Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen Jokinen nosti taloustilanteen hallituskriisikeskusteluun – varoittaa vauhtisokeudesta

Eduskunnan täysistunnossa keskustellaan paraikaa hallituskriisistä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa eduskunnalle valtioneuvoston tiedonannon hallituksen pohjassa tapahtuneesta muutoksesta.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen puuttui maan taloustilanteeseen.

Hänen mukaansa Suomeen on tarttumassa vauhtisokeus.

Kun Nordea ilmoitti kuluvan vuoden talouskasvuennusteeksi 3 prosenttia, välittömästi eri tahot ryntäsivät vaatimaan julkisten menojen kasvattamista ja korotuksia palkkoihin. Useiden ennusteiden mukaan kasvu kuitenkin hidastuu vaalikauden loppuun mennessä noin prosenttiin, ja että hyytymisen voi estää vain palkkakurilla sekä työmarkkina- ja muita talousuudistuksia jatkamalla, Jokinen sanoi.

Maltti menoissa on edelleen valttia ja rakenteellisia uudistuksia tarvitaan yhä, jotta voimme jatkossa investoida esimerkiksi koulutukseen. Olemme pyörineet kymmenen vuotta kuopan pohjalla, eikä yksi nopean talouskasvun vuosi yksin korjaa tilannettamme. Velkaannumme edelleen yli viiden miljardin vuosivauhdilla, hän jatkoi.

Uudet säästöt eivät kuitenkaan ole Jokisen mukaan ajankohtaisia.

– Mutta tarvitsemme kipeästi uusia kasvua ja työllisyyttä vahvistavia toimenpiteitä: paikallista sopimista ja muita työmarkkinareformeja, perhevapaiden uudistamista sekä palkkamalttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE