Politiikka

Kokoomuskonkari PS:n puheenjohtajavaihdosta: ”Ei olisi tietysti kovin ihmeellistä, jos pohdittaisiin kaikenlaisia mahdollisuuksia”

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Pertti Salolainen odottelee perussuomalaisten puoluekokouksen tuloksia.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Pertti Salolainen odottelee perussuomalaisten puoluekokouksen tuloksia.
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Pertti Salolainen odottelee perussuomalaisten puoluekokouksen tuloksia.

Lännen Media kertoi tänään, että Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa. Uudessa enemmistöryhmässä voisi olla parisenkymmentä kansanedustajaa.

Kokoomuksen takavuosien puheenjohtaja, kansanedustaja Pertti Salolainen kiistää asian Demokraatille. Hän sanoo, ettei ole tietoinen tällaisista keskusteluista.

– Onhan se selvää että vastuulliset ministerit ja puolueiden puheenjohtajat joutuvat varautumaan kaikenlaisiin tilanteisiin. En ole tietoinen, mutta ei olisi tietysti kovin ihmeellistä, jos pohdittaisiin kaikenlaisia mahdollisuuksia, hän jatkaa.

Myös sitä on spekuloitu, olisiko kokoomus valmis yhteistyöhön Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa. Lännen Median mukaan useista eri puoluelähteistä on kerrottu, että kokoomus ei tähän suostuisi hallitusyhteistyöhön.

Demokraatin kyselyssä kokoomuksen piirijohtajille painotettiin kuitenkin hallitusohjelmassa pysymisen ratkaisevuutta.

Mikä on ryhmän tilanne? Voidaanko hallituksessa jatkaa, jos mennään hallitusohjelman mukaan vai painaisiko Halla-aho valituksi tullessaan henkilönä niin paljon, ettei se onnistu?

– En ota kantaa. Se on liian spekulatiivista. Eikä ryhmässä varmaan ole mitään selkeätä käsitystäkään asiasta. Parempi on, että odotetaan heidän puluekokous ja sitten sanotaan, Pertti Salolainen vastaa.

Mikä on oma kantanne, voisiko yhteistyötä jatkaa, jos Halla-aho johtaisi perussuomalaisia?

– Ei ole tarkoituksenmukaista sanoa omaa kantaa, kun ei tiedä mikä on perussuomalaisten puoluekokouksen tilanne, Salolainen sanoo.

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari on vahvistanut aiemmin Demokraatille, että mahdollisuukista jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman perussuomalaisten on käyty keskusteluja kokoomuksen puoluehallituksessa ja eduskuntaryhmässä, vaikkakaan loppuun saakka kysymystä ei ole puitu.

– Jos Halla-aho tulee, tulee suuria vaikeuksia olla mukana hallituksessa. Lähtökohtaisesti ei haluta sellaista, sitten pitää olla pienessä roolissa, jos hän on ministerinä. Tosi pienessä. Minun kantani on tämä, Suutari sanoi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat