Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kohtuutonta olisi, jos Mikko Alatalo ei voisi enää laulaa” – puhemiehistö aikoo pohtia maksullisia esiintymisiä

Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen, puhemies Maria Lohela ja toinen varapuhemies Arto Satonen tulevat keskustelemaan kansanedustajien maksullisista keikoista.

Kansanedustaja Alexander Stubbin (kok.) maksulliset rahakkaat puhetilaisuudet ovat herättäneet kysymyksiä, onko näin soveliasta tehdä.

Eduskunnan puhemiehistön mukaan yleisen käytännön mukaan kansanedustaja ei ota lähtökohtaisesti maksua esiintymisistään.

– Tilanne on aika lailla uusi. On varmasti hyvä, että me keskustelemme asiasta kolmen kesken, puhemies Maria Lohela (ps.) totesi paneelissa, joka pidettiin keskiviikkona Pikkuparlamentissa.

Varapuhemiehet Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Arto Satonen (kok.) olivat samaa mieltä, että ilmiötä on syytä seurata.

Lohela muistutti, että yritystoiminta ei ole sinänsä kansanedustajalta kiellettyä.

Jos kansanedustajan neutraliteetti vaarantuu, ollaan vaikeassa tilanteessa.

Satonen muisteli, että esimerkiksi kansanedustaja Pertti “Veltto” Virtanen (ekologinen puolue, myöhemmin ps.) teki jatkuvasti maksullisia keikkoja. Hän otti esille myös keskustan kansanedustajan Mikko Alatalon taustan muusikkona.

Lisää aiheesta

– Kohtuutonta olisi minusta sekin, jos Mikko Alatalo ei voisi laulaa enää ja periä siitä hintaa.

– Jos Mikko laulelee sitä ja tätä jossakin, se ei todennäköisesti synnytä pohdintaa siitä, on hän jäävi, Mauri Pekkarinen huomautti.

Pekkarinen piti tilannetta vaikeana, jos kansanedustajan sitoutumattomuus vaarantuu yritystoiminnan takia.

– Jos yritystoiminta alkaa haittamaan kansanedustajan työtä tai hänen neutraliteettinsa vaarantuu, ollaan vaikeassa tilanteessa, hän linjasi.

Stubbin puhetilaisuuksista Pekkarinen ei tuntunut olevan huolestunut:

– Jos käy muutaman kerran vuodessa pitämässä puheen, mielestäni se ei ole tehnyt Stubbia kyvyttömäksi toimimaan tässä talossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE