkaus ja sisääntulo ei saumattomuutta kaikilta osin toteuttanut.

Viulunsoitto, käsityötaidetta korkeimmillaan

Hiljaisuuteen häipynyt kuoroteos sai vastauksen kuin kaikuna jousikvartetilta. Konsertin dramaturgiassa tapahtunut siirto oli hienosti toteutettu. Pokkailu ja kläpytys olisivat tosiaan sopineet huonosti vuoron vaihtoon.

Bryce Dessnerin ”Tenebressä” tulisi termin mukaan edetä kohti hiljaisuutta, kuolemaa, mutta säveltäjä on kääntänyt asian ylösalaisin. Tavoitteena on palaaminen hiljaisuudesta kohti elävyyttä, pimeydestä valoon.

Kvartetin työnä on koota jousten paloittelemat minimalistiset piirteet kestäviksi, yhteen. Pujottautuminen säie säikeeltä uudeksi merkityskimpuksi on vaativaa. Taitava kvartetti pyöritti jousia, napsi sävelrivejä, keräsi sirpaleiset sirut kokonaisuuksiksi, hankasi käheät soinnit eläviksi. Edestakainen liike nousi kuin kansantanssin kopajavat askelparit lattian rajasta kuulijan korviin.

Loppu yllätti: elektroniikka marssitti lavalle toisen kvartetin sekä laulun äänet. Vau, täyttymys. Kamus-kvartetti on todellinen Suomi 100 -käyntikortti. Ollaan ylpeitä!

Gérard Griseyn ”Le Noir de l’Étoile on kirjoitettu kuudelle lyömäsoitinsolistille. Temppeliaukion kirkko sopi paikaksi naulan kantaan, yksiköt saattoi levittää salin eri kolkkiin. Teos perustuu avaruudelliselle ajatukselle kumun kaiut ja ´musta tähti´ lähtökohtinaan. Sykkeeksi muotoillut todellisten pulsarien ´äänet´ elävät ja elättävät teosta aidon viestin lailla.

Sävellyksen lyömäsoitinarsenaali on liki rajaton, jos laskee mukaan teokseen sovelletut ja rakennetut puiset ja peltiset ´soittimet´. Le Noir de l’Étoile eli Musta tähti houkuttelee taatusti uusia kuulijoita nykymusiikin äärelle. Mielenkiintoa ja erikoisuuksia riittää, sävyjä ja voimakkuuseroja on laidasta laitaan.

Grieseyn sävellys on rikkaaksi rakennettu, joskin sen läpäisevä jännite saisi olla tuntuvampi. Nyt hamuillaan vähän kaikkea, ideoita kierrätetään, mutta niitäkin turhan sekatavarakaupanomaisesti.

Osuma Ensemblen muusikot olivat parhaasta päästä, tarkkoja, osaavia ja musiikin ydinajatukset oivaltavia.

Konsertti oli sopivasti ravitseva yöpala (alkoi klo 21.00)!

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Pidäkkeetön Zagros Ensemble oli Musica novassa tulta ja tappuraa

Zagros Ensemble tarjosi nykymusiikkifestivaalilla riehakasta menoa.

Zagros Ensemblen kamarikonsertin hienovireisin henki puhalsi islantilaisen Anna Thorvaldsdóttirin jousitriossa ”Reflections”. Keskittynyt ja hiljaisten sävyjen teos on tervetullut vaihtoehto suulaan ja mekastavan ajan kyllästämälle kuulijalle.

Avaus on kuin leikin, mäen laskua. Näyttävästi alaspäin kaartuva sellon liuku, glissando, luottaa viulujen hyydyttämän, ehkä jäädyttämän, pohjan pitävyyteen.

Teos etenee meditatiivista levollisuutta lähentelevässä tilassa. Kielten likimain olemattomat kosketukset ovat kuin muusikon käsityön viimeisteleviä hiontaääniä. Silti ylen rauhallisesta otteesta riippumatta mielenkiinto säilyy. Sitä lisäävät mm. ohuet dissonoivat tehot sekä mikrointervallien totutusta poikkeavat sävelkirahdukset. Kuin lisukkeiksi jousisoittimet kuiskaavat aitojen puhallusäänien tapaan. Kuulostaa kuin ilma kiertäisi pahvisessa putkilossa.

MUSIIKKI

Musica nova Helsinki 2017

Zagros Ensemble

Musiikinjohto Petri Komulainen – Orkesterissa Nairi Azezian, huilu, Mikko Raasakka, klarinetti, Elisa Rusi-Matero, viulu, Camilla Vilkman, alttoviulu, Sami Mäkelä, sello, Mirka Viitala, piano

Kuin maailman toiselta laidalta on hollantilaisen Morris Kliphuisin ”Space Opera”. Se suorastaan repii esiripun alas. Sahalaitainen ja rämäkkä teos kuitenkin kaipaa aina hetkeksi takaisin makuuasentoon, tempoilua ei levotta jaksa. Vaikka oopperaa ei sanan varsinaisessa mielessä esitettäkään, värikkyyttä sävellyksessä riittää.

Pizzicatot kiertävät soitinpulteissa (istuinasemissa), sellolla on oma näppäilyn nykyttämä ’rumpu’soolonsa. Riehakas meno ja liki pidäkkeetön voimankäyttö näyttävät olevan teokselle luonteenomaista. Intensiteetti käy korkeilla kierroksilla. Väliin kukin vähän solisteeraa, onpa käytössä aidon harras, lähes uskonnollinen vaihdekin. Sen vastapainona krouvi (ei kievari) tarttumaote muistuttaa, miten huimapäinen tekijä partituurin takana on.

Piano louhinnan kohteena

Gérard Griseyn ”Vortex Temporum” avaa nimeänsä heti alkuun. ”Ajan pyörre” panee arpeggion sävelet kiirimään ja kieppumaan kirkkaina. Kun yläreuna saavutetaan, katoavat kimalteet kuin pudoten näkymättömiin, kuulumattomiin. Vuoron ottaa hengenohut kahina, joka kiikuttelee säveliä edestakaisin, tuupiskelee niitä liikkeeseen.

Nousu tapahtuu hitaasti ja huolella. Valmistelu kannattaa. Hurja pauhu sysää hempeilyn syrjään ja piano, sooloviulu ja kimeä huilu herättävät viimeisetkin kuulijat levollisuuden harhasta. Virityksen erikoisuudet ovat vain pieni lisuke, kun piano jo tunnustelee eteen nostettua suurta koetinkiveä, täyttä törmäyttämistä. Kiukkuinen soitin soi miltei vailla kontrollia, volyymi on valtava, räiske rajaton.

Toisen osan äärihämärä tunnelma ja hitaus elävät rankan hurman jälkeistä aikaa. Synkkä apeus suo hengähdyshetken. Vähäiset yritykset kurottaa kohti kasvua kilpistyvät kohta jokainen. Kolmas osa herättää alun arpeggio-muistumat, myös yritykset rikkoa saavutettu rikkumaton tila tuovat siihen vaihtelua. Tasapaino häviävien sävyjen ja roihuavan palon välillä löytyy.

Zagros Ensemblessä on tulta ja tappuraa, on hienosyisyyttä ja musikaalista sävykkyyttä. Petri Komulainen ohjailee pienistäkin palasista rakentuvia teoksia tarkasti musiikillinen ilmeikkyys kärkihankkeenaan.

Matti Saurama

 

 

 

 

Keskustelua aiheesta