Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kolme kuollut ampumisessa Imatralla – suuri poliisioperaatio yöllä

Kuva tapahtumapaikan edustalta Imatralla.

Imatralla Etelä-Karjalassa on kuollut ampumavälikohtauksessa kolme ihmistä. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri Eksote vahvistaa uhrien määrän.

Poliisin mukaan epäilty tekijä on poliisin hallussa.

Ampumavälikohtaus tapahtui Koskenpartaalla puoliltaöin sunnuntain vastaisena yönä, poliisi tiedotti.

Etelä-Saimaan mukaan epäilty ampuja on mies ja hänet otettiin kiinni heti tapahtumapaikalla. Poliisi ei ole vahvistanut näitä tietoja. Lehden mukaan poliisi saapui tapahtumapaikalle yöllä nopeasti usean yksikön voimin.

Poliisi on ollut vaitonainen tapauksesta. Lisätietoa ampumisesta poliisi kertoo antavansa vasta aikaisintaan aamukymmeneltä.

Kaakkois-Suomen poliisin päivystyksestä lisättiin STT:lle, että poliisi ei ota yöllä kantaa julki tulleisiin tietoihin kuolonuhreista.

Keskusrikospoliisista kerrotaan STT:lle, ettei ole vielä tiedossa, siirtyykö tutkinta KRP:lle.

Etelä-Saimaan mukaan kolme peitettyä ruumista odotti yöllä poliisin teknisen tutkinnan alkamista ravintola Vuoksenvahdin edessä.

Uutisvuoksen mukaan Vuoksenvahdin edusta oli yöllä suljettuna, ja kävelykadulla oli suuri poliisioperaatio. Koskenpartaalla oli useita poliisiautoja ja muita hälytysajoneuvoja.

Etelä-Saimaan mukaan Vuoksenvahti ja naapurin OC Bar tyhjennettiin ampumisen jälkeen asiakkaista ja suljettiin.

Vuoksenvahdin viereisen baarin työntekijän mukaan heidän baarinsa suljettiin sekä ihmisten mielialojen takia että kunnioitussyistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE