Huippulöytö kisällilaulukeruussa – ehtaa Helismaata kaivautui päivänvaloon

Kuva: Jari Soini
Markku Helismaa kävi katsomassa TSL:n kisällilaulujen keruukampanjan myötä löytyneitä, isänsä Reinoin kirjoittamia kisällilaulutekstejä, ja totesi ne aidoiksi. Keruukampanjan suojelija Matti Ahde on erityisen ilahtunut juuri tästä löydöstä.

”Tupajumit potki Veikon poppoostaan,

mutt’ei Veikko ollut siitä huolissaan.

Hylkäs Arvon, jätti Vienon,

puolueen hän rusnas hienon,

jolla kohentaa voi omaa arvoaan.

 

Singin hai jai juppi juppi jai

oli arki taikka sunnuntai,

Veikko talonpoikiin vetoo

jotta Vienon mieltä etoo –

singing hai jai juppi juppi jai.”

 

Tunnistatteko laulun henkilöt ja tapahtuman?

Suomalaisen poliittisen populismin alkujuurillahan siinä ollaan; Veikko Vennamo on juuri lähtenyt Maalaisliitosta ovet paukkuen riitaannuttueen niin puolueen puheenjohtaja Vieno J. Sukselaisen kuin puoluesihteeri Arvo Korsimonkin kanssa – presidentiksi nousseesta Urho Kekkosesta puhumattakaan. Eletään vuoden 1958 tienoota.

Laulu kulkee tutulla ”Jos mä kuolen vanhan piippuni sä saat…” -laulun sävelellä. Samaista viisua käytti sanoittajamestari Reino Helismaa musiikillisena perustana myös muutamassa muussakin riimittelemässään kisällilaulussa, joita hän teki muun muassa Kulosaaren Kisällittärille.

Hiljattain näitä viittä vaille kadonneita lauluja löytyi kokonainen nippu, kiitos Työväen Sivistysliiton viime kesänä käynnistämän sodanjälkeisten kisällilaulujen keruuhankkeen.

Pienten puolella herroja vastaan

Reino Helismaa (1913–1965) oli nopea mies kirjainten kanssa. Ennen päätoimiseksi laulunikkariksi ryhtymistään hän työskenteli kirjaltajana eli konelatojana kirjapainossa ja oli siinä hommassa kuulemma Suomen nopein.

Nopean maineessa hän oli myös laulujen sanoittajana – ei kai kankealla kädellä ja takkuilevalla ajatuksenjuoksulla olisi pystynyt sanoittamaan noin 5 500 laulua, jotka hänen kynästään lähti vajaan 20 vuoden aikana. ”Repen” poika Markku Helismaa kertoo, että isän periaatteena oli, että ”sen kirjoitin minkä kirjoitin”.

– Ei hän katsonut tarpeelliseksi ruveta tekstiään viilailemaan sen jälkeen, kun oli sen paperille saanut. Hän sitä paitsi kirjoitti lauluja niin paljon, ettei niiden uudestaan ja uudestaan lukemiseen ollut aikaa.

Repen aisapari Toivo Kärki kyllä saattoi joskus korjailla tekstejä jonkin verran ja toimia sensorinakin. Aika 1950-luvulla oli sellainen, että mistä tahansa ei passannut kirjoittaa. Uskonto, politiikka ja viina olivat tabuaiheita.

Radiotoimittajana ja mainosalalla oman työuransa tehnyt Markku Helismaa korostaa, että hänen isänsä ei koskaan sitoutunut puolueisiin, mutta seurasi politiikkaa seurasi laajasti siinä missä muitakin ajankohtaisasioita, urheilua eritoten. Reino Helismaa olikin intohimoinen radionkuuntelija ja sanomalehtien lukija.

– Isän Lahdessa asunut Impi-sisko oli lehtiasiamies, ja isä sekä Kärki olivat varmasti hänen parhaat asiakkaansa. Meillekin tulivat kaikki merkittävät päivälehdet kansandemokraattien Kansan Uutisista kokoomuksen Uuteen Suomeen.

– Tekstejä isä kirjoitti mille vaan puolueelle, joilla oli rahaa, naurahataa Markku Helismaa. – Isä oli tavallisen ihmisen puolella ja herroja vastaan. Hän osasi piikittellä lauluissaan tasaisesti joka suuntaan. 1950-luvun alussa hän kirjoitti Punaisen Myllyn revyisiin poliittisia päivän hupailuja, joissa irvailtiin erityisesti Maalaisliitolle, mutta he antoivat siihen paljon aihetta.

Tekstejä esiin  tasaisin väliajoin

Ennen Topi Kärjen leipiin lähtemistään Helismaa ehti 1940-luvun lopulla työskennellä tovin myös Janne Hakulisen perustamassa demarivetoisessa Työväen Ohjelmapalvelussa. Se välitti esiintyjiä kaikenlaisiin työväenjuhliin, ja Helismaa paitsi esiintyi itse, kirjoitti muun muassa revyytekstejä ja kisällilauluja ohjelmaryhmien tarpeisiin. Näissäkin hommissa Helismaa pitäytyi sosialidemokraattisesta puolueesta irti.

Myös laulut kisälliryhmille syntyivät tarttumalla aikailematta ajan ilmiöihin. Juuri Kulosaaren Kisällittärille Reino Helismaa kirjoitti lauluja siksi, että siihen porukkaan kuului hänen siskontyttärensä.

Kisällittäriä oli myös työväenlaulukulttuurille 50-luvulla merkittävän panoksensa antanut Rauha Jalava, jonka perikunnalta nämä Helismaan tekstit saatiin päivänvaloon TSL:n keruuhankkeen herättelemänä.

Markku Helismaa sanoo, että julkisuudelta piiloon jääneitä Repen tekstejä löytyy yhä yllätävänkin usein.

– Topin poika Kalervo Kärki pitää niistä arkistoa, ja saan häneltä katsottavakseni tekstejä suurin piirtein kerran kuussa. Isähän kirjoitti hyvin paljon niin sanottuja kertakäyttötekstejä esimerkiksi kuntien ja yhdistysten pyynnöstä, ja niitä kaivautuu esiin tasaisin väliajoin.

Keskustelua aiheesta

Kun Muhammad Ali ”tyrmäsi” The Beatlesin – ikoninen kuva otettiin 53 vuotta sitten Floridassa

Kuva: Harry Benson / Kuvakaappaus Facebookista

Päivälleen 53 vuotta sitten oli todella talenttia kehässä.

Oheinen Harry Bensonin kuva on otettu MM-otteluun haastajana valmistautuvan  Muhammad Alin – tuolloin vielä Cassius Clay – harjoitussalilla Miamin Floridassa 18. helmikuuta 1964.

The Beatles ja The Greatest tekivät samaan aikaan historiaa.

Clay/Ali valmistautui tuolloin otteluunsa silloista nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaria Sonny Listonia vastaan. Viikkoa myöhemmin hän nappaisi ensimmäisen kerran mestaruusvyön.

Cassius Clay oli kuvauspäivänä 22-vuotias. John, Paul, George ja Ringo olivat samaa ikäluokkaa, 20-23-vuotiaita nuorukaisia.

The Beatles oli ensimmäisellä Amerikan-valloituksellaan. Floridassa he valmistautuivat toiseen Ed Sullivanin tv-showhun.

25. helmikuuta 1964 Clay yllättäisi kaikki lyömällä Listonin mestaruusottelussa. ”I shook the  world”, hän julisti ottelun päätteeksi – ja syystä.

Nopea ja tulisesti jabejaan iskevä Clay yllätti karhumaisen ja hämmentyneen Listonin. Tekninen tyrmäys 7. erässä.

Ennakkon kaikki olivat veikanneet Listonia. Clayn uskottiin jäävän jyrän alle. Myös John Lennon, joka oli toivonut mieluummin hallitsevan mestarin kuin ”Louisvillen suurisuun” tapaamista.

Kuvausta yritettiin ensin järjestää Listonin kanssa. Olihan hän hallitseva, voittamattomana pidetty raskaan sarjan valtias.

– En halua tavata niitä pummeja, Liston murjaisi kuvausta ehdottanelle Bensonille.

Haastaja oivalsi pelin hengen. Clay otti heti ohjat, kun Benson ja beatlet marssivat hänen salilleen.

Clay hakkasi rintaansa ja komenteli nelikkoa erilaisiin kuvausasentoihin:

– Who’s the Greatest? I’m the Greatest. You’re pretty, but I’m prettier, hän riimitteli ja toimittajien kynät taltioivat kaiken kehän laidalla.

Sonny Liston: En halua tavata niitä pummeja.

Clay/Ali oli jo tuolloin omassa sarjassaan: Float like a butterfly, sting like a bee. Artisti kehässä ja kehän ulkopuolella.

The Beatles oli ollut Yhdysvalloissa 11 päivän ajan. Yhtye palaisi pian tämän jälkeen kotisaarelleen alkaakseen tehdä ensimmäistä elokuvaansa A Hard Days´s Night.

Tämä kuvausessio jäi ainoaksi, missä nämä 1960-luvun kirkkaat ikonit saatiin yhteiseen kuvaan.

Harva paikalla ollut saattoi ymmärtää, millainen paketti luovaa lahjakkuutta harjoituskehässä kuvaajille poseerasi.

Muhammad Ali teki nyrkkeilylle saman kuin Beatles musiikille: pisti kaikki säännöt uusiksi.

Jos Bensonin kuvassa olisivat mukana vielä Bob Dylan ja Martin Luther King, se täydentäisi Sixties Dream Teamin.

Kun 74-vuotias Muhammad Ali kuoli viime vuoden kesäkuussa, Paul McCartney julkaisi lausunnon:

– Hän oli suuri lähtien siitä ensimmäisestä päivästä, kun me hänet Miamissa tapasimme. Ja hän oli aina suuri, kun hänet myöhemmin vuosien varrella kohtasin.

The Beatlesin rumpali Ringo Starr kommentoi Alin poismenoa Twitterissä (3.6.2016):

Tampereen Pohjalaisia-oopperassa kuluu historian kahleiden kalsketta

Kuva: Petri Nuutinen
Tampereen oopperan Pohjalaisissa Jussin roolin laulaa Ville Rusanen, Liisana on Marjukka Tepponen.

Leevi Madetoja sävelsi Pohjalaiset vuosina 1918-23 Artturi Järviluoman julkaiseman kansannäytelmän pohjalta. Perisuomalainen ooppera ja pohjalaisen kansanluonteen kuvaus oli syntynyt. Maakuntamalliksi siitä tuskin kuitenkaan on.

Madetojan musiikki soi kansanlaulujen katkelmia. Ne toimivat kohtausten käynnistäjinä ja orkestraation ja omaehtoisen kädenjäljen pikantteina ohjaajina. Ratkaisu on onnistunut.

Teoksen värikäs, tarvittaessa lähes pidäkkeetön tyyli on osa tekijän hienosäikeistä sävelkielioppia. Madetojan muotoajatus tarjoaa rikkaan, iskevän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Hän kääntää aikakirjojen sivuja kuin kronikassa kuunnellen sisäistä kuulokuvaa raskassoutuisemman draaman sijaan. Lyhykäiset, nopeahkosti vaihtuvat kohtaukset sekä vauhdittavat kronikkaa että myös hajottavat sitä.

OOPPERA

Tampereen Ooppera 70 vuotta, Tampere-talo

Leevi Madetoja: Pohjalaisia

Libretto Leevi Madetoja Artturi Järviluoman julkaiseman näytelmän pohjalta – Musiikinjohto Anna-Maria Helsing – Ohjaus Tuomas Parkkinen – Lavastus Sampo Pyhälä – Puvut Pirjo Liiri-Majava – Koreografia Osku Heiskanen – Valaistus Jussi Kamunen, Kuorokapellimestari Heikki Liimola – Rooleissa Tiina-Maija Koskela, Marjukka Tepponen, Päivi Nisula, Ville Rusanen, Jyrki Anttila, Jaakko Hietikko, Ilkka Hämäläinen, Jere Martikainen, Waltteri Torikka, Kristjan Möisnik, Anssi Hirvonen, Juha Kotilainen, Olli Lammi / Pertti Kallio;

Tampere Filharmonia, Tampereen oopperan kuoro

Tarinassa risteävät oman aikansa teemat: vapaus, valta, väkivalta ja -viina, usko, rakkaus ja sukupuolinen halu sekä ylilyövä miehinen uho. Eikä yhtään vähäpätöisempinä listaa täydentävät viha, murhe ja kuolema.

Nuori talollinen Antti Hanka on viety vankeuteen pahoinpideltyään häntä loukannutta suutaria. Nyt hän on kotona vankipassinsa vuoksi. Jussi Harri ja hänen isänsä suhtautuvat halveksien samaan aikaan paikalle saapuneeseen koppavaan vallesmanniin.

Antin vankeutta päätetään jatkaa, myös karkotus Siperiaan uhkaa. Antti karkaa rakastettunsa Maijan kehotuksesta, mutta avunannosta syytetään Jussia. Vallesmanni ruoskii Jussin, tämä suuttuu ja tempaisee puukon esille. Vallesmanni ampuu, mutta Jussi ehtii pistää tätä puukolla. Vallesmanni kuolee ja niin kuolee Jussikin. Jussin rakastettu Liisa sulkee tämän silmät ja sanoo: ”Nyt mun silmäni ei enää ole kirkkahat.”

Tarinan kannalta tärkeät ja suorimmat tiedot ja kommentit lausuu Kaisa, vähäväkisimpien edustaja. Kansanihmisiä on tarinassa sopivasti ja kansanelämä näyttäytyy sekä koomisena että todentuntuisena.

Ooppera antaa raskaan ja surullisen kuvan ihmiseläjien viheliäisestä yritteliäisyydestä. Mieleen nousee kysymys, minkälainen tämä kansa on, miten osuva kuva on?

Riski kannatti ottaa, naiset eturiviin

Oopperan ohjaaja Tuomas Parkkinen on nostanut naiset eturiviin. Vaikea ratkaisu on onnistunut. Ohjaaja on varonut vääriä ilmeisyyksiä, painotus on kyllä huomattava, mutta ei tyrkyttävä.

Miesosissa luonteet tulevat hyvin esille, samoin Kaisan luonne ja puheenparsi. Nuorten miesten rakastetuista Jussin Liisa on eläväinen ja himokas, aidosti rakastuneen oloinen, Maija taas uskonsa myrkyttämä. Kuoro eli kansa liikkuu vailla näkyviä ohjetauluja, luontevaa.

Sampo Pyhälän lavastus on pelkistetty. Se keino on usein hyvästä, mutta joskus liian tietoisena kuivahtaa. Pirjo Liiri-Majava tuntee pukujen historiaa, onnistuneet asut. Osku Heiskasen tanssit sopivat kuorolaisille ja kylänväelle. Ei liiallisuutta vaan sattuvaa persoonallista tanssijalkaa. Jussi Kamusen valaistus lisää tehoja tarinaa väritettäessä.

Kuoron valmentaja Heikki Liimola on saanut laulajansa erinomaiseen vetoon erityisesti näyttämötyöskentelyn osalta. Laulu tuntuu sujuvan kuin vanhoilta tekijöiltä. Iskevä, eloisa ja osaansa halukas laulajisto. Orkesterin panos on oopperalle keskeinen. Tampere Filharmonia erittelee, vetäytyy ja halutessaan hyökkää. Tehoja on yli äyräiden mutta ei äänivalleja rikkoen, sävyjä ihmismielen pienimmät tuntemukset löytäen ja niitä kosketellen.

Anna-Maria Helsingin johtama joukko nosti esityksen ylös, kannatteli sitä siellä ja saatteli vaikuttavaan loppuun saakka.

Ammattilaislaulajien kannustava esimerkki

Laulajista Ville Rusanen Jussina kasvoi hetki hetkeltä yhä hurjemmaksi. Komean ja kantavan baritonin ääni oli lujilla, kireyteen saakka, orkesteri kun oli joskus peittää laulajan jos toisenkin. Tenori Jyrki Anttila Anttina lennätti omaa äänennopeata lennokkiaan rutinoituneen terävästi.

Marjukka Tepponen Liisan roolissa onnistui repäisemään itsensä palvelusväen alennustilasta ylös. Kun aika oli, korkeana kaartava sopraano heittyi täysillä tunteitten valtaan. Antautunut tulkinta oli sekä soivaa että hallitun voimallista kuultavaa. Tiina-Maija Koskela Maijan osassa näytti, että dramaattisen sopraanon tie jo häämöttää edessä. Päivi Nisula Kaisan roolissa pulppusi aitoa roolihenkeä ja jaloa ääntä.

Muu solistijoukko täytti laulajilta vaadittavat edellytykset myönteisesti. Heistä nostettakoon esiin Harrin tilan vanhan isännän osan laulanut Jaakko Hietikko, Kristjan Möisnik Vallesmannina sekä Juha Kotilainen herastuomarina.

Tampereen Ooppera on 70-vuotisjuhlansa ansainnut. Mittava ja mahtava saavutusten jatkumo on esimerkki pitkäjänteisen työn merkityksestä, menestyksestä ja uskosta huomiseen. Siellä häämöttääkin jo seuraava: Olli Kortekankaan Veljeni vartija, 16.2.2018.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Adelelle satoi Grammyja, David Bowiella paras rock-kappale

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvalloissa Los Angelesissa laulaja Adele on saanut sekä vuoden albumin, vuoden levytyksen että vuoden laulun Grammy-palkinnot.

Adelen albumi 25 voitti parhaan albumin palkinnon ja hänen kappaleensa Hello valittiin vuoden parhaaksi lauluksi ja vuoden parhaaksi levytykseksi. Hello-kappaleen ovat kirjoittaneet Adele ja Greg Kurstin.

Kaiken kaikkiaan Adele vei kotiin viisi Grammy-palkintoa.

Eniten ehdokkuuksia tänä vuonna kerännyt Beyoncé sen sijaan voitti yhden palkinnon, parhaan urbaanin nykymusiikkialbumin Grammy-palkinnon. Parhaan uuden artistin palkinnon pokannut rap-artisti Chance the Rapper voitti puolestaan yhteensä kolme Grammy-palkintoa.

Edesmennyt rocktähti David Bowie on voittanut Grammy-palkinnon kaikissa niissä viidessä palkintokategoriassa, joissa hän oli ehdolla. Bowie voitti muun muassa parhaan rock-kappaleen Grammyn.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Musica nova soi kalliokirkossa: pulssiton teos ja avaruuskumun kaikuja

Kuva: Musica nova
Kamus-kvartetti teki vaikutuksen Musica nova -esiintymisessään Temppeliaukion kirkossa.

György Ligetin ”Lux Aeterna” (1966) on tälle tykytykseen vihkiytyneelle aikakaudelle jos ei nyt ihan shokki, niin kuitenkin melkoinen poikkeama.

Kuusitoistaääniselle sekakuorolle sävelletyn teoksen on määrä edetä niin sanotusti pulssittomasti. Teos herää tyhjästä, jostain unen untuvaisesta. Äänet sulautuvat sointikentiksi, ´uivat´ toinen toisiinsa mahdollisimman huomaamatta. Saumattomuus ja nivelitön linjakkuus on tavoite, jonka saavuttaminen ei helppoa ole.

Musica nova Helsinki 2017, Temppeliaukion kirkko

Le Noir de l’Étoile

Helsingin kamarikuoro johtajana Nils Schweckendiek, Kamus Quartet, Osuma Ensemble

Nils Schweckendiekin valmentama ja johtama Helsingin kamarikuoro (entinen Radion kamarikuoro) osoitti varsinkin teoksen alussa omaksuneensa teoksen hengen ja tekniset vaatimukset hienosti. Saavutettu taso ei kuitenkaan säilynyt teoksen läpi täysin samana. Liekö syynä tietoinen valinta, mutta etenkin miesäänten volyymipurkaus ja sisääntulo ei saumattomuutta kaikilta osin toteuttanut.

Viulunsoitto, käsityötaidetta korkeimmillaan

Hiljaisuuteen häipynyt kuoroteos sai vastauksen kuin kaikuna jousikvartetilta. Konsertin dramaturgiassa tapahtunut siirto oli hienosti toteutettu. Pokkailu ja kläpytys olisivat tosiaan sopineet huonosti vuoron vaihtoon.

Bryce Dessnerin ”Tenebressä” tulisi termin mukaan edetä kohti hiljaisuutta, kuolemaa, mutta säveltäjä on kääntänyt asian ylösalaisin. Tavoitteena on palaaminen hiljaisuudesta kohti elävyyttä, pimeydestä valoon.

Kvartetin työnä on koota jousten paloittelemat minimalistiset piirteet kestäviksi, yhteen. Pujottautuminen säie säikeeltä uudeksi merkityskimpuksi on vaativaa. Taitava kvartetti pyöritti jousia, napsi sävelrivejä, keräsi sirpaleiset sirut kokonaisuuksiksi, hankasi käheät soinnit eläviksi. Edestakainen liike nousi kuin kansantanssin kopajavat askelparit lattian rajasta kuulijan korviin.

Loppu yllätti: elektroniikka marssitti lavalle toisen kvartetin sekä laulun äänet. Vau, täyttymys. Kamus-kvartetti on todellinen Suomi 100 -käyntikortti. Ollaan ylpeitä!

Gérard Griseyn ”Le Noir de l’Étoile on kirjoitettu kuudelle lyömäsoitinsolistille. Temppeliaukion kirkko sopi paikaksi naulan kantaan, yksiköt saattoi levittää salin eri kolkkiin. Teos perustuu avaruudelliselle ajatukselle kumun kaiut ja ´musta tähti´ lähtökohtinaan. Sykkeeksi muotoillut todellisten pulsarien ´äänet´ elävät ja elättävät teosta aidon viestin lailla.

Sävellyksen lyömäsoitinarsenaali on liki rajaton, jos laskee mukaan teokseen sovelletut ja rakennetut puiset ja peltiset ´soittimet´. Le Noir de l’Étoile eli Musta tähti houkuttelee taatusti uusia kuulijoita nykymusiikin äärelle. Mielenkiintoa ja erikoisuuksia riittää, sävyjä ja voimakkuuseroja on laidasta laitaan.

Grieseyn sävellys on rikkaaksi rakennettu, joskin sen läpäisevä jännite saisi olla tuntuvampi. Nyt hamuillaan vähän kaikkea, ideoita kierrätetään, mutta niitäkin turhan sekatavarakaupanomaisesti.

Osuma Ensemblen muusikot olivat parhaasta päästä, tarkkoja, osaavia ja musiikin ydinajatukset oivaltavia.

Konsertti oli sopivasti ravitseva yöpala (alkoi klo 21.00)!

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Pidäkkeetön Zagros Ensemble oli Musica novassa tulta ja tappuraa

Zagros Ensemble tarjosi nykymusiikkifestivaalilla riehakasta menoa.

Zagros Ensemblen kamarikonsertin hienovireisin henki puhalsi islantilaisen Anna Thorvaldsdóttirin jousitriossa ”Reflections”. Keskittynyt ja hiljaisten sävyjen teos on tervetullut vaihtoehto suulaan ja mekastavan ajan kyllästämälle kuulijalle.

Avaus on kuin leikin, mäen laskua. Näyttävästi alaspäin kaartuva sellon liuku, glissando, luottaa viulujen hyydyttämän, ehkä jäädyttämän, pohjan pitävyyteen.

Teos etenee meditatiivista levollisuutta lähentelevässä tilassa. Kielten likimain olemattomat kosketukset ovat kuin muusikon käsityön viimeisteleviä hiontaääniä. Silti ylen rauhallisesta otteesta riippumatta mielenkiinto säilyy. Sitä lisäävät mm. ohuet dissonoivat tehot sekä mikrointervallien totutusta poikkeavat sävelkirahdukset. Kuin lisukkeiksi jousisoittimet kuiskaavat aitojen puhallusäänien tapaan. Kuulostaa kuin ilma kiertäisi pahvisessa putkilossa.

MUSIIKKI

Musica nova Helsinki 2017

Zagros Ensemble

Musiikinjohto Petri Komulainen – Orkesterissa Nairi Azezian, huilu, Mikko Raasakka, klarinetti, Elisa Rusi-Matero, viulu, Camilla Vilkman, alttoviulu, Sami Mäkelä, sello, Mirka Viitala, piano

Kuin maailman toiselta laidalta on hollantilaisen Morris Kliphuisin ”Space Opera”. Se suorastaan repii esiripun alas. Sahalaitainen ja rämäkkä teos kuitenkin kaipaa aina hetkeksi takaisin makuuasentoon, tempoilua ei levotta jaksa. Vaikka oopperaa ei sanan varsinaisessa mielessä esitettäkään, värikkyyttä sävellyksessä riittää.

Pizzicatot kiertävät soitinpulteissa (istuinasemissa), sellolla on oma näppäilyn nykyttämä ’rumpu’soolonsa. Riehakas meno ja liki pidäkkeetön voimankäyttö näyttävät olevan teokselle luonteenomaista. Intensiteetti käy korkeilla kierroksilla. Väliin kukin vähän solisteeraa, onpa käytössä aidon harras, lähes uskonnollinen vaihdekin. Sen vastapainona krouvi (ei kievari) tarttumaote muistuttaa, miten huimapäinen tekijä partituurin takana on.

Piano louhinnan kohteena

Gérard Griseyn ”Vortex Temporum” avaa nimeänsä heti alkuun. ”Ajan pyörre” panee arpeggion sävelet kiirimään ja kieppumaan kirkkaina. Kun yläreuna saavutetaan, katoavat kimalteet kuin pudoten näkymättömiin, kuulumattomiin. Vuoron ottaa hengenohut kahina, joka kiikuttelee säveliä edestakaisin, tuupiskelee niitä liikkeeseen.

Nousu tapahtuu hitaasti ja huolella. Valmistelu kannattaa. Hurja pauhu sysää hempeilyn syrjään ja piano, sooloviulu ja kimeä huilu herättävät viimeisetkin kuulijat levollisuuden harhasta. Virityksen erikoisuudet ovat vain pieni lisuke, kun piano jo tunnustelee eteen nostettua suurta koetinkiveä, täyttä törmäyttämistä. Kiukkuinen soitin soi miltei vailla kontrollia, volyymi on valtava, räiske rajaton.

Toisen osan äärihämärä tunnelma ja hitaus elävät rankan hurman jälkeistä aikaa. Synkkä apeus suo hengähdyshetken. Vähäiset yritykset kurottaa kohti kasvua kilpistyvät kohta jokainen. Kolmas osa herättää alun arpeggio-muistumat, myös yritykset rikkoa saavutettu rikkumaton tila tuovat siihen vaihtelua. Tasapaino häviävien sävyjen ja roihuavan palon välillä löytyy.

Zagros Ensemblessä on tulta ja tappuraa, on hienosyisyyttä ja musikaalista sävykkyyttä. Petri Komulainen ohjailee pienistäkin palasista rakentuvia teoksia tarkasti musiikillinen ilmeikkyys kärkihankkeenaan.

Matti Saurama

 

 

 

 

Keskustelua aiheesta