Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen Mykkänen vaatii pääministeriä keskeyttämään lomansa – “Tämä on niin iso, miljardien kysymys suomalaisille”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen Suomi Areenan kokoomuksen puoluepäivän keskustelutilaisuudessa "Rauhaa rajalle" Suomi Areenassa Porissa 12. heinäkuuta.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) on keskeytettävä lomansa energiayhtiö Uniperin takia, vaatii kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen. Hänen mielestään asia kuuluu omistajaohjausministerin lisäksi myös pääministerille, koska Saksassakin sitä ratkoo liittokanslerinvirasto.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Tämä on niin iso, miljardien kysymys suomalaisille, että ei tässä nyt pääministeri voi pysyä piilossa, Mykkänen sanoi Porissa Suomi Areenan yhteydessä STT:lle.

Energiayhtiö Fortumin saksalainen tytäryhtiö Uniper on joutunut vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin Venäjän rajoitettua kaasun vientiä. Uniper on suurin kaasun maahantuoja Saksassa, ja Saksan valtio on sanonut, ettei yhtiön voi antaa kaatua.

-  Hallituksen täytyy olla kovana Saksaan päin. Vaikka tässä jaetaan räjähtänyttä konkurssipesää, se pitää jakaa mahdollisimman reilusti niin, että Saksan hallitus myös omalta osaltaan maksaa vastuunsa siitä, Mykkänen vaatii.

-  He ovat pakottaneet ajamaan ydinvoiman alas ja itse nostaneet esimerkiksi uusilla kaasuputkillaan Saksan kaasuriippuvuuden ennätysmäiseksi. Suomessa on toimittu toisin, ja he ovat toimineet näin, ja heillä on silloin osavastuu siitä, että Uniper on nyt selvitystilassa.

Mykkänen arvioi Suomella olevan pelimerkkejä taskussaan, koska myös Fortumin allekirjoitus tarvitaan järjestelyyn, jolla Uniper jaettaisiin ja siirrettäisiin uudenlaiseen omistuspohjaan Saksan valtion kanssa.

-  Tästä pitää myös osata pitää kovasti kiinni, koska Saksan hallituksen edustajat ajavat Saksan veronmaksajille mahdollisimman halpaa ratkaisua.

Lisää aiheesta

Tulokset lähiviikkoina ratkaisevat

Mykkänen kuvaileekin omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisella (sd.) olevan miljardien eurojen edunvalvontatehtävä hoidettavanaan lähiviikkoina. Hän ei ota kantaa siihen, miten hyvin Tuppurainen on tähän asti asiaa hoitanut.

-  Hän on sanonut, että hän on ollut liittokanslerinvirastoon yhteydessä useitakin kertoja. Tulokset nyt ratkaisevat lähiviikkoina sen, kuinka epäreiluun ratkaisuun tässä joudutaan.

Mykkänen uskoo, että tänä keväänä on omistajaohjauksessa yritetty varautua siihen, että Uniper kaatuu käsiin, ja hän sanoo tietävänsä, että myös Fortumin johto on siihen pyrkinyt.

-  Jälkiviisautena voi aina miettiä, että olisiko silloin pitänyt arvioida tarkemmin, mitä kaikkea Uniperin mukana tulee säkissä. Toki on niin, että kukaan Euroopassa ei ole pitänyt todennäköisenä, että Venäjä nyt katkaisee kaasun, kun se ei sitä ole koskaan edes kylmän sodan aikana Neuvostoliittona tehnyt.

Ministeri Tuppurainen lähtee torstaina Saksaan neuvottelemaan Uniperin pelastuspaketista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE