Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kohu Ivanka Trumpin nolosta videosta poreilee yhä – “Hän ei itse ymmärrä, kuinka ulkona hän on näistä asioista”

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tyttären Ivanka Trumpin, 37, osallistuminen korkean tason poliittisiin tapahtumiin on herättänyt ihmetystä. Samalla keskustelu Trumpin harjoittamasta nepotismista eli sukulaisten suosimisesta on jälleen noussut pinnalle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tällä kertaa aiheen nosti eri medioissa esille Ivanka Trumpin osallistuminen viikonvaihteessa Japanissa järjestettyyn G20-kokoukseen sekä Etelä-Korean-matkalle, jonka aikana presidentti Trump tapasi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin.

Ivanka Trump ja hänen miehensä, presidentin neuvonantaja Jared Kushner kulkivat tiiviisti presidentin seurueessa, kun tämä keskusteli G20-johtajien kanssa mutkikkaista diplomaattisista aiheista. Lauantaina Ranskan hallitus julkaisi G20-kokouksesta videon, jossa Ivanka Trumpin nähtiin liittyvän Ranskan presidentin Emmanuel Macronin, Britannian väistyvän pääministerin Theresa Mayn, Kanadan pääministerin Justin Trudeaun ja IMF:n johtajan Christine Lagarden poliittiseen keskusteluun. Varsinkin Lagarden jäinen olemus antoi ymmärtää, ettei hän juuri välittänyt lähietäisyydellä seisseen Ivanka Trumpin läsnäolosta tai kommenteista.

Trumpin tytär toimii presidentin palkattomana neuvonantaja. Vaikka yhdysvaltalaiset ovat tottuneet näkemään hänet erilaisissa poliittisissa tapaamisissa ja Valkoisessa talossa, nosti G20-kokouksen video paljon kritiikkiä.

Esimerkiksi yksi Trumpin perheen äänekkäimmistä kriitikoista, demokraattien kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez piikitteli Trumpia videon nähtyään.

– Tämä voi tulla jollekin järkytyksenä, mutta se, että olet jonkun tytär, ei takaa pätevyyttä, hän tviittasi.

– Yhdysvaltain presidentin pitää työskennellä G20:ssä. Pätevän diplomaatin mukaan ottaminen ei myöskään olisi pahitteeksi, hän lisäsi.

Video on myös innoittanut ihmiset pilailemaan Twitterissä. Ihmiset ovat jakaneet aihetunnisteella #UnwantedIvanka (ei-toivottu Ivanka) kuvia, joissa presidentin tytär on liitetty muun muassa historiallisesti merkittävistä tilanteista otettuihin kuviin.

“Ivanka ei ymmärrä, kuinka ulkona hän on”

Ivanka Trump ja Kushner ovat matkanneet säännöllisesti presidentin mukana, ja tämän tiedetään luottavan heidän neuvoihinsa silloinkin, kun Valkoisen talon ilmapiiri muuttuu myrskyiseksi. Varsinkin Kushnerille on uskottu suuria työtehtäviä: hän esimerkiksi työstää Israelin ja palestiinalaisten välistä rauhansopimusta.

Guardianin haastattelemat politiikan asiantuntijat esittävät huolensa siitä, ettei Ivankalla ole minkäänlaista diplomaattista kokemusta tai koulutusta. Asiantuntijat varoittivat tämän voivan tehdä pysyvää vahinkoa Yhdysvaltojen uskottavuudelle.

– On eri asia, että Trumpin sukulaiset ympäröivät hänet Valkoisessa talossa henkilökohtaisen neuvonantajan roolissa, varsinkin jos heillä on kerrotun kaltainen rauhoittava vaikutus presidenttiin. On kuitenkin eri asia, että hänen tyttärensä edustaa Yhdysvaltoja maailman johtajien joukossa. Ivankasta taas antaa huonon vaikutelman, että hän ei itse ymmärrä, kuinka ulkona hän on näistä asioista, sanoo Barack Obaman presidenttikaudella Yhdysvaltain turvallisuusneuvoston erikoisavustajana toiminut Ned Price Guardianille.

– Ennen kaikkea se antaa huonon kuvan Yhdysvalloista, että meitä edustavat liian usein virkailijat, joilla ei ole minkäänlaista asiaankuuluvaa pätevyyttä, Price lisää.

Hän toimii nykyään National Security Action -asiantuntijajärjestössä.

“Trump nyrpistää nenäänsä protokollalle”

Minnesotan yliopiston politiikan tutkimuskeskuksen johtaja Larry Jacobs kritisoi Trumpin hallinnon “amatöörimäistä lähestymistä ulkopolitiikkaan”.

– Se, että Trump antaa oman tyttärensä, jolla ei ole minkäänlaista koulutusta tai perustaa osallistua diplomaattisiin tapahtumiin, on täydellinen esimerkki Trumpin hallinnon amatöörimäisestä lähestymistavasta ulkopolitiikkaan, Jacobs sanoo Guardianille.

– Hän (Trump) selvästi nyrpistää nenäänsä protokollalle ja vuosikymmenien käyttäytymissäännöille.

Obaman hallinnon aikaan Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläänä toiminut Michael A. McFaul kritisoi myös Ivanka Trumpin roolia New York Timesille.

– Ivanka Trump ei kuulu kansallisen turvallisuuden neuvostoon, hän ei ole näihin liittyvien aiheiden neuvonantaja. Näin ollen hänen läsnäolonsa heikentää Trumpin delegaation ammattimaisuutta.

Valkoinen talo vastasi kritiikkiin varatiedotuspäällikkö Jessica Ditton antamalla lausunnolla.

– On surullista, mutta ei yllättävää, että kritisoijat päättävät hyökätä Ivanka Trumpia, presidentin neuvonantajaa kohtaan, kun hän edistää Yhdysvaltojen pyrkimyksiä voimaannuttaa naisia strategisilla kumppanuuksilla maailman johtajien kanssa, Ditto sanoi lausunnossaan Voxin mukaan.

Ivanka Trumpin tontille on kerrottu kuuluvan esimerkiksi kehitysmaiden naisten taloudellisen aseman edistäminen.

Palkattomat työntekijät

Ivanka Trump luopui aktiivisesta roolistaan Trumpin perheen kiinteistöbisneksessä ja omassa muotiyrityksessään noustessaan neuvonantajaksi Valkoiseen taloon alkuvuonna 2017. Seuraavana vuonna hän kuoppasi nimeään kantavan muotimerkin, koska vaatteita, asusteita ja kenkiä valmistava muotiyritys oli jatkuvien eturistiriitaspekulaatioiden kohteena. Brändin myynti oli myös laskusuhdanteessa Trumpin noustua presidentiksi.

Trump ja hänen liittolaisensa ovat tyrmänneet puheet nepotismista, koska Ivanka Trumpille tai Kushnerille ei makseta palkkaa.
CNN:n mukaan Trump painosti Valkoisen talon henkilökuntaa myöntämään turvaluokitukset Ivanka Trumpille ja Kushnerille.

Luokituksen saanut henkilö voi päästä käsiksi esimerkiksi salaisiin asiakirjoihin. Muun muassa tämä toimi oli omiaan jatkamaan syytöksiä Trumpin harjoittamasta sukulaisten suosimisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE