Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusnuoret hyppäsivät demariehdokkaan kelkkaan – “…bilettää aamukuuteen, ottaa Uber ja napata 24h-kaupasta jatkojuomat mukaan”

Kokoomusnuorten mielestä kunnat tarvitsevat lisää vapautta tehdä päätöksiä itsenäisesti ilman, että valtio puuttuu jokaiseen standardeista poikkeavaan toimintamalliin.

”Viime vuosina on puhuttu paljon vapaakuntakokeilusta, jonka myötä kunnille annettaisiin huomattavasti nykyistä enemmän vapauksia. Nykyinen lainsäädäntö ei huomioi sitä, että kunnat ovat väestöpohjaltaan ja toimintakulttuuriltaan hyvin erilaisia ja siksi niitä on mieletöntä pukea samanlaiseen pakkopaitaan”, sanoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov tiedotteessa.

Kokoomusnuorten mukaan vapaakuntamallin myötä valtiosta tulisi toimija, joka määrittäisi suuret linjat ja turvaisi ihmisten perusoikeudet. Valtio voisi valvoa, että kuntien tapa järjestää palvelunsa tuottaa tulosta, mutta sen ei pitäisi kovin tarkasti puuttua kuntien toimintaan erilaisilla yksityiskohtaisilla säädöksillä kuten henkilöstömitoituksilla.

”Kunnat voisivat varsin hyvin päättää itse myös joistakin elinkeinopoliittista kysymyksistä. Tämä voisi koskea esimerkiksi kauppa- ja apteekkitoimintaa, liikennepalveluita tai alkoholipolitiikkaa. Näin vaikkapa isoimmissa kaupungeissa voisi tulla mahdolliseksi bilettää aamukuuteen, ottaa Uber ja napata 24h-kaupasta jatkojuomat mukaan.”

Sazonovin mukaan vapaakunnat kilpailisivat nykyistä voimakkaammin keskenään.

“Jokainen voisi tämän jälkeen valita, millaista politiikkaa tekevässä kunnassa haluaisi asua.”

SDP:n kuntavaaliehdokas Dimitri Qvintus on ehdottanut Helsingistä vapaakaupunkia.

Lisää aiheesta

“Helsinki on moderni ja monimuotoinen kaupunki, jossa markkinat toimivat aivan eri tavalla kuin muualla Suomessa. Täällä erilaiset kulttuurit ovat toimivaa arkipäivää. Siksi on ilmeistä, että esimerkiksi liikenteen, alkoholilainsäädännön ja asumisen osalta samat säännöt Helsingissä kuin vaikkapa Pohjois-Savossa eivät palvele tarkoitusperiään.

Qvintus konkretisoi vapaakaupunkikokeilua muutamin esimerkein, muun muassa viininmyynnin ja taksipalvelu Uberin vapauttamisella.

“Kaupungin vuokra-asunnon saisi laittaa kesälomaksi Airbnb:hin. Apteekkisääntelyä purettaisiin. Festivaalit ja puistokonsertit eivät olisi vaakalaudalla, vaan ne saisivat kestää myöhempään ja terassit saisivat olla auki pidempään.”e.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE