Politiikka
20.1.2018 08:06 ・ Päivitetty: 20.1.2018 08:11
Kohu Teemu Laajasalon rahankäytöstä yltyy – ”Tavoitteena on ollut piispan saattaminen median kautta mahdollisimman huonoon valoon”
Helsingin yleisen kirkkovaltuuston jäsen Jukka Relander jatkaa julkista keskustelua Helsingin piispan Teemu Laajasalon talousepäselvyyksien ympärillä. Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen teki viime viikolla selvityspyynnön Laajasalon yrityksen asioista ja Helsingin seurakuntayhtymän luottokortin käytöstä.
Relander kohdistaa kritiikkinsä selvityspyynnön tekijään.
”Korhosta ei voi syyttää sinnikkyyden puutteesta, hänen tarkastettuaan sekä Savonlinnassa että Tel Avivissa sijainneista hotelleista, että montako henkeä nukkui ja missä. Sen sijaan hän ei ole kysynyt Laajasalolta itseltään menojen perusteita. Näin siksi, että tavoitteena on ollut piispan saattaminen median kautta mahdollisimman huonoon valoon. Kirkon etu on ollut väline, ei päämäärä.”
Relander kirjoittaa pitkässä blogipäivityksessään perjantaina, että jos Korhonen oikeasti haluaisi kirkolle hyvää, hän olisi edes kokeillut kirkon sisäisiä reittejä, ja varonut päästämästä julkisuuteen epäilyksiä, joihin löytyy hyvä selitys, mutta joista saa turhan kohun.
”Kysyin Helsingin seurakuntayhtymästä, että millaisella tasolla Laajasalon luottokortin käyttö on ollut suhteessa muihin helsinkiläisiin kirkkoherroihin. Tehtävät huomioiden se on ollut samalla tasolla, noin seitsemän tonnia vuodessa.”
Relanderin mukaan käsissä on kohu, jonka varsinaiseksi pihviksi jäävät kolme tarpeettoman kallista majoitusta työmatkojen yhteydessä ja toistaiseksi selvittämätön määrä puuttuvia tositteita.
”Korhosen syytösten teho perustuu osin aineiston taitavaan valikointiin, osin siihen, että syytöksiä on esitetty jo niin pitkään, että niistä syntyy vaikutelma hämäräpelistä kirkollisen vallan salongeissa.”
Lisää aiheesta
Siitä Relander on kuitenkin yhtä mieltä Korhosen kanssa, että Laajasalolla on selvitettäviä asioita.
”Mutta en ole koskaan nähnyt politiikassa yhtä likaisia vaaleja kuin Helsingin piispanvaalit olivat, ja ovat edelleen. Kokemusta vaaleista minulla on.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Päätoimittajalta
17.1.2018 18:00
Teemu Laajasalo teki gradunsa masturboinnin etiikasta ja esiintyi PIMPPI-paidassa – ihailin hänen rohkeuttaan, mutta keihäs ei pysynyt sektorissa
Politiikka
17.1.2018 12:00
Piispa-soppa sakenee yhä – Johanna Korhonen: ”Heikki Hiilamo on yrittänyt rajoittaa pyrkimystäni selvittää Teemu Laajasalon talousasioita”
Kotimaa
16.1.2018 17:23
Demokraatin kysely arkkipiispaehdokkaille: Piispa Laajasalon talousepäselvyydet kolaus kirkon maineelle – yksi uskoo rikostutkintaan
Kotimaa
16.1.2018 15:51
Heikki Hiilamo perääntyy hieman kritiikistään – Johanna Korhonen kiistää Hiilamon väitteet
Kotimaa
10.1.2018 16:51
”Jestas sentään miltä tämä näyttää” – Piispa Laajasalon vastaukset eivät tyydytä Johanna Korhosta
Kotimaa
10.1.2018 15:35
”Ketään ei tule tuomita, ennen kuin asiat on käyty lävitse” – arkkipiispa Mäkinen ottaa kantaa Teemu Laajasalon tapaukseen