Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kokoomusjyrähdys: “Jos et ole sitoutunut yhteisiin sääntöihin ja arvoihin, et myöskään saa rahaa”

Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien eurooppalaispuolue EPP punnitsee huomenna, voiko eurooppalaisia arvoja rikkova Fidesz jatkaa puolueryhmän riveissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääministeri Viktor Orban on koetellut jo pitkään puolueryhmänsä ja muiden EU-maiden kärsivällisyyttä. Epäilyksiä on ollut akateemisesta vapaudesta, kansalaisjärjestöjen asemasta, turvapaikanhakijoiden kohtelusta ja oikeuslaitoksen toimivuudesta.

Viimeisimpänä EU:n huomion sai vaalikampanja, jossa Fidesz käytti komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kasvoja ja pelotteli Brysselin vallalla maahanmuutossa.

Ennakkoon on odotettu, että EPP äänestäisi Fideszin erottamisesta. STT:n tietojen mukaan on kuitenkin mahdollista, että kokouksessa päädytäänkin jonkinlaiseen kompromissiin.

Fideszin jäsenyys puolueryhmässä saatetaan jäädyttää puoleksi vuodeksi, jonka aikana sen pitäisi täyttää tiettyjä ehtoja. Ehdot koskisivat ainakin yliopistojen asemaa, oikeusvaltioperiaatetta ja julistekampanjaa. Tiistaina puheenjohtaja Joseph Daulin esitystä ei vielä tarkkaan tiedetty.

Puolueryhmässä haetaan todennäköisesti ratkaisua, joka hajottaa sen rivejä mahdollisimman vähän, koska EU-vaaleihin on aikaa vain pari kuukautta.

EPP pysyisi suurimpana myös ilman unkarilaisia

Lisää aiheesta

Kokoomus on ollut sitä mieltä, ettei keskustelu enää auta. Se on yksi 12 jäsenpuolueesta, jotka ovat pyytäneet puolueen jatkon arviointia. Puoluevaltuuston puheenjohtaja Aura Salla kertoo, että viimeinen pisara oli julistekampanja oman puolueen Junckeria vastaan.

– Me näemme tilanteen niin, että seisomme omien periaatteidemme takana. Me emme ole uskottava puolueryhmä, jos meillä on puolue, joka toimii EU:n perusperiaatteita vastaan.

Hän huomauttaa, että EPP olisi pysymässä parlamentin suurimpana ryhmänä, vaikka reilut kymmenen Fideszin meppiä eivät enää olisikaan sen riveissä.

Samaan aikaan keskustelua käydään myös siitä, voitaisiinko EU-rahan saaminen sitoa sääntöjen noudattamiseen.

– Unkari saa koheesiorahaa EU:lta 21,9 miljardia tällä budjettikaudella ilman ehdollisuutta. Muutos, mikä meidän pitää tehdä, on se, että EU-tuilla olisi ehdollisuus. Jos et ole sitoutunut yhteisiin sääntöihin ja arvoihin, et myöskään saa rahaa, Salla sanoo.

Suomesta on huomenna Brysselissä paikalla muutaman edustajan delegaatio. Puheenjohtaja Petteri Orpo ei ole paikalla, vaan esittelee aiemmin päivällä Helsingissä puolueen sote-mallia.

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE