Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomusvaltuutettu haikaili Halla-ahon perussuomalaisia kokoomuksen hallituskumppaniksi – nyt asiaa kommentoi Petteri Orpo

Lahtelainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Francis McCarron kirjoitti sunnuntaina ESS:n julkaisemassa mielipidekirjoituksessa, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja perussuomalaiset on ”saatava mukaan uuteen oikeistohallitukseen.”

TOPI JUGA

Demokraatti

Kokoomusvaltuuttu kirjoitti Jussi Halla-ahon olevan ”erinomainen” hallituskumppani ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. McCarron haikaileekin kokoomuksen, keskustan ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisten porvarihallituksesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo  kommentoi kokoomuslaisen valtuutetun näkemystä tiistaina eduskunnassa Demokraatille.

Kokoomusjohtaja katsoo, ettei hän ainakaan vielä ole nähnyt suurta muutosta Jussi Halla-ahon perussuomalaisten linjassa verrattuna reilun vuoden takaiseen. Toisaalta kokoomusjohtaja painotti, miten vaalitulos ja puolueiden hallitusohjelmaesitykset ratkaisevat lopulta hallituskokoonpanot.

Kesäkuussa 2017 Orpo ja keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä eivät suostuneet yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa sen jälkeen, kun Jussi Halla-aho oli noussut puolueen puheenjohtajaksi Jyväskylässä.

Orpo ja Sipilä eivät suostuneet jatkamaan hallitusyhteistyötä Halla-ahon perussuomalaisten kanssa, sillä he katsoivat puolueen uuden arvopohjan olleen liian erilainen.

– Ennen kaikkea hallituskokoonpano perinteisesti ottaen ratkeaa vaalituloksesta ja ohjelmakysymyksistä. Mitä perussuomalaisiin tulee, niin silloin reilu vuosi sitten teimme ratkaisut, koska perussuomalaiset muuttuivat olennaisesti, Orpo katsoi tiistaina.

Lisää aiheesta

– Ainakaan vielä en ole havainnut suurta muutosta siinä linjassa, mikä Jyväskylän puoluekokouksesta ulos tuli, Orpo toteaa viitaten perussuomalaisten kesän 2017 puoluekokoukseen.

Eli nykyisellä Halla-ahon linjalla Petteri Orpon kokoomus ei ole valmis hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa?

– En ole havainnut sellaista muutosta, että yhteistyö olisi tullut helpommaksi. Mutta ennen kaikkea katsotaan vaalitulos ja ohjelmalliset kysymykset, Orpo vastasi.

Orpo muistutti myös, että jokaisella kokoomuslaisella on oikeus pohtia erilaisia asioita.

– Jokaisella on oikeus esittää omia mielipiteitään. Minusta on hyvä, että kokoomuslaiset käyvät keskustelua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE