Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kiusaaja avautuu: Tyttöjen väliset suhteet ovat julmaa peliä siitä, kuka on ”in” ja kuka ”luuseri”

“Ala-asteella käännyin kahta entistä ystävääni vastaan, koska uskoin, että se oli ainoa keino selvitä joutumatta itse ulkopuoliseksi. Aloin puhua pahaa entisistä ystävistäni ja eristää heitä joukosta.”

Näin kirjoittaa nimimerkki “Entinen kiusaaja” Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, jossa hän avaa syitä, miksi hän kääntyi ystäviänsä vastaan.

“En selittele tekojani enkä ole niistä ylpeä. Tyttöjen väliset suhteet ovat julmaa peliä siitä, kuka on ”in” ja kuka ”luuseri”.”

Hän teki sen itkun ja hä­peän kautta mutta ei julkisesti. Sain säilyttää kasvoni.

Kiusaajan mukaan käänteentekevä ihminen hänelle oli vitos- ja kutosluokkien opettaja, joka ymmärsi, että kyse on empatian puutteesta.

“Hän ei pyrkinyt erottamaan minua koulusta eikä tarttunut rajuihin rangaistuksiin, sillä hän näki pelkoni. Hän keskustelutti minua kerta toisensa jälkeen. Muistan, että hän käytti jopa Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta tätä kohtaa: ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen – – ja itkeä ei voi ilkeä.” Hän viestitti minulle, että teoistani huolimatta en ollut paha.”

Kiusaajan mukaan opettaja herätti hänessä empatian.

Lisää aiheesta

“Hän teki sen itkun ja hä­peän kautta mutta ei julkisesti. Sain säilyttää kasvoni. Pyysin kohteilta anteeksi, ja asiat selvitettiin.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE