Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusministeri puolustaa Ilkassa aktiivimallia ja puuttuu jo lakko-oikeuteenkin: “Pitäisi määritellä tarkemmin, mikä on laiton tai laillinen”

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Sanomalehti Ilkan mukaan oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei pistäisi pahakseen, vaikka Suomessa käytäisiin perusteellinen poliittinen keskustelu työrauhakysymyksistä.

– Lakko-oikeus on perustavanlaatuinen, mutta pitäisi määritellä tarkemmin, mikä on laiton tai laillinen lakko, mikä oikeutettu. Sitä rajaustyötä pitäisi tehdä ripauksen verran enemmän, Häkkänen sanoo lehdessä.

– Kansainvälinen kilpailu muuttuu tulevina vuosina Suomen kannalta erittäin vaikeaksi, eikä meidän kannattaisi itse ruokkia tällaista kilpailuhaittaa, mitä työmarkkinoiden levottomuudet ovat, hän jatkaa.

SAK:n jäsenliitot pohtivat tänään osallistumistaan keskusjärjestön 2.2. mielenilmaukseen. Häkkänen sanoi Ilkalle, jonka haastattelu oli tehty jo ennen jäsenliittojen kokousta, ettei mitään erityisterveisiä liitoille ole lähettää.

– Pitkän linjan työmarkkinavaikuttajat tietävät kyllä, että hallituksen toimet ovat jo nyt nopeuttaneet sekä työllisyyden että talouden kasvua.

– Jos ay-liikkeen johtajat närkästyvät jo aktiivimallista, tuovat tekoälykehitys ja robotisaatio todella isoja haasteita. Niihin on pakko lähteä mukaan tai muuten kansainvälinen kehitys ajaa ohi.

– Miksi pitää järjestää työmarkkinapoliittista hässäkkää ennen kuin on edes nähty lain vaikutukset, hän myös sanoo.

Häkkänen nostaa myös esiin sen, että valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on luvannut lisää resursseja työllisyyspalveluihin.

– Mikä tässä vielä on ongelma? Eikö voitaisi katsoa, toimiiko aktiivimalli, ja vetää siitä yhdessä johtopäätökset. Jos on tullut enemmän ongelmia kuin hyötyjä, puututaan niihin sitten, ministeri sanoo Ilkalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE