Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

 “Kokoomus ei voi jatkaa samassa hallituksessa” – Pormestari Vapaavuori tyrmää hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa

Helsingin pormestari, kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuori ei halua, että kokoomus tekee hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Vapaavuori toteaa blogissaan, että konsensuksella ja erilaiset rajat ylittäneellä ennakkoluulottomalla yhteistyöllä on ansionsa suomalaisessa tarinassa.

– Mutta niin on länsimaisten arvojen tinkimättömällä puolustamisellakin, Vapaavuori huomauttaa.

Taktisia kuvioita voi Vapaavuoren mukaan pohdiskella päiväkausia, arvokysymyksiä ei.

– Vastuullisen päättäjän tehtävä on kuitenkin suunnitella arvolähtöistenkin ratkaisujen jatkoaskeleet tavalla, joka minimoi turhan kaaoksen.

– Kokoomus ei perussuomalaisten eilisten valintojen jälkeen voi jatkaa samassa hallituksessa heidän kanssaan, Vapaavuori kirjoittaa.

– Ihmisarvon ja vähemmistöjen puolustamisen, suvaitsevaisuuden ja sydämen sivistyksen arvot on kirjoitettu niin syvälle Kokoomuksen ytimeen, että emme voi olla samassa hallituksessa näitä arvoja kyseenalaistavien tai jopa suorastaan vastakkaisia arvoja ajavien tahojen kanssa.

Myös kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen on ottanut kantaa hallitusyhteistyön jatkumiseen Twitterissä. Virkkusen mukaan ihmisarvo on jakamaton.

– Minun kokoomukseni ei sovi samaan hallitukseen Halla-ahon PS:n kanssa, Virkkunen sanoo.

Samaa mieltä vaikuttaisi olevan myös toinen kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE