Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuslaisen logiikka herättää suurta hämmennystä: “Tammikuussa näillä saatiin pysäytettyä koko autokauppa”

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen ihmettelee kansanedustaja Jukka Kopran (kok.) esittämää ajatusta autoveron poistamisesta kokonaan.

Kopra esitti viime viikolla, että uusien autojen myyntihinnasta perittävä autovero poistettaisiin kokonaan ja siirrettäisiin vuosittaisena käyttömaksuna perittävään ajoneuvoveroon.

– Ihmettelen syvästi kokoomuksen logiikkaa asiassa. Nykyisen hallituksen esityksestä eduskunta on osana kansallista ilmastostrategiaamme hyväksynyt liikenteen CO2-päästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Nyt hallituspuolueen edustaja esittää verouudistusta, jonka suurimpana hyötyjänä on suuripäästöiset autot, joiden verot voivat laskea kymmeniä tuhansia euroja enemmän verrattuna tavallisen kansalaisen ostaman uuden auton veroon nähden, toteaa Kymäläinen.

Kopra esitti myös jatkokeskustelussa autokantojen eriyttämistä niin, että muutos koskisi vain uusia autoja. Nykyinen autokanta pysyisi nykyisellä ajoneuvoverotuksellaan, jolloin autojen arvo ei romahtaisi veromuutoksessa.

Tässä ideassa on Kymäläisen mukaan kaksi ongelmaa, uusien autojen ajoneuvovero pitäisi nostaa keskimäärin useaan tuhanteen, jotta kompensoitaisiin autoveron poistuminen. Tämä johtaisi kaksiin automarkkinoihin, jossa vanhoilla autoilla ajaisivat ne joilla ei ole varaa maksaa korkeita käyttökustannuksia. Tähän Kopran alkuperäinen ajatus Suomen iäkkään autokannan nuorentamisesta sulisi.

– Toivonkin kollegani käyvän läpi näitä autoveroajatuksiaan puoluetoverinsa, valtionvarainministeri Petteri Orpon virkamiesten kanssa. Suomalaiset autoilijat eivät kaipaa enää hallituksen suusta puolivillaisia veroehdotuksia, tammikuussa näillä saatiin pysäytettyä koko autokauppa liikenneministerin toimesta. SDP tukee edelleen Suomen autokannan verotuksen kehittämistä päästöperusteisesti, kuten hallituskin on tällä vaalikaudella toiminut, päättää Kymäläinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE