Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kittilälle 140 000€ lisälasku irtisanotun kunnanjohtajan erosopimuksesta

Korkein hallinto-oikeus päätti pitää voimassa laittomasti irtisanotun Kittilän kunnanjohtajan erosopimuksen. Näin ollen Kittilän kunnalle lankeaa 140 000 euron lisälasku.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuonna 2010 Kittilän kunnanjohtajaksi valittu Anna Mäkelä irtisanottiin vuonna 2014. Tämän jälkeen irtisanominen kumottiin lainvastaisena korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuonna 2016. Sitten kunnan ja Mäkelän välille sorvattiin erosopimus, jonka mukaan Mäkelä sitoutui irtisanoutumaan kunnanjohtajan virasta ja kunta maksamaan hänelle noin 140 000 euron korvauksen.

Erosopimusta käsiteltiin oikeudessa, koska kaksi kuntapäättäjää valitti sopimuksesta. Valittajien perusteena oli muun muassa se, että sopimuksen mukaan korvaukset lankeavat kunnan maksettavaksi. Heidän mukaansa sopimuksessa olisi pitänyt olla kirjaus siitä, että korvaukset ja kustannukset voitaisiin periä mahdollisesti rikoksiin syyllistyneiltä päättäjiltä takaisin, etteivät veronmaksajat joutuisi farssin maksumiehiksi.

KHO:n ratkaisusta kertoi aiemmin Yle.

Mäkelä sohaisi tärkeää matkailuyritystä

Mäkelän irtisanominen on yksi osa tarinaa, jossa Kittilän kunnan päätöksenteko suistui raiteiltaan ja liki 30 entistä ja nykyistä kuntapäättäjää sai syytteet virkarikoksista. Näistä syytteistä ei ole vielä annettu käräjäoikeuden päätöstä. Syytteessä olevat kuntapäättäjät ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Irtisanomisen syynä oli syytettyjen kuntapäättäjien mukaan luottamuspula, joka syntyi, kun Mäkelä teki tutkintapyynnön Kittilän kunnalle taloudellisesti erittäin merkittävän Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta.

Syyttäjän mukaan useat päättäjät syyllistyivät virkarikokseen irtisanoessaan Mäkelän.

Mäkelän erosopimusta perusteltiin sen tekemishetkellä muun muassa sillä, että kunnanvaltuuston enemmistön ja Mäkelän välit olivat niin tulehtuneet, ettei jatkaminen kunnan johdossa ollut mahdollista. Erosopimuksesta valittaneita Oikeudenmukainen Kittilä -valtuustoryhmään kuuluvia Inkeri Yritystä ja Pentti Kangasta ei epäillä rikoksista.

STT–OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE