Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kolmas kerta toden sanoo Ruotsissa? – keskustan Lööf sai viikon aikaa sovun tutkimiselle

Ruotsissa seuraavan yrityksen hallituksen aikaansaamiseksi tekee keskustapuolueen johtaja Annie Lööf. Hän sai torstaina tehtävään aikaa viikon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitustunnustelijan nimityksestä päätti valtiopäivien puhemies Andreas Norlén, joka tapasi aiemmin päivällä maan puoluejohtajia asian tiimoilta.

– Hän (Lööf) saa tehtäväkseen tutkia edellytyksiä hallitukselle, jonka valtiopäivät voi hyväksyä, Norlén sanoi.

Lööf on jo kolmas tehtävään nimetty puoluejohtaja. Norlénin aiemmin pääministeriehdokkaaksi nimittämä kokoomusjohtaja Ulf Kristersson kärsi tappion äänestyksessä keskiviikkona.

Häntä ennen asialla oli sosialidemokraattien johtaja Stefan Löfven, joka kuitenkin ilmoitti lokakuun lopussa lyövänsä hanskat tiskiin, koska ei onnistunut löytämään blokkirajat ylittävää yhteisymmärrystä.

Lööfistä ei välttämättä tule pääministeriä.

Lööfin tehtäväkuvaus kuitenkin eroaa aiemmista, sillä hänen edeltäjilleen annettiin tehtäväksi yrittää hallituksen muodostamista. Nyt tehtävänannossa puhutaan hallituksen muodostamisen edellytysten tutkimisesta. Tämän arvioidaan viittaavan siihen, ettei Lööfistä välttämättä tule pääministeriä, vaikka hän saisi pattitilanteen purettua.

Lisää aiheesta

Norlén korostaa, että Lööfin nimitykselle on olemassa laaja tuki. Vain ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson on ilmoittanut julkisesti, että vastustaa Lööfin nimitystä.

Lööf on kertonut haluavansa tunnustella porvarilliseen blokkiin eli allianssiin perustuvaa hallituspohjaa. Hän harkitsisi myös ympäristöpuolueen ottamista siihen mukaan. Allianssin muodostavat Ruotsissa kokoomus, kristillisdemokraatit, keskustapuolue ja liberaalit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE