Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kolmesti presidentiksi pyrkinyt Väyrynen HS:ssa: “Minä en ole sellainen persoona, joka siinä tehtävässä viihtyisi”

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen vakuuttaa, ettei ole lähdössä presidentinvaaleihin 2018. Helsingin Sanomien Studio kulmapöydässä perjantaina vieraillut Väyrynen sanoo myös ihmettelevänsä keskustan eduskuntaryhmän Matti Vanhasen aikaista toimintaa tulevien vaalien osalta.

– Erikoista, että Matti luopuu eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta aloittaaksen kampanjan, mutta puoluesihteeri (Timo Laaninen) on julkisuudessa ilmoittanut, että kampanja alkaa vasta ensi vuoden syksynä. Minä en tiedä, mikä on Matin motiivi, että hän tällä tavalla toimii.

Väyrynen sanoo, ettei hänen oma Kansalaispuolueensa aseta presidenttiehdokasta, jos Sauli Niinistö lähtee uudelleen ehdolle.

– Olen vilpittömästi tällä kannalla (etten asetu itse ehdolle). Kun tapasin Sauli Niinistön sen jälkeen, kun hänet oli valittu, onnittelin häntä ja sanoin, että virka sopii sinulle paljon paremmin kuin minulle. Minä en ole sellainen persoona, joka siinä tehtävässä viihtyisi, kolmesti ehdolla ollut Väyrynen sanoo.

– Kahdella ensimmäisellä kerralla tasavallan presidentillä oli vielä merkittävä poliittinen asema ja vaikutusvalta. Kolmannella kerralla lähdin enemmänkin pelastamaan puoluetta.

Väyrynen sanoo pitävänsä varmana, että Niinistö hakee jatkokautta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo tänään Iltalehdessä, ettei hän lähde tavoittelemaan presidentin tehtävää ensi vaaleissa. Aiemmin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hae enää presidentiksi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE