Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kolme naista kokoomuksesta ei aio tukea Soinia: “Tänään salissa hän toteaa, ettei ole mielestään toiminut väärin”

Kuvassa Jaana Pelkonen juttusilla vihreiden Jani Toivolan kanssa eduskunnan istuntosalissa.

Useat kokoomuksen kansanedustajat sanovat, etteivät he voi näillä tiedoilla äänestää ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksen puolesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jaana Pelkonen sanoo, ettei hän Soinin tähänastisten vastausten perusteella voi asettua ulkoministerin taakse, ja on vaikea sanoa, mitä Soinin pitäisi sanoa asian muuttumiseksi.

– En pysty näillä vastauksilla, mitä nyt olen saanut tähän kellonlyömään, Pelkonen sanoo.

Hän sanoo, ettei lyttää kaikkea Soinin toimintaa ulkoministerinä, mutta aborttikannanotot ja niiden kritiikkiin saadut vastaukset eivät vakuuta.

– Kansanedustajan jo oletetaan olevan aina kansanedustaja. Ja jos olet vielä ministeri ja annat ristiriitaista signaalia kansainvälisillä areenoilla tällaisessa aihepiirissä, joka on äärimmäisen herkkä – siinä leikitään tulella, Pelkonen sanoi STT:lle.

Hän ei pahoittele eikä lupaa jatkossa toimia linjan mukaisesti.

Sofia Vikmanin äänestyspäätöksen kannalta on ratkaisevaa, ilmaiseeko Soini selkeäsanaisesti, ettei tämä enää toimi samalla tavoin Suomen tavoitteiden vastaisesti kuin aborttikannanotoissa, jotka eivät sovi Suomen linjaan.

Lisää aiheesta

– Odotan nyt vastausta Soinilta siihen, näkeekö hän itse toimineensa tavalla, joka ei ole ministerille sopiva, ja onko hän ottanut opikseen näistä virheistään. Tähän mennessä hän ei ole tällaista ilmaissut, Vikman sanoo STT:lle.

Myös Saara-Sofia Sirén ilmoitti Twitterissä, etteivät Soinin antamat vastaukset asiassa mahdollista hänen tukemistaan.

– Tänään salissa hän toteaa ettei ole mielestään toiminut väärin, ei pahoittele, eikä lupaa jatkossa toimia linjan mukaisesti. Tämä vahvistaa näkemystäni siitä, että en voi äänestää Soinin luottamuksen puolesta, Sirén kirjoitti.

Eduskunta äänestää ulkoministeri Soinin luottamuksesta huomenna perjantaina kello 13 alkavassa istunnossa.

Epäluottamusta Soinille esitti aamupäivällä istunnossa suurimman oppositiopuolueen SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta. Esitystä kannatti puoliltapäivin vihreiden kansanedustaja Satu Hassi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE