Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KKO: Miehen ja naisen avoliitto jatkui, vaikka nainen seurusteli välillä toisen miehen kanssa

Kuvituskuva.

Miehen ja naisen yli 20 vuotta kestänyt avoliitto ei päättynyt, vaikka nainen seurusteli välillä toisen miehen kanssa, katsoi korkein oikeus torstaina antamassaan ratkaisussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nainen vaati oikeusteitse hyvitystä mieheltään, kun he erosivat vuonna 2012.

Avopuoliso voi vaatia suhteen päättyessä hyvitystä, jos liitto on kestänyt yli viisi vuotta tai puolisoilla on yhteinen lapsi. Ideana on, ettei yhteiseen talouteen satsannut puoliso jää puille paljaille eron sattuessa vaikkapa sen takia, että kaikki omaisuus on toisen nimissä.

Hovioikeus oli katsonut, että vuonna 1989 alkanut liitto katkesi vuosina 2007–2008, kun pariskunta asui noin seitsemän kuukautta eri osoitteessa ja nainen seurusteli kolme kuukautta toisen miehen kanssa. Tämän jälkeen pariskunta palasi yhteen vielä noin neljäksi vuodeksi.

Heillä oli myös yhteinen lapsi, eli nainen saattoi vaatia hyvitystä vain neljän vuoden yhteiselon ajalta. Oikeuden piti siksi arvioida, onko laissa tarkoitettu avoliitto kestänyt reilut 20 vuotta vai noin neljä vuotta. Ajalla olisi voinut olla merkitystä hyvityksen määrään.

Lisäksi piti päättää, oliko naisella ylipäätään oikeutta hyvitykseen.

“Suhteissa on kriisivaiheita”

Lisää aiheesta

KKO katsoi, että etenkin pitkään parisuhteeseen voi sisältyä kriisivaiheita, jolloin puolisot saattavat harkita liiton jatkamisen edellytyksiä ja tehdä väliaikaisia ratkaisuja kriisivaiheen ylittämiseksi.

KKO otti huomioon sen, että toisen henkilön kanssa seurustelu tukee avoliiton päättymistä, mutta parisuhteen alkaminen pian uudelleen oli oikeuden mukaan merkki siitä, että erillään asumisessa oli kyse väliaikaisesta välirikosta.

– Tälle seikalle (seurustelulle toisen kanssa) ei kokonaisharkinnassa tule antaa ratkaisevaa merkitystä, kun parisuhde on verraten pian tämän jälkeen alkanut uudestaan ja jatkunut neljän vuoden ajan, oikeus totesi.

Yksi oikeuden jäsenistä tosin oli enemmistön kanssa eri mieltä ja katsoi, että avoliitto oli päättynyt joulukuussa 2007.

Vaikka avoliiton katsottiin jatkuneen yhtäjaksoisesti vuoteen 2012 asti, nainen ei saanut ex-mieheltään hyvitystä.

Tämä johtui puhtaasti siitä, että naisen ei katsottu antaneen yhteistalouden hyväksi sellaista panosta, joka oikeuttaisi hänelle annettavaan hyvitykseen.

Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta tuli voimaan huhtikuussa 2011.

STT–OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE