Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusedustajat vaativat hallituksen keskeisen esityksen vetämistä pois eduskunnasta

iStock

Kokoomuksen kansanedustajien Sari Sarkomaan, Mia Laihon ja Anna-Kaisa Ikosen mukaan hallitus on turmelemassa sote-uudistuksessa yliopistotasoisen tutkimuksen, opetuksen sekä erikoissairaanhoidon tulevaisuuden sivuuttaen täysin yliopistollisten sairaaloiden kritiikin ja hädän.

Demokraatti

Demokraatti

He kirjoittavat näin tiedotteessaan.

Kokoomusedustajien mukaan sote-uudistusesitys on vedettävä pois eduskunnasta.

Kokoomuksen kansanedustajat sanovat yhtyvänsä yliopistollisten sairaanhoitopiirien johtajien kannanottoon (15.3.2021), jossa he ilmaisivat vakavan huolensa eduskunnan käsittelyssä olevaan hallituksen maakuntasote-esitykseen.

– Pidän vakavana valuvikana, että hallituksen sote-esityksestä puuttuvat säädökset ja ratkaisut siitä, miten yliopistotasoinen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus rahoitetaan. Esitys johtaisi merkittäviin tutkimusmäärärahojen vähennyksiin, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa sanoo tiedotteessa.

– Hallituksen esitys vaarantaisi muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n korkeatasoisen syöpätutkimuksen ja siten potilaiden mahdollisuuden saada parasta mahdollista hoitoa.

Kokoomusedustajien mielestä myös hallituksen tekemä rahoitusmalli on monin tavoin ongelmallinen ja vaarantaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toiminnan.

– Hallituksen esitykseen sisältyy niin merkittäviä korjaustarpeita, ettei esitystä ole mahdollista eduskunnassa korjata. Keskellä koronakriisiä kaikki voimavarat tarvitaan koronasta selviämiseen ja ihmisten hoidon turvaamiseen, edustajat sanovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE