Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiuru: “Lähiviikot ratkaisevat sen, minkälainen talvi on tulossa”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Krista Kiuru saapumassa Säätytalolle tänään.

Hallitus neuvottelee juuri tällä hetkellä Helsingissä Säätytalolla tämän vuoden seitsemännestä lisätalousarviosta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Pöydällä on myös koronatilanteen hoitoon liittyviä asioita.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi Säätytalolle menneessään medialle, että ulkomaisten turistien testauksen muuttamisesta hallitus tiedottaa ensi viikolla. Asia on yhä eri ministeriöiden ja THL:n valmistelussa.

– Käsittääkseni on vielä joitakin yksityiskohtia auki.

Muutoksilla pyritään turvaamaan turistien terveysturvallinen käynti Suomessa.

Suomen koronatilanteesta ministeri Kiuru sanoi, että trendi on pitkässä juoksussa masentava.

– On sanottava, että meidän on pystyttävä parempaan. Lähiviikot ratkaisevat sen, minkälainen talvi on tulossa, Kiuru painotti.

Häneltä kysyttiin myös terveisiä suomalaisille. Kiuru vastasi toivovansa, että jokainen jaksaisi itse olla oman elämänsä koronavahtina. Hän lisäsi että pidetään kukin oma itsemme ja lähipiiri terveinä ja noudatetaan viranomaisten ohjeita.

– Myöskin valoa siihen, että kyllä me tämä yhdessä tälläkin kertaa tullaan jälleen klaaraamaan niin kuin Suomi teki yhteisenä projektina keväällä, hän toivotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE