Politiikka
15.5.2024 07:03 ・ Päivitetty: 15.5.2024 07:18
Kokoomus kovistelee Räsästä alkoholilaista – Räsänen: “Olen täysin vapaa”
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää keskiviikon aamuistunnossaan keskeytetäänkö alkoholilain käsittely, jolloin laki palautuisi eduskunnasta takaisin sosiaali- ja terveysministeriöön. Äänestyksessä on vaa’ankieliasemassa hallituspuolueita edustava Päivi Räsänen (kd.).
Keskeyttämistä esitti eilen SDP:n Ilmari Nurminen, joka perusteli asiaa hallituksen lakiesityksen puutteellisilla taloudellisilla ja kansanterveydellisillä perusteluilla.
Opposition mukaan lakiesitystä vastustavat paitsi kaikki asiantuntijat myös panimoteollisuus, joka toivoisi kauppoihin 8 prosenttisten vahvojen olueiden lisäksi myös samaa vahvuusluokkaa olevia limuviinoja. Nykyisessä muodossaan lakiesitys sallisi vain käyttämällä valmistetun vahvan alkoholin myymisen vähittäiskaupassa.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) mukaan keskeyttämisestä äänestetään heti aamulla.
– Valiokunta ottaa aamulla kantaa siihen, että aiotaanko tämä käsittely keskeyttää kuten oppositio on ehdottanut vai jatketaanko asian käsittelyä kuten on myöskin ehdotettu. Tähän asiaan saadaan aika nopeasti tänä aamuna ratkaisu, Kiuru sanoi keskiviikkona StV:n ovella.
Valiokunnan kokoomuslainen varapuheenjohtaja Mia Laiho sanoi tänään ennen valiokunnan kokousta Demokraatille, että hallituksella on yhteinen näkemys, että kristillisdemokraatit äänestää esitystä vastaan.
– Mutta toki siitä ei ole, että voi äänestää keskeyttämisen puolesta, Laiho toteaa.
Kokoomuksen ryhmäjohdosta sanottiin eilen jo varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimon suulla, että sellaista ei ole sovittu, että tehdään hallituksen esitys ja lopetetaan sen käsittely kesken valiokunnassa.
Miten kokoomus hallituspuolueena, hallituskumppanina suhtautuisi siihen, jos Räsänen äänestäisi keskeyttämistä?
– Se on ryhmäjohtaja- ja puoluejohtajatasoinen kysymys silloin. Se ei ole meidän valiokunnan sisäinen asia enää siinä vaiheessa silloin, Laiho sanoo.
Onko asia jo käynyt ryhmäjohtaja- tai puoluejohtajatasolla pohdinnassa, onko sitä puitu?
– Toki silloin, kun meillä on erilaisia näkemyksiä hallituspuolueiden sisällä, kyllähän siitä keskustellaan laajemminkin kuin vain valiokunnan sisällä, Laiho vastaa.
Siihen hän ei kuitenkaan osaa ottaa kantaa, onko ryhmä- tai puoluejohto kokoontunut nyt sote-valiokunnassa olevan akuutin tilanteen takia.
Jos Räsänen äänestäisi keskeyttämisen puolesta, Laiho ei haluaisi puhua hallituksen kriisiytymisestä.
– Mutta varmasti vakavan keskustelun paikka, hän painottaa.
Päivi Räsänen pohti löytyisikö lakiesitykselle enää lainkaan perusteluja, jos sen käsittely keskeytetään ja se palautetaan ministeriöön. Asiantuntijat ovat Räsäsen mukaan nähneet esityksessä pelkästään kansanterveydellisiä haittoja.
Kokoomuksessa katsotaan, että tämä on hallituspuolueiden sopu ei koske tätä keskeyttämistä. Laiho totesi äsken, että se olisi vakava paikka, jos lähtisit äänestämään sen puolesta.
– Kyllä minä ajattelen, että olen minä täysin vapaa tässä. Oma tulkintani on, että vapaus koskee aivan koko tämä lain käsittelyä. Ja tämä on meillä ollut myös ryhmän kanta, Räsänen sanoi keskiviikkona medialle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.