Politiikka

”Kliseillä tätä ei hoideta” – Rinne vaatii yhtä aikaa inhimillisyyttä ja turvallisuuden laittamista kuntoon

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan enemmistö, 58 prosenttia, kaipaa pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaan kovia keinoja.

Näin ajattelevien osuus on noussut selvästi viime huhtikuusta, jolloin Ylen teettämän tutkimuksen mukaan vain 40 prosenttia kannatti kovaa politiikkaa.

Iltalehden tiistaina ja keskiviikkona tehdyssä gallupissa kovaksi keinoksi määriteltiin esimerkiksi kireämpi maahanmuuttopolitiikka.

Peräti noin 80 prosenttia suomalaisista katsoo esimerkiksi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on eristettävä muusta yhteiskunnasta ja poistettava nopeammin maasta.

Työvälineet saatava kuntoon.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puntaroi turvapaikkapolitiikkaa Demokraatille tänään Kotkassa puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksen päätyttyä.

– Ensimmäisen kerran Suomeen rantautui terrorismi. Se on eurooppalainen ja maailmanlaajuinenkin ilmiö. Sitä ei pysty selittämään miksikään yksittäisen ihmisen teoksi. Siinä on kyse ideologisesta teosta, Rinne sanoo Turun tapahtumista.

Hän kuitenkin lisää, että kyse on tällä hetkellä vasta epäilystä, mutta julkisuuden tietojen varassa tältä näyttäisi.

– Poliisin vangitsemissyyt ovat olleet, että todennäköisen syin epäillään, Rinne sanoo epäiltyyn päätekijään viitaten.

– Kun tällainen ilmiö sitten saavuttaa osana yleismaailmallista kehitystä suomalaisen yhteiskunnan, kyllä minä sen ymmärrän, että ihmiset ovat hämillään, peloissaan ja on turvattomuuden tunnetta, Rinne sanoo ja viittaa Iltalehden kyselyyn.

Rinteen mukaan asiaa ei voi hoitaa sanomalla normaaleja kliseitä, joiden mukaan ”pelolle ei pidä antaa valtaa”.

– Eivät ne ratkaise tätä tilannetta. Minusta on tärkeätä tässä tilanteessa, että nyt nopeasti saadaan kansalaisille sellainen tunnelma, että valtiovalta toimii niin, että resursseja on varmasti tarpeeksi. Että meillä on työvälineet kunnossa sekä tiedustelun puolella että rikostutkinnan osalta ja että turvapaikanhakijoihin liittyvät prosessit ovat kunnossa.

– Kyllä minä ymmärrän ihmisten huolet hyvin.

Supon parlamentaarinen valvonta varmistettava.

Tällä hetkellä Supon terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 350 ihmistä.

– Kyllä tähän joukkoon täytyy myös voimavaroja laittaa, että Suojelupoliisilla ja poliisilla on resurssit riittävällä tavalla tarkkailla.

– Kyllä minun mielestä me joudumme nyt miettimään, miten ensinnäkin inhimillinen kohtelu näiden ihmisten osalta, jotka odottavat lopullista päätöstä taataan. Ja sitten kun lopullinen päätös on tullut niin, miten inhimillinen kohtelu ja turvallisuus suomalaisessa yhteiskunnassa taataan ja miten muualle palauttaminen tilanteessa, jos on tullut lopullinen kielteinen päätös, toteutetaan, Rinne pohtii.

– Peruslähtökohta sosialidemokraattisella puolueella meidän arvopohjalta on, että hädässä olevia ihmisiä pitää tästäkin eteenpäin auttaa, hän painottaa.

Tiedustelulakia on kiirehditty eteenpäin. Rinne toistaa jo aiemmin julkisuudessa esillä ollen SDP:n kannan, jonka mukaan tiedustelulainsäädännön kokonaisuus pitää nähdä ensin.

– Siinä pitää yhteensovittaa tasapainoisesti tiedustelutarpeet ja perusoikeudet niin, ettei kenenkään viestiliikenne tule perusteetta seurannan kohteeksi.

Lisäksi seurantaluvan hakemiseen tarvitaan Rinteen mukaan aito tuomioistuinprosessi.

– Ja viimeisenä isona vaatimuksena on suojelupoliisin muuttuessa tiedusteluorganisaatioksi, että sen parlamentaarinen valvonta varmistetaan kokonaisuudessaan.

– Kyllä kansanedustajien, siis ihmisten edustajien pitää tietää, mitä täällä tiedustellaan ja millaisia vaikutuksia toiminnalla on yhteiskunnassa. Me emme halua sellaista tilannetta, että riippumatta perusteista, tiedusteluorganisaatio tekee omia ratkaisujaan, Rinne toteaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat