Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomus jäi jyrän alle – “Pitäisi pikku hiljaa päättää, kannatatteko elvytystä vai leikkauksia” – “Sosialisti”-Merkelkin mainittiin

Kokoomus hyökkäsi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen juuri julkistetun lisätalousarvion kimppuun, joka puolueen mukaan saattaa Suomen ennätysnopean velkaantumisen tielle.

Marja Luumi

Demokraatti

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen (kok.) löi alkutahdit vaatimalla hallitukselta muun muassa selkeää työllisyystavoitetta.

– Hallitusohjelmassa oli, että ette tee pysyviä menolisäyksiä ennen kuin teette päätöksiä, jotka tuovat pysyvästi lisää tuloja, ja niitä ei kuultu nyt yhtäkään.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) huomautti, että tässäkin puheenvuorossa unohtui tämänhetkinen tilanne.

– Ei nyt ole aika etsiä tulonlisäyksiä esimerkiksi verotuksen kautta. Nyt on aika etsiä kasvua ja elpymistä, että pääsemme kriisistä ulos. Mutta on selvää, että pidemmällä aikavälillä on löydettävä tulonlisäyksiä, joista toivottavasti iso osa tulee työllisyyden kohenemisen kautta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman oli aidosti ihmeissään, että tällä viikolla kokoomus onkin huolissaan Suomen velkaantumisesta.

– On hyvä muistaa, että vielä viime viikolla kokoomus esitti lisämenoja; satoja miljoonia lisää yritystukiin, sadan miljoonan veronalennusta, lisärahaa viljelijöille, kulttuurialan toimijoille, liikunta-alan toimijoille, lisärahaa lentoliikenteen ostopalvelusopimuksiin ja sairausvakuutuksen korvauksiin, erikoisvarustettujen taksien korkeampiin kustannuksiin…

Lisää aiheesta

Lindtman totesi, että “nämä kaikki ovat varmasti oikein tärkeitä menoja”.

– Mutta milläs nämä rahoitetaan? Eikös se ole velalla? Teidän pitäisi pikku hiljaa päättää, mikä teidän kantanne on. Kannatatteko te elvytystä vai leikkauksia? Mikä olisi se vaihtoehto, jos me nyt antaisimme yritysten mennä konkurssiin, jos emme tukisi kuntia tai sairaanhoitopiiriä. Mikä olisi vaihtoehto tälle lisäbudjetille, hän kysyi yhtä lailla kokoomuksen puheenjohtajalta Petteri Orpolta kuin hallitukseltakin.

Orpo vastasikin.

– Kyllä, kokoomus on kannattanut ja kannattaa elvytystoimia, joita lisätalousarviossa on hyviäkin. Ongelma on se, että ei ole yhtään päätöstä, ei mitään suunnitelmaa, miten velka jonain päivänä maksetaan pois.

Hän vaati, että hallitus valmistelee kiireesti kokonaisvaltaisen, konkreettisen suunnitelman talouden elvyttämisestä.

– Se antaa myös oikeutuksen sille, että te käytätte näin valtavan määrän rahoja. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna julkisen sektorin koko kasvaa prosenttiyksikköjä. Tätä sosialismin marssia ei näköjään pysty pysäyttämään edes keskustapuolue, Orpo heitti.

“Ehkä kokoomus tässä salissa avaa niitä kohteita, joita jättäisi tekemättä.”

Marin kertoi Orpolle, että työ on jo käynnissä. Hallitus käy ennen juhannusta läpi Martti Hetemäen raportin ja rakentaa sen esitysten pohjalta polun, jonka Suomi tarvitsee tästä kriisistä ulos.

Paavo Arhinmäki (vas.) huomautti, että ainakin aiemmin kokoomus halusi esiintyä puolueena, joka on kansainvälinen ja katsoo yli Suomen rajojen. Hän puuttui myös “sosialismin marssiin”.

– Nyt näyttää siltä, että kokoomus on käpertynyt maan rajojen sisäpuolelle. Juuri tuli tieto 130 miljardin euron paketista, jonka Saksa tekee Angela Merkelin johdolla. Ilmeisesti Angela Merkel on teidän näkökulmastanne sosialisti, Arhinmäki piikitteli.

Hän myös piti erikoisena, että kokoomuksen mielestä nyt pitäisikin leikata, kun puolue on viikkoja kitissyt, kuinka hallitus ei laita tarpeeksi rahaa koronasta toipumiseen.

– Arvoisa pääministeri, kokoomus kritisoi lisätalousarvion elvytystä. Oletteko kuullut yhtäkään kohdetta, josta kokoomus olisi valmis leikkaamaan, johon hallitus on nyt laittamassa rahaa, Arhinmäki kysyi suoraan Marinilta.

Marin vastasi yhtä suoraan:

– Täytyy kyllä myöntää, että en ole kuullut. Ehkä kokoomus tässä salissa avaa niitä kohteita, joita jättäisi tekemättä.

Hän antoi itse kokoomukselle vaihtoehtoja:

– Ovatko ne panostukset suomalaiseen infrastruktuuriin, raiteisiin, teihin, teollisten investointien tukemiseen, mitä hallitus nyt tekee tekee? Olisiko se jättää tukematta kuntia vaikeassa talousahdingossa, jättäisittekö tukematta lapsia ja nuoria, jättäisittekö tekemättä osaamis- ja koulutuspanostukset? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat ne kohteet, jotka kokoomuksen mielestä eivät ansaitse tässä kriisitilanteessa kohdennettuja toimia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE