Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

KokoTeatterissa tuuletellaan normeja hauskasti ja terävästi

Koko Teatterin vuoden 2021 kotikirjailijan Marjo Niemen tuorein näytelmä Norminäytelmä kertoo nimensä mukaisesti normeista. Yhteiskunnan rakenteiden ongelmakohdat, yhdenvertaisuuden merkitys ja tilan ottaminen ovat esityksen ytimessä.

Eeli Vilhunen

Hämärässä, lavan läpi liikkuu peitetty, muodoton hahmo, jonka puhe kuuluu kaiuttimista moniäänisenä ja muunnettuna. Hahmo on jatkuvassa liikkeessä eikä tahdo asettua.

Esityksen ensimmäinen kohtaus on työryhmän yritys olla vapaa normeista, edes hetken. Yritys pysyä mahdollisimman neutraalissa tilassa mahdollisimman pitkään, ilman oletuksia ja turhia merkityssuhteita. Tämä on haastavaa, sillä myös teatteri on tilana normeilla latautunut. Hahmon huomio siitä, että teatterin näyttämölle asetettu tavallinen omenakin on yleisön silmissä nopeasti Lumikin omena, jota aletaan sitten asettamaan osaksi jonkinlaista suurempaa traditiota, tuntuu paikkansapitävältä.

TEATTERI
KokoTeatteri
Marjo Niemi: Norminäytelmä

Ohjaus Anna Veijalainen – Dramaturginen apu Heini Junkkaala – Koreografia Metsälintu Pahkinen ja työryhmä – Valosuunnittelu Ellen Virman – Äänisuunnittelu Laura Palanne – Pukusuunnittelu Virve Karoliina Balk – Videot Laika Lillén – Näyttelijät Cécile Orblin, Petriikka Pohjanheimo, Cristal Snow, Jani Toivola

Kohtaus johdattaa katsojan silmää vinkaten esityksen maailmaan, jossa normeja pyritään kyseenalaistamaan sekä purkamaan. Norminäytelmä rakentuu Koko Teatterin näyttämölle fragmentaarisesti toisistaan itsenäisistä kohtauksista, joissa kaikissa pyritään tuomaan näkyväksi yhteiskunnan usein niin tiukat raamit ja olettamisen ongelmat.

Kenellä on oikeus tilaan, kuka sen ottaa ja kenelle se annetaan?

Tilaa tehdään ja otetaan lavalla konkreettisesti. Petriikka Pohjanheimon hahmo kamppailee tilasta Cristal Snown esittämän Jormasedän kanssa, jolle Pohjanheimon puheet seksuaalivähemmistössä elämisestä ovat jatkuvasti liikaa.

Esitys on todella hauska mutta siinä on myös aktivismin henkeä. Valkokankaalle heijastetaan useita minuutteja samaa sukupuolta olevien parien suutelua pyrkimyksenä normalisoimaan seksuaalisuuden moninaisuutta.

Neljä näyttelijää on asetettu tilan keskelle, yleisön ympäröitäväksi. Näyttelijät hengittävät esityksessä samaan tahtiin ja kokonaisuudesta hahmottuu tiivis, yhteen hitsautunut ryhmä. Niemen teksti on elävää ja se yhdistyy Anna Veijalaisen ohjauksessa eteenpäin työntyvään energiaan ja kauniisiin näyttämökuviin.

Esityksessä toistuu vertauskuva junasta. Kuka on junan sisällä ja kuka jää asemalle, kenelle on varattuna oma vaunu? Aina ei ole elo junassakaan mutkatonta. Jorman ja Annelin lomareissuun tulee kupru, kun junan vessoja ei ole eritelty sukupuolen mukaan. Jani Toivolan ja Cécile Orblinin esittämä pariskunta on mainio ja ”normativiisuudessaan” aivan päätön.

Normeja pyritään purkamaan niin esityksen aiheen kuin rakenteenkin tasolla. TavallisestiHAN näytelmässä odotetaan olevan jonkinlainen suuri käänne, jossa henkilön toiminnan suunta kalibroituu uudelleen. Entä jos tätä ei tulekaan? Riittääkö käänteeksi pelkkä oleminen.

Vaikka tahtoo venyä pitkäksi, on Koko Teatterin esitys kokonaisuutena vahvaääninen. Kohtaukset tuntuvat kumpuavan tosielämän tilanteista ja huomioista. Norminäytelmä tuo esiin normien kahtalaisuuden. Ne voivat olla usein yhtä mukavia kuin pehmeimmät nojatuolit, mutta juuri mukavuudessa piilee myös niiden petollisuus. Kuka lopulta määrittää normaalin ja ketkä jäävät sen ulkopuolelle? Pumpulissa pyöriessä näille kysymyksille voi helposti sokeutua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE