Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen Virolainen ruoski hallitusta passiivisuudesta – “Suomen hallitus on istunut ja odottanut komission esitystä”

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron EU:n elpysmisrahastoa käsitelleessä ajankohtaiskeskustelussa käyttänyt  Anne-Mari Virolainen arvosteli hallitusta näkemystensä pimittämisestä.

Virolaisen mukaan eduskunta ei voi muodostaa kantaa, jos hallituksen kanta ei ole tiedossa.

– Tämä käsittely on eduskunnan arvovallan vähättelyä, Virolainen jyrähti.

Kokoomus suhtautuu Virolaisen mukaan rakentavan kriittisesti komission esitykseen.

– Komission tavoite on hyvä, mutta koemme, ettei se hyödytä parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia jäsenmaita. Koronaelvytyksen täytyy painottua niille alueille ja sektoreille, jotka kärsivät koronakriisistä eniten. Tämän pitää myös näkyä niissä kriteereissä, joilla elpymisrahaa jaetaan. Elvytysrahaston varoja ei voida käyttää aiemmin syntyneiden rakenteellisten vaurioiden korjaamiseen, vaan siihen tarvitaan rakenteellisia uudistuksia.

Hallitusta Virolainen arvosteli talouspoliittisten ehtojen puuttumisesta.

– Hallituksen ehdollisuudet keskittyvät oikeusvaltioperiaatteeseen ja ilmastotoimiin. Onko hallitus unohtanut EU:n taloussäännöt ja periaatteet sekä rakenteellisten uudistusten merkityksen? Virolainen kysyi.

Kokoomuksen mielestä EU-rahoituksen pitää olla vahvasti ehdollista ja välineiden on oltava tarkkarajaisia. Rahoitus pitää puolueen mukaan sitoa talouden rakenteiden uudistamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen ja kestäviin investointeihin.

“Tätä kokoomus odottaa hallitukselta.”

– Meidän on myös pidettävä kiinni siitä, että vastuut ja niihin liittyvät riskit eivät saa vaarantaa Suomen valtion mahdollisuuksia huolehtia perustuslain mukaisista velvoitteistaan. Painotamme myös, että rahaston tulee olla osa EU-budjettia läpinäkyvyyden ja parlamentaarisen seurannan takia.

Virolainen muistutti myös periaatteesta, että jokaisen EU-jäsenvaltion täytyy vastata omista veloistaan.

– Euro tarvitsee tuekseen tiukat, mutta yksinkertaisemmat säännöt ja enemmän markkinakuria. Velkajärjestelymekanismi on otettava käyttöön ja se tulisi kytkeä osaksi EU:n budjettiratkaisua. Pankkiunioni on saatettava loppuun ja pääomamarkkinaunioni on rakennettava pikimmiten.

Virolainen arvosteli hallitusta myös passiivisuudesta ja hitaudesta elvytysrahastosta käydyssä eurooppalaisessa keskustelussa.

– Siitä ei ole ennakkovaikuttamisessa apua, että pääministeri kertoo tavoitteista kotimaan mediassa päivä ennen kuin komissio julkistaa esityksensä. Samaan aikaan, kun muut EU-jäsenet ovat lobanneet komissiota Suomen hallitus on istunut ja odottanut komission esitystä.

Kokoomus tulee Virolaisen mukaan arvioimaan hallituksen onnistumista neuvotteluissa kolmen kriteerin kautta:

1) EU-tason ratkaisujen tulee kannustaa jäsenmaita rakenteellisiin uudistuksiin ja kilpailukyvyn lisäämiseen,
2) EU:n velasta ei voi sopia, ellei ole tiedossa, miten se maksetaan pois,
3) EU:n rahoitusratkaisujen ja erityisesti Suomen osuuden niissä tulee mahtua Suomen eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan määrittelemiin raameihin.

– Onnistunut vaikuttaminen ja Suomen edun ajaminen EU:ssa vaatii määrätietoista ja aktiivista vuoropuhelua, verkottuneisuutta ja tehokasta taustatyötä. Tätä kokoomus odottaa hallitukselta, Virolainen päätti ryhmäpuheensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE