Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen turha kritiikki ärsyttää: “Päästöjä on vähennettävä oikeudenmukaisella tavalla”

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) ihmettelee kokoomuksen kansanedustajaa Jukka Kopraa, joka hänen mukaansa jatkaa turhaa kohua SDP:n ilmasto-ohjelmasta. Kymäläinen huomauttaa, että kohu syntyi iltapäivälehdessä yhdestä väärinymmärretystä lauseesta.

Demokraatti

Demokraatti

– Kyllä, SDP tukee Suomen akatemian Smart Energyn Transition -työryhmän tavoitetta kasvattaa sähköautojen määrää tuntuvasti. Olemme tällä vaalikaudella hyväksyneet kokoomuksenkin kannattamat EU:n ilmastotavoitteet valtioneuvoston selonteon yhteydessä 2017, Kymäläinen perustelee tiedotteessaan.

Hänen mukaansa liikenteen taakanjaossa tämä tarkoittaa hiilidioksidipäästöjen lähes puolittamista vuoteen 2030 mennessä.

– Kansanedustaja Kopralta jäi kritiikissään huomaamatta ilmasto-ohjelmamme lähtevän siitä, että päästöjä vähennetään oikeudenmukaisella tavalla, niin etteivät muutokset kaadu erityisesti pienituloisten, eläkeläisten tai haja-asutusalueella elävien ihmisten maksettavaksi.

“Riittävän pitkä varautumisaika kansalaisille on suorastaan kuluttajansuojaa.”

Kymäläinen painottaa, että monelle oma auto on välttämättömyys, jota ilman arkinen elämä ei sujuisi.

– Harvaanasutussa maassa on väkisinkin paljon pitkiä työmatkoja eikä kauppakaan ole aina kulman takana. Kaupungissakin moni tarvitsee autoa päivittäin, koska muut tavat liikkua ovat kohtuuttoman hankalia. Auto on monelle myös merkittävä omaisuuserä, jonka arvoon ei saa vaikuttaa nopeilla politiikkapäätöksillä.

Lisää aiheesta

SDP esittää, että suunnitelma fossiilisista polttoaineista luopumiseksi uusissa autoissa tehdään hyvissä ajoin ensi vaalikaudella, jotta kansalaiset voivat varautua muutokseen. Monet muut Euroopan maat ovat tehneet vastaavia suunnitelmia 2030–2040-luvuille.

– Mielestäni riittävän pitkä varautumisaika kansalaisille on suorastaan kuluttajansuojaa. Uusien polttomoottorillisten autojen myynnin rajoittamisessa liikutaan 2030-luvun jälkeisessä ajassa.

Kymäläinen toivoo, että kokoomuskin liittyisi vaalienkin alla mukaan miettimään oikeudenmukaisia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Eikä haukkuisi toisten työtä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE