Politiikka
2.9.2026 10:10 ・ Päivitetty: 2.9.2026 11:00
Kokoomusedustajat: Emme luovu lasten somekiellon ajamisesta
Kokoomus lupaa edistää yhä sosiaalisen median kieltämistä lapsilta, vaikka hallituskumppani perussuomalaiset torppasikin hankkeen tällä viikolla.
Rajoitusaikeita käsiteltiin hallituspuolueiden kesken budjettiriihineuvotteluiden yhteydessä, vaikkei se liitykään valtion tuloihin ja menoihin.
– Ei todella jäänyt Kokoomuksesta kiinni, ettei alle 15-vuotiaiden some-rajoitus edennyt hallituksessa. Me emme luovuta. Lasten suojeleminen sosiaalisen median haitoilta on liian tärkeä asia jätettäväksi sikseen vain siksi, että kaikki hallituspuolueet eivät olleet valmiita toimimaan, sanoo kansanedustaja Heikki Vestman (kok) tiedotteessaan.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Vestmanin mielestä alle 15-vuotiaiden somekäyttöä pitää rajoittaa heidän itsensä suojelemiseksi.
Lapset altistuvat hänen mukaansa somessa yhä useammin verkkoväkivallalle ja seksuaalissävytteiselle häirinnälle.
PUHEENJOHTAJA Riikka Purra (ps) kertoi eilen, että hänen puolueensa ei usko somekieltojen tehoavan.
Ikärajakiellot voivat puolueen mielestä olla myös kansalaisten peruslain takaamien oikeuksien vastaisia, kuten esimerkiksi Ranskassa tuomioistuin on linjannut.
Perussuomalaiset kannattavat ongelman ratkaisemista esimerkiksi koulujen kännykkärajoitusten kiristämisellä.
Somekieltoa ajavien mielestä tämä ei riitä, sillä suurimmat uhat lapsille koituvat iltaisin ja öisin valvomattomasta älylaitteiden käytöstä.
Samaa arveli eduskunnassa medialle myös sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok).
– Koulujen kännykkäkieltoa laajentamalla ei pystytä ratkaisemaan näitä ongelmia, hän sanoi.
Partanen harmitteli, ettei hallituskumppanilta ”löydy tahtoa” puuttua pulmiin. Ranskaan vetoaminenkaan ei hänen mielestään toimi, koska lainsäädäntömme on hyvin erilainen.
– Se on halpa selitys sille, ettei halua edistää asiaa.
Myös Vestman moittii perussuomalaisten vastahankaa.
– Ei riitä, että sanoo kannattavansa tavoitetta, jos samalla torjuu keinot yksi toisensa jälkeen, eikä tarjoa tilalle toimivaa ratkaisua. Käsien levittely ei suojele yhtäkään lasta, Vestman tylyttää tiedotteessa.
Sekä Partanen että Vestman eivät kuitenkaan kerro, miten kokoomus aikoo hankkeessa vastedes konkreettisesti toimia, tai millä aikataululla kiellon valmistelu heillä jatkuu hallitustyrmäyksen jälkeen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
