Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kittilä hangoittelee yhä vastaan: “Kyllä me yritetään saada täytäntöönpanokielto heti voimaan”

Kittilässä on viikko aikaa miettiä, miten kuntapäättäjät suhtautuvat valtiovarainministeriön päätökseen pidättää kunnan syytteessä olevat luottamushenkilöt luottamustoimistaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensi tiistaina kokoontuu kunnanhallitus, jonka yhdeksästä jäsenestä on syytteessä viisi.

Kunnanhallitus aikoo hakea Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta täytäntöönpanokieltoa ministeriön päätökselle, puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk.) (kuvassa) sanoo STT:lle. Rajala ei ole syytettyjen joukossa.

– Kyllä me yritetään saada se täytäntöönpanokielto heti voimaan, Rajala ennakoi.

Valtiovarainministeriö pidättää 20 Kittilän kunnan luottamushenkilöä luottamustoimista siihen asti, että syytteet on käsitelty tuomioistuimessa.

Syytteet koskevat törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä sekä osan kohdalla myös virka-aseman väärinkäyttämistä, työturvallisuusrikosta ja työsyrjintää. Ministeriön mukaan syytteet ovat poikkeuksellisia ja vakavia väärinkäytösepäilyjä.

Yhteensä syytteessä on liki 30 Kittilän kunnan entistä ja nykyistä kuntapäättäjää. Kaikki ovat kiistäneet syytteet.

Lisää aiheesta

Vs. kunnanjohtaja: Jokainen joutuu arvioimaan tilanteen itse.

Kittilän kunnanhallitus säilyy Rajalan mukaan päätöksentekokykyisenä, sillä syytteessä olevien henkilöiden varajäsenet eivät ole syytettynä.

Rajalan näkemys oli tiistaina, että valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti luottamustoimista pidätettyjen tilalle kokoukseen tulevat varajäsenet. Kittilän vs. kunnanjohtajan Sanna Ylinampan mukaan jokainen syytteessä oleva luottamushenkilö joutuu arvioimaan tilanteen itse.

– Kyllähän heidän täytyy itse se ratkaisu tehdä, että miten he käyttäytyvät. En voi siihen ottaa kantaa, hän sanoo.

Kittilän kunnanvaltuusto on kokoontumassa seuraavan kerran elokuussa.

Kunta päätti maaliskuussa, että syytteessä olevat saavat jatkaa toimintaansa, kunhan eivät osallistu päätöksentekoon asioissa, joissa ovat esteellisiä.

Koko kuntakriisi juontaa juurensa viiden vuoden takaisiin hissihankintojen epäselvyyksiin. Sittemmin laadittu Lex Kittilänä tunnettu laki sallii valtiovarainministeriön puuttua kunnan hallintoon, jos kunta ei itse saa sitä kuntoon.

STT–MARI AREVA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE