Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen keskeinen sote-vaikuttaja ei tiennyt kohumuistiosta – puolue vaiennut liki tyystin myös keskustelusta

Kokoomuksen Sari Sarkomaa sote-valiokunnan kokouksen yhteydessä eduskunnassa 21. kesäkuuta 2018.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalaiset jäsenet kantelivat heinäkuussa valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) toiminnasta puhemiesneuvostolle. He syyttivät Kiurua soten edistämisen viivyttelystä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kantelun oli allekirjoittanut valiokunnan jäsenistä myös sinisten Vesa-Matti Saarakkala. Kokoomuslaiset valiokuntajäsenet loistivat kuitenkin kantelusta poissaolollaan.

Eilen Ilta-Sanomat toi julkisuuteen valtiovarainministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriöiden laatiman muistion, joka otti kantaa ja esitti kritiikkiä SDP:n sote-mallista. Hatariin lähteisiin perustunut muistio nostatti valtavaa hämmennystä.

Pian muistion tultua julki perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko informoi Twitterissä, että virkamiesarvio SDP:n sote-malleista tehtiin hänen ja keskustalaisen kunta- ja alueministeri Anu Vehviläisen pyynnöstä.

Muistiota ei ole käsitelty hallituspuolueiden yhteisessä reformiministeriötyöryhmässä, Vehviläinen paljasti.

Julkisessa ja sosiaalisen median keskustelussa oli merkillepantavaa, että kokoomuslaiset vaikenivat asiasta jälleen liki tyystin. Julkisuuden perusteella he eivät tuntuneet haluavan olla manööverissa ainakaan näkyvästi mukana.

Kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniltä tai hallituksen kokoomuslaisilta reformiministerityöryhmän jäseniltä ei löydykään muistiosta edes some-merkintöjä.

Lisää aiheesta

Demokraatti ei tänään tavoittanut hallituksen kokoomuslaisia reformiministerityöryhmän jäseniä kommentoimaan, tiesivätkö he keskustaministerien hankkeesta. Vehviläinen on sanonut Twitterissä, ettei muistiota ole käsitelty reformiministerityöryhmässä.

“En tiennyt, että sellainen on tulossa.”

Paljon puhuvaa on se, ettei kokoomuksen keskeinen sote-vaikuttajia, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Sari Sarkomaa ollut tietoinen, että muistio on tulossa.

– En ole sitä koko muistiota lukenut. En tiennyt, että sellainen on tulossa. Tietenkin hyvä on, että keskustellaan, Sarkomaa sanoo lauantaina päivällä Demokraatille puhelimessa.

Sarkomaaltakin kyllä irtoaa kritiikkiä SDP:n sote-toiminnalle nyt ja historiassa.

– Asiaa on ratkottu pitkään. On huonoa suomalaisille ihmisille, jos olisi näkökulma, että sotessa olisi jokin helppo polku. Demariministerit ovat olleet vastuussa, että asia ei ole mennyt perustuslakivaliokunnasta läpi. On hyvä, että tulee keskusteluun elementtejä. Ei ole kenenkään etu, että keskustelu jatkuu monta vaalikautta. On tärkeää, että löytyy ratkaisu, jolla mennään eteenpäin.

Eli summa summarum, pidätte muistiota hyvänä asiana.

– En minä sitä muistiota kommentoi. Minun täytyy katsoa vielä se muistio. En tiedä sen syntyjä syviä, Sarkomaa kuitenkin sanoo.

Anttila nosti kissan pöydälle, “kylmä tosiasia”.

SDP:ssä on kummasteltu, miten hallitus raskauttaa virkamiehiään muistioilla SDP:n sote-mallista, vaikka oman mallin kanssa on todella kova kiire.

– En tiedä, mikä tämän muistion tausta on ja miten tämä on mennyt. Luotan, että ministeriöt johtavat taitavasti omia ministeriöitään, Sarkomaa sanoo.

Miksi kokoomus ei sitten reagoi keskusteluun?

– En osaa sanoa. Omalta osaltani eilen oli ainakin niin paljon töitä.

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila lähetti tänään Demokraatin haastattelussa erityisterveisiä nimenomaan kokoomuksen ja keskustan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille. Hän ei itse istu valiokunnassa.

– Yleensä sanoisin sotesta, että jos se aiotaan viedä satamaan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan poliitikkojen erityisesti hallituspuolueissa pitää pystyä tulemaan toimeen keskenään paremmin. Se on ihan kylmä tosiasia, että yhteistyösuhteissa on ongelmia, Anttila paukautti.

Sarkomaa luonnollisesti vakuuttelee, että valiokunnassa on hyvä yhteistyö.

– Pyrin itse tekemään työtä sen eteen, että hyvä työilmapiiri säilyy. Eihän sitä voi kiertää, että keväällä oli väsymykseen liittyvää asiaa. Toivon, että ihmiset ovat nyt levänneet.

– Kyllä meidän yhteistyö keskustan kanssa sujuu tai toisen hallituspuolueen (sinisten) kanssa.

“Minusta kokoomus tekee työtään, että päästään asiallisesti eteenpäin.”

Politiikan seuraajissa herättää kysymyksiä, miksei kokoomus lähtenyt mukaan kantelemaan Kiurusta tai ollut eilisen kohumuistion taustavoimissa.

– Minusta kokoomus tekee työtään, että päästään asiallisesti eteenpäin ja keskittyy siihen, että lainsäädäntö on paras mahdollinen. En minä ryhdy arvioimaan keskustan toimia. Kokoomus keskittyy substanssiin ja että päästään lainsäädännössä eteenpäin. Totta kai valiokunnassa pitää noudattaa eduskunnan pelisääntöjä.

Soten viivästymisen yksi seuraus on ollut se, että maakuntavaalit ovat siirtyneet. Tuskin kokoomuksellakaan on ollut erityisesti sitä vastaan, ettei maakuntavaaleja järjestetä erillisinä ennen eduskuntavaaleja.

Nyt hallitus esittää, että eurovaalit ja maakuntavaalit yhdistettäisiin.

– Se on nyt hallituksen esitys. Se tuodaan meille (sosiaali- ja terveysvaliokuntaan) vastineena maanantaina. Sitten sitä käsitellään, Sarkomaa sanoo ja lisää, että on tärkeää, että maakuntavaalien pitämiselle on riittävä aika siitä, kun sote-lainsäädäntö on hyväksytty.

Onko siis hyvä, että euro- ja maakuntavaalit yhdistettäisiin? Kovin suoraan Sarkomaa ei vastaa tähänkään.

– Se on nyt hallituksen esitys, hän vastaa jälleen ja kuittaa, että oli selvää, että maakuntavaaleja pitää siirtää.

– Hallitus on nyt arvioinut ajan. Ryhdymme käsittelemään hallituksen esitystä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE