Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomus esittää velkakattoa – Vanhanen äimistyi: “Onko se samalla teille sitten veronkorotusautomaatti?”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Kokoomus on vaatinut menokehyksiin palaamista jo tänä vuonna. Tänään keskusteltaessa julkisen talouden suunnitelmasta eduskunnassa puolue esitti velkakaton asettamista lain tasolla.

Demokraatti

Demokraatti

– Näin menosäännöstä tulee velvoittavampi, se nousee aitoon kansalaiskeskusteluun ja tulee ruodituksi ylimmän toimielimen eli eduskunnan toimesta, kansanedustaja Janne Sankelo (kok.) perusteli.

Valtiovaraininisteri Matti Vanhanen (kesk.) kutsui esitystä ”mielenkiintoiseksi” ja suhtautui siihen hyvin kriittisesti.

– Lakisääteinen velkakatto. Se olisi mielenkiintoista nähdä sitten, kun suhdanteiden myötä työttömyys nousee ja valtion menot kasvavat aika rajusti, että onko se samalla teille sitten veronkorotusautomaatti. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Vai tekisittekö sen velkakaton täyteen ennaltamääriteltyjä reikiä erilaisten poikkeusten ja poikkeusten poikkeusten takia? Vanhanen kysyi.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) sanoi, että maissa joissa on velkakattotyyppinen ratkaisu, kuten Saksassa, on korona-aikana haettu reitit, joilla pystytään selviämään mahdollisimman vähin vahingoin niin terveydelle kuin taloudelle.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoi, että Saksa on viimeiset 70 vuotta pitänyt kunniassa sitä, että hyperinflaatioon ei jouduta ja että pidetään velkaantuminen kurissa.

– Se on ollut se vahvuus, johon itse asiassa koko Eurooppa nyt kurottautuu tässä kriisissä. Nyt kun ei kerran voi luottaa siihen, että 20 vuotta voimassa ollut ja Vanhasenkin tähän asti ylläpitämä kehysmenettely auttaisi, siksi ehdotamme, että eduskunta säätäisi tosiaan lakisääteisen velkakaton, kun kerran meidän Suomen perinteiset vahvuudet eivät toimi, Mykkänen sanoi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki sanoi, että valtioneuvostolla on oma lainanottovaltuus.

– Meillä on Suomessa olemassa jo velkakatto, se kulkee nimellä valtioneuvoston lainanottovaltuus, Vähämäki näki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE