Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuspuuskahdus: SDP pyrkii pitämään mahdollisimman monet tulonsiirtojen varassa – “Yrittäjille torpparin rooli”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää tiedotteessaan SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen väitteet hyvinvointivaltion veropohjan rapautumisesta.

Demokraatti

Demokraatti

Räsänen sanoi että Suomen veropohjaa olisi tuhottu viimeisten hallituskausien aikana.

”Jos Räsänen olisi huolissaan veropohjasta, hän tekisi ehdotuksia siitä, miten Suomeen saadaan lisää työtä. Mitä enemmän ihmisiä on töissä, sitä laajempi veropohja on. Jos halutaan lisää työtä, työtä ei kannata verottaa liian raskaasti. Jos tekee enemmän työtä tai pyrkii vaativampiin tehtäviin, sen pitää näkyä palkkapussissa.”

Korpa kysyy, haluavatko demarit siis, että työtä Suomessa tehdään vähemmän.

“SDP:tä ei selvästikään tunnu kiinnostavan työllisten määrän lisääminen, vaan se pyrkii pitämään mahdollisimman monet tulonsiirtojen varassa. Näin ihmiset olisivat riippuvaisia demareiden tukipolitiikasta. Rinteen laskelmissa verotusta voi korottaa rajattomasti ja omillaan toimeentuleville palkansaajille ja yrittäjille SDP on varannut torpparin roolin”, Kopra väittää.

Kopran mukaan kyse on myös arvovalinnasta.

”Verotuloja tarvitaan, jotta tärkeät palvelut ja ihmisten turva voidaan järjestää. Mutta ahkeruudesta pitää palkita. Työnteon kannustavuuden parantaminen ei todellakaan rapauta veropohjaa. Sen rapauttaa äärikireä verotus”, Kopra sanoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE