Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen ex-kansanedustaja kauhistui hallitukselle: “Tähän eivät mitkään verorahat riitä”

Kokoomuksen entinen kansanedustaja, lääkäri Sirpa Asko-Seljavaara kommentoi hallituksen sote-kaavailuja suorasukaisesti Facebook-tilillään. Asko-Seljavaara varoittaa, että jos asiakassetelistä tulee subjektiivinen oikeus, “eivät mitkään verorahat riitä”.

“Yhden hampaan implantti ja silta maksaa 2000 eur. Kuntoutusta voi pyytää joka päivä. Kotihoitoa voi saada koko ajan. Polikliinisiä leikkauksia voi tehdä silmistä varpaisiin. Verovaroin korvattavat hoidot ja tutkimukset lisääntyvät massiivisesti. Kun tähän vielä lisätään vapaat käynnit sote-asemilla, eivät rahat riitä syövän, keskosten, monivammojen hoitoon.”

Asko-Seljavraa kysyykin, miksi hallitus haluaa lisätä korvattavuutta siellä, missä se ei ole tarpeellista.

Kauppalehti kertoo torstaina saaneensa valinnanvapauteen liittyvän lakiluonnoksen, jossa on listattu asiakasseteleiden piiriin kuuluvia palveluja. Niiden kirjo on lehden mukaan erittäin laaja. Maakuntien pitää tarjota kyseisiä palveluita asiakassetelillä, jos asiakas niitä vaatii. Näin asiakassetelistä tulee subjektiivinen oikeus, lehti kirjoittaa. Näin maakunnan pitää hyväksyä se, että potilaalla on tarve saada vaatimiaan palveluja terveydentilan tai vastaavan syyn takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE