Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusedustaja oudoksuu hallituskumppanin toimia: “Onko keskustan johdolla tilanne hallinnassa”

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on tyrmistynyt Keskustan julkisesta oireilusta alkoholilain kokonaisuudistuksen kanssa. Lepomäkin toteaa, että viimeisin irtiotto oli Keskisuomalaisen haastattelussa 28.1.2017. Siinä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja ryhmien alkoholilinjausten laadintaa vielä toukokuussa onnistuneesti johtanut Annika Saarikko esittävät, että uudesta alkoholilaista tehtäisiin eduskunnassa omantunnonkysymys.

Lepomäki oudoksuu pääministeripuolueen käytöstä, josta hänen mukaansa tulee mieleen pikemminkin oppositiopuolueelle ominainen säntäily. Lepomäki ihmettelee, onko keskustan ja sen eduskuntaryhmän johdolla tilanne hallinnassa.

– Nämä performanssit saisivat loppua. Kun hallituksen esitys alkoholilain uudistuksesta keväällä tulee eduskuntaan, on selvää, ettei se ole mikään omantunnon asia vaan hallituksen esitys muiden joukossa. Omantunnon kysymykset eivät ole ilmoitusasioita, vaan niistä täytyy yksimielisesti sopia hallituspuolueiden kesken. Pääministeripuolueen on seisottava näin keskeisen uudistuksen takana, Lepomäki jyrähtää.

– Keskustan pitää opetella käsittelemään sisäiset paineensa sisäisesti ja toteuttaa sitä, mitä on yhdessä sovittu. Se on kohtuullinen toive pääministeripuolueelle, Lepomäki muistuttaa.

Lepomäki pitää kauan odoteltua alkoholilain kokonaisuudistusta myönteisenä kotimaiselle kuluttajalle.

– Paras tie kohti kansanterveyttä on lisätä kuluttajan vapautta ja vastuuta. Nyt otamme kauan kaivattuja askelia normienpurun tiellä ja tervehdytämme suomalaisten suhdetta alkoholiin. Samalla lisäämme elinkeinojen kuten kaupan, ravintoloiden sekä pienpanimoiden toimintaedellytyksiä. Pitkällä tähtäimellä meidän on keskusteltava alkoholimonopolin purkamisesta ja supistettava erityisesti ravintoloiden sääntelytaakkaa.

Päivittäistavarakauppa ry:n Taloustutkimuksella tammikuussa teettämän selvityksen mukaan uusi laki ei juuri lisäisi alkoholin kulutusta, mutta se hillitsisi viinarallia ja kasvattaisi verotuloja.

Alkoholilain lausuntokierros päättyi tammikuun lopussa ja hallituksen esityksen on määrä saapua keväällä eduskuntaan.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE