Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusnuoret tyrmää demariesityksen perintöveron nostamisesta: “Taattua demarilaatua!”

Demarinuoret esitti aiemmin tänään perintöveron roimaa korottamista jopa neljäänkymmeneen prosenttiin ja perintöveron progression lisäämistä. Kokoomusnuoret tyrmää Demarinuorten esityksen.

– Demarinuorten esitys on taattua demarilaatua. Ratkaisuksi kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin tarjotaan raskaampaa veronmaksutaakkaa. Perintöveron tapauksessa verotuksen kohteeksi joutuu omaisuus, josta verot on jo kertaalleen maksettu omaisuutta ansaitessa. Tämä ei ole Demarinuorten peräänkuuluttamaa rohkeutta. Sokea veronkorotusten vaatiminen on älyllistä laiskuutta. Sen sijaan tarvitaan kykyä etsiä ja rohkeutta viedä läpi aidosti uusia ratkaisuja kannustavan verojärjestelmän aikaansaamiseksi”, paaluttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov

Kokoomusnuoret on esittänyt perintöverosta luopumista ja sen korvaamista myyntivoiton verotuksella. Tällöin vero kohdistuisi myyntivoittoon eikä jo verotettuun varallisuuteen.

“Perintöveron kuvitellaan usein koskettavan vain ökyrikkaita. Tosiasiallisesti se rasittaa laajasti tavallisia suomalaisia veronmaksajia. Vero lankeaa siirtyvän omaisuuden perusteella riippumatta omaisuuden muodosta. Esimerkiksi mökin perinnöksi saaminen voi laukaista kymmenien tuhansien eurojen laskun, vaikka käteen ei olisi tullut euroakaan rahaa. Tämä johtaa pakkomyynteihin, jotta perintöverotaakasta selviää”, Sazonov jatkaa.

Kokoomusnuoret on esittänyt perintöverosta luopumista ja siirtymistä Ruotsissa ja Norjassa käytössä olevaan luovutusvoittoveroon. Siinä varallisuuden siirtymistä sukupolvelta toiselle ei veroteta perintövaiheessa. Vero laukeaa arvonnousuun kohdistuvana myyntivoittoverona vasta, jos perinnöksi saatu omaisuus myydään eteenpäin. Tämä myyntivoittovero korvaisi perintöveron poistossa menetettäviä tuloja.- Nykymallinen perintövero haittaa esimerkiksi yritysten sukupolvenvaihdoksia ja johtaa verojärjestelmän tarpeettomaan monimutkaistumiseen, kun veron haittoja yritetään minimoida erilaisia vähennyksillä.”

“Selvää on myös, että monimutkainen järjestelmä erilaisine vähennyksineen voi toimia myös päinvastoin, kuin usein ajatellaan. Koska perintöveroa on asiantuntevalla verosuunnittelulla mahdollista minimoida, koskee vero usein jopa suhteellisesti enemmän pieni- ja keskituloisia, eikä niitä, joilla on varaa ostaa verosuunnitteluun tarvittavaa osaamista”, Sazonov sanoo.

Samoin yllättävissä kuolintapauksissa verotaakka muodostuu usein korkeammaksi. Tätä tuskin kukaan voi pitää kohtuullisena tai järkevänä.”

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE