Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen perjantainen ulostulo ei vakuuta – kansanedustaja tuimana: “Ei mitään uutta”

Jukka-Pekka Flander

Kokoomus julkisti perjantaina linjauksiaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi. HUSin entinen toimitusjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-ryhmän vetäjä, kansanedustaja Aki Lindén ei vakuutu.

Demokraatti

Demokraatti

“Mitään uutta kokoomuksen sote-linjauksissa ei tule esille.”

Lindénin mukaan kokoomus on ollut keskeinen hallinnollisen sote-uudistuksen ajaja Suomessa ja uudistusta on tehty vuosia suurelta osin kokoomusvetoisessa hallituksessa.

“Nyt kokoomus on ilmeisesti arvioinut, että katkaistakseen alenevan kannatuskehityksensä sen tulee sanoutua irti kaikenlaisesta ”hallinnollisesta sote-uudistamisesta” ja esittää ”sote-palveluiden uudistamista”.

Lindén sanoo tiedotteessaan, että Marinin hallitus toteuttaa sekä palvelujen välitöntä uudistamista että pitkällä tähtäimellä välttämätöntä hallinnon uudistamista.

“Nämä eivät ole vastakkaisia asioita. Hoitotakuu, hoitajamitoitus sekä terveyskeskusten ja kuntien sote-keskusten kehittäminen ovat hallituksen keskiössä. Näiden lisäksi tarvitaan sote-uudistusta, eli koko järjestelmän muutosta kestävämmälle pohjalle laajentamalla rahoitus- ja järjestämispohjaa.”

Kokoomus ilmoittaa kannattavansa kuntien vapaaehtoisten sote-kuntayhtymien muodostamista. Lindén mainitsee, että Suomessa on kyllä saatu näistä hyviä kokemuksia, mutta tämä tie on ollut liian hidas ja epävarma eikä ole taannut tasavertaisten, laadukkaiden palveluiden kehittämistä koko maan alueella.

“Olisi vastuutonta jäädä edelleen odottamaan vapaaehtoisia sote-alueita. Tarvitaan lainsäädännön tie. Marinin hallituksen sote-uudistusehdotuksesta on karsittu edellisen hallituskauden virheet ja huomioitu aikaisempien uudistusehdotusten perustuslailliset reunaehdot. Siksi se on toteuttamiskelpoinen.”

Lindénin mukaan kokoomus on kuitenkin oikeassa vaatiessaan hoitotakuuta perusterveydenhuoltoon.

“Kokoomus voisi aloittaa terveyspalvelujen uudistamisen esimerkiksi niissä kunnissa, joiden kunnallispolitiikkaa se johtaa. Hoitotakuu on toteutettavissa, jos on poliittista halua lisätä julkista rahoitusta terveydenhuoltoon.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE