Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kokoomukselle ei tekisi huonoa oppositiotaival” – punamulta maistuisi keskustan johtajistoon pyrkiville

Antti Kurvisen mielestä kokoomuksella on korjattavaa politiikanteossa.

Keskustan varapuheenjohtajaehdokkaista useampi valitsisi hallituskumppaniksi SDP:n mieluummin kuin kokoomuksen. Seitsemästä ehdokkaasta kolme valitsisi seuraavaan hallitukseen SDP:n, kaksi hieman mieluummin SDP:n ja kaksi ei ota kantaa.

– Kokoomukselle ei tekisi huonoa pieni oppositiotaival. Olen monesta asiasta kokoomuksen kanssa samaa mieltä, mutta politiikanteon tavassa on korjattavaa, varapuheenjohtajaksi pyrkivä Antti Kurvinen perustelee kantaansa.

Keskustan nykyisistä kolmesta varapuheenjohtajasta vain perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula tavoittelee jatkokautta. Hän ei ottanut kantaa mieluisimpaan hallituskumppaniin.

Varapuheenjohtajaehdokkaita tentattiin keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Jyväskylässä. Rehulan ja Kurvisen lisäksi varapuheenjohtajiksi ovat ehdolla Hannakaisa Heikkinen, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Annina Ruottu ja Anne Kalmari.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE