Mitä lähemmäksi kevään 2019 vaalit tulevat, sitä hermostuneemmaksi käyvät puolueen kansanedustajat. He tekevät joko sankarillisen itsemurhan sinnittelemällä hallituksen tukena vaaleihin saakka tai todennäköisemmin monet edustajista jättävät puolueen ja etsivät muita vaihtoehtoja.

Varsinkin keskustan kannalta on äärimmäisen tärkeää pitää hallitus koossa maakuntauudistuksen takaamiseksi ja siksi se on valmis miltei mihin tekoihin tahansa. Kokoomus ei taas suurin surminkaan luovu hallitusyhteistyöstä, mikäli sillä on toivoa saada soten valinnanvapaus lävitse.

 Perussuomalaisista eronneen Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus on kauniisti sanottuna epävarma. Silti se säätelee muissa kysymyksissä kuin hallituksen pääpuolueiden kannalta olennaisessa sote-prosessissa miltei uskomattomassa määrin sen toimintaa.

On demokratian irvikuva, jonka keskusta ja kokoomus on hyväksynyt, että vajaan kahden prosentin kannatuksen mielipidetiedusteluissa saava puolue pitää hallussaan viittä ministerinpaikkaa. Sinisen tulevaisuuden kannatus ei myöskään osoita nousun merkkejä. Tämä ei voi olla aiheuttamatta huolta puolueen ministereissä ja kansanedustajissa.

Puolueen avuttomuus presidenttikysymyksessä kuuluu samaan sarjaan. Keskiluokan verokapina ei riitä nostamaan Sinisen tulevaisuuden päätä pinnalla ja populismin tien ovat padonneet perussuomalaiset.

Puolueen kansanedustajien tiet tulevat eroamaan viimeistään kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Suurin osa heistä väistyy suosiolla takaviistoon, sillä heillä ei ole mahdollisuuksia sen enempää tulla valituiksi Sinisen tulevaisuuden kuin muidenkaan puolueiden listoilta.

Pieni osa uskoo vielä puolueen tulevaisuuteen ja tekee kovasti töitä puolueorganisaation luomiseksi ja jäsenkunnan hankkimiseksi. Heihin kuuluu muun muassa Lapin kansanedustaja Matti Torvinen, joka on ilmoittanut pyrkivänsä puoluesihteeriksi edustajan toimen ohella.

Ministeriryhmässä kaikkein vahvimmilla on Timo Soini.  Hän eroaa hallituksesta todennäköisesti alkukesästä 2018 ja tulee nimitetyksi suurlähettilääksi joko Lontooseen tai vähintään Dubliniin.  Tämän poliittisen nimityksen muut hallituspuolueet hänelle hoitavat, eivätkä sellaiset nimitykset ole vieraita Sipilälle eikä Orpolle (eikä edellisille hallituksillekaan).

Perussuomalaisten hajoaminen helpotti tietyllä tavalla Soinin asemaa. Hän voi rauhassa pitää virkamiesten kirjoittamia puheita tarvitsematta heitellä niiden höysteeksi poliittisessa keskustelussa ns. soinismeja.

Tämän nimityksen ainoa ongelma on ajankohta. Soinia ulkoministerin paikalla on vaikea täyttää sinisen tulevaisuuden riveistä ilman hallituksen hajoamista. Ehkä löytyy keino, jolla voidaan siirtää Soinin siirtymistä kevään 2019 vaaleihin saakka.

Miltei ainoa mahdollisuus Soinin korvaajaksi on Sampo Terho, mutta hän saattaa olla vaikea pala Tasavallan presidentille ja vähän muillekin.  Terhon uuden puolueen edusmiehenä on vaikea loikata muihin puolueisiin, minkä pitäisi tapahtua viimeistään kesällä 2018, jotta uuden linjan oppimiselle jäisi aikaa.  Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajuudesta saattaa tulla Terholle myllynkivi joka upottaa hänet poliittisesti.

Sinisen tulevaisuuden lähtö hallituksesta kesällä 2018 on täysin mahdollista, jopa todennäköistä.  Hallitus pysyisi uudella 101 eduskuntapaikalla pystyssä täydennettynä RKP:llä ja kristillisdemokraateilla.  Se voisi kovalla sisäisellä kurilla ja opposition myötävaikutuksella kitkutella säännönmukaisiin eduskuntavaaleihin saakka. Tehokasta hallitusvaltaa se ei kuitenkaan kykenisi käyttämään.

Nykyisellä kannatuksella Sininen tulevaisuus saa enintään 2-3 eduskuntapaikkaa joista Uusimaa näyttää vahvimmalta.  Hallituksen ministereistä Jussi Niinistöllä saattaa olla mahdollisuus paikkansa uusimiseen, ellei hän sitten yritä uutta tulemistaan poliittisesta kodistaan, kokoomuksen oikealta laidalta. Jari Lindströmin ja Pirkko Mattilan poliittinen tulevaisuus näyttää epävarmalta, ellei sitten heillä ole yllättävää paikallista poliittista kannatusta.

Lestadiolaisvoittoinen ja keskustalainen Oulun vaalipiiri saattaa ottaa Mattilan ottotytökseen, mutta eduskuntapaikkaa se ei takaa. Jari Lindströmin luonnollinen poliittinen koti olisi sosialidemokraateissa, mutta kun hän ei aikaisemminkaan puolueeseen liittynyt, niin minkä takia hän nyt sen tekisi.

Kaiken kaikkiaan Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus näyttää synkeältä.

Populismin peruskannatus on pysynyt perussuomalaisilla, vaikka kukaan ei näytä sitä johtavankaan. Halla-aho viihtyy paremmin Brysselin lihapatojen ääressä kuin tulee Suomeen johtamaan perussuomalaisten poliittista työtä. Kevään 2019 vaalit edellyttävät häneltä kuitenkin todellista panosta muuallakin kuin somessa tai sitten perussuomalaiset joutuvat katselemaan uutta puheenjohtajaa.