Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen kaavailema varainsiirtoveron poisto maksaisi lähes miljardin – SDP:n Harakka: “Millä tämä vastuuton verolupaus rahoitetaan?”

Kansanedustaja Timo Harakka (sd.) vaatii kokoomusta kertomaan miten se rahoittaisi varainsiirtoverosta luopumisen. Kokoomuksen puoluehallitus esitti tänään puoluekokoukselle varainsiirtoverosta luopumista. Hintalappu on tämän vuoden budjetin mukaan 780 miljoonaa euroa vuodessa.

– Pyydän kokoomusta kertomaan, mistä se leikkaa lähes miljardin vuodessa tai mitä veroja se aikoo korottaa, SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvaliokunnan vastaava ja verotyöryhmän vetäjä Harakka kysyy.

– Kokoomus haukkuu ylimielisesti SDP:tä tavoitteestamme lieventää eläkeläisköyhyyttä, mutta on samalla valmis heittämään 780 miljoonaa euroa taivaan tuuliin. Kokoomus ei edes kerro, millä tämä vastuuton verolupaus rahoitetaan.

Kokoomuksen puoluehallitus vetoaa VATT:n tutkimukseen, jossa on todettu varainsiirtoveron jopssakin määrin haittaavan työn perässä muuttamista. Veroa kuitenkin maksavat kuitenkin kaikki asunnonvaihtajat, joten veron poisto ei Harakan mukaan kovinkaan täsmällisesti auttaisi työvoiman liikkuvuutta.

“Vastatkaa, Orpo ja kumppanit, samalla tarkkuudella mitä muilta vaaditte.”

– On monin verroin halvempia ja tehokkaampia keinoja edistää työvoiman liikkuvuutta. Puoluetta, joka on valmis hassaamaan melkein miljardin vuodessa toivotaan-toivotaan-vaikutuksiin, ei todellakaan voi pitää vastuullisena yhteisten varojen vartijana, Harakka toteaa.

Harakka kummastelee, miksi kokoomus vaatii aina muilta menojen tarkkaa kattamista, mutta ei itse kerro, mistä rahat otettaisiin. Puolueen veroaloitteet ovat hänen mukaansa muutenkin varsin hämäriä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) esitti hiljakkoin muoviveroa, mutta ei kertonut, mitä verotettaisiin, minkä verran, mitä se tuottaisi ja miten paljon se heikentäisi suomalaisten alan yritysten liiketoimintaa.

– Vastatkaa, Orpo ja kumppanit, samalla tarkkuudella mitä muilta vaaditte, Harakka sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE