Kommentti: Aktiivinen työväki tekee paluumuuttoa SDP:hen – persuvaje melkein täyttynyt

Kuva: lehtikuva / timo hartikainen
Puheenjohtajaehdokkaat Timo Harakka (vas.), Tytti Tuppurainen ja Antti Rinne lavalla SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden maakuntakiertueen avajaisissa Kuopiossa 7. tammikuuta 2017.

Kun seuraa julkista keskustelua SDP:n kannatuksesta ja sen rakenteesta, pääsee helposti käsitykseen, että joillekin keskustelijoille mikään ei riitä. Haikaillaan takaisin 25 prosentin kannatuslukuihin. Ei muisteta, että noiden kannatuslukujen aikoina suuria puolueita oli kolme. Veikko Vennamon SMP yritti joukkoon, mutta lento päättyi lopulta puolueille harvinaiseen ja noloon mahalaskuun – konkurssiin.

Vahvimmaksi syylliseksi voi helposti nimetä pääministeri Kalevi Sorsan (sd.). Hän kun keksi ottaa SMP:n hallitukseen ja siitä alkoi alamäki.

SMP:n ja Vennamon lento rokotti lähinnä keskustapuoluetta. Muihin puolueisiin SMP ei juurikaan vaikuttanut.

Timo Soinin perussuomalaiset on toista maata. Hän on puolueineen onnistunut kiilaamaan jo kahdesti suurten puolueiden joukkoon. Ja kun jaettavana on 100 prosenttia annetuista äänistä tai gallupissa kantansa ilmaisseista, on 25 prosentin kannatusosuuden saavuttaminen todella kovan työn takana. Mahdotonta se ei tietenkään ole, mutta vaatisi miltä tahansa puolueelta liki epäinhimillistä suoritusta.

Alamäki alkaa noususta

SDP:n suurimmat kannatusluvut nähtiin 1990-luvulla, kun puolue oli Paavo Lipposen johdolla oppositiossa. Suurvoitolla tuli 63 kansanedustajaa, mutta se piti sisällään tuhon siemenen. Lipponen otti hallitusvallan Esko Ahon (kesk.) jälkeen suuriin kouriinsa ja joutui tekemään leikkauksia, joista likikään kaikki eivät pitäneet.

Kannattajia alkoi virrata pois.Lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta lasku on jatkunut vuodesta 2003. Pohja saavutettiin 2015 vaaleissa, joissa SDP tipahti neljänneksi suurimmaksi.

Kannatuksen surkeuteen oli selkeä syy: parhaassa työiässä olevat kaikkosivat puolueesta Timo Soinin huomaan. Paljon väkeä myös jäi kotiin ja muihinkin puolueisiin väkeä virtasi. TNS Gallupin lukujen mukaan 35-49-vuotiaista enää 12,5 prosenttia äänesti SDP:tä vuonna 2015.

Paluumuutto on alkanut

Mutta se mikä tulee alas, tulee ylös – joskus. Paluumuutto on alkanut ja jatkunut. SDP:n nousu alkoi jo viime vuonna, jolloin TNS Gallupin lukujen mukaan paljon keskustelun kohteena olleesta ikäryhmästä 35-49 jo 16,4 prosenttia ilmoitti äänestävänsä SDP:tä. Nousu on jatkunut, jopa kiivaana. Tämän vuoden aivan tuoreimmat luvut lupaavat SDP:lle jo 18,8 prosentin kannatusta ikäryhmässä 35-49 vuotta.

SDP:n kannattajaryhmästä suurin on silti yhä ikäryhmä 65+, mutta tässäkin väestönosassa SDP koki kolauksen vuonna 2015, jolloin kannatus tipahti 26,9 prosenttiin. Korjausliikkeen SDP sai tehtyä vuonna viime vuonna, jolloin 65+ kannatus nousi jo 29 prosenttiin.
SDP:n kannatus on noussut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä. Jopa kaikkein nuorimmassa äänestäjäkunnassa 18-24 vuotiaissa SDP:n kannatus on noussut viidellä prosenttiyksiköllä.

Melkein yhtä suosittu virsi kuin alle 50-vuotiaiden heikko kannatusosuus, on ollut nuorten heikko kannatus. Vuoden 2015 vaaleissa kannatusosuus 18–24-vuotiaissa olikin huono, vain 8,1 prosenttia, mutta nousi jo seuraavana vuonna 13,4 prosenttiin ja on tuostakin noussut 13,6 prosenttiin vuoden ensimmäisinä viikkoina. Tuossakaan ei ole uutta, sillä pitkään on ollut niin, että aivan nuorimmat kannattajat ovat huidelleet missä sattuu. Sitten kun vakiinnutaan, mennään töihin ja liitytään liittoon, alkaa myös politiikka ja SDP hiljalleen kiinnostaa.

50-64-vuotiaiden keskuudessa SDP:n kannatus onkin sitten jo alkuvuodesta 2017 25,2 prosenttia ja viime vuonna peräti 26,5 prosenttia.

On myös toinen porukka, jossa SDP:n kannatus ylitti loppuvuodesta 2016 maagisen 25 prosentin rajan. Ja se on työväestö, jossa SDP:n kannatus oli ylivoimainen syksyllä 2016, 25,8 prosenttia.

Lähde: TNS:n gallupmittaukset 2015, 2016 ja 2017

Ottiko ay-liike Pyrrhoksen voiton Sipilän pakkomielteisestä politiikasta? Selvitys varoittaa, että markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee

Suomalainen sopimisyhteiskunta eli suurta myllerrystä vuosien 2015–2017 aikana. Monenlaisissa rooleissa SDP:ssä ja ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttanut, Teollisuuden palkansaajien TP:n palvelukseen siirtyvä Matti Hirvola kysyy Luottamuksen loppu? -tutkimuksensa pääotsakkeessa aihepiirin peruskysymyksen.

Kirjan mittainen satasivuinen selvitys on tehty Kalevi Sorsa -säätiölle.

Juha Sipilän hallituksen alkupuoliskon vuosien 2015–2017 työmarkkinaturbulenssilla oli kauaskantoisia seuraamuksia suomalaisen korporatismin toimintamallille ja institutionaalisille vuorovaikutussuhteille”, kirjoittaa Hirvola.

Hirvolan kirjan mukaan vahvaan parlamentaariseen enemmistöön nojaava porvarihallitus ja työnantajat pyrkivät vaalikauden alussa haastamaan kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan hegemonista diskurssia.

Haaste puettiin ideologiseen vastakkainasetteluun parlamentarismin ja korporatismin välillä. Tavoitteena oli muuttaa suomalaisten työmarkkinoiden institutionaalista järjestystä pysyvästi työnantajia hyödyttävään suuntaan”, tutkija kirjoittaa.

Sipilän hallituksen ja työnantajien uusliberalistisessa tavoitteenasettelussa hyödynnettiin Hirvolan mukaan kolmikannan perinteistä välttämättömyyden retoriikkaa.

Sen vakuuttavuus ja legitimaatio murtuivat, kun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK onnistui syksyllä 2015 osoittamaan sopimusyhteiskunnan puitteissa vaihtoehtoisen toimintamallin hallituksen pakkolaeille.

Merkitystä oli myös sillä, että koko palkansaajaliike onnistui yhteisin ponnistuksin kääntämään kansalaismielipidettä hallituksen epäoikeudenmukaisiksi koettuja esityksiä vastaan.”

Syksyn 2015 aikana hallituksen pakkolakiesityksen juridiset ja taloudelliset puutteet kävivät yhä selvemmiksi.

Samalla kun hallituksen argumentaation perustelut murenivat, syvenivät säröt porvarihallituksen ja työnantajien rintamassa.”

Sipilän hallitus kykeni omista ongelmistaan huolimatta pitämään aloitteen käsissään.

Vaikka perinteinen kolmikantaisen sopimisen kulttuuria korostava diskurssi selvisikin kamppailusta eräänlaisena voittajana, oli menestyksen hinta raskas. Hirvolan mukaan kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan vuorovaikutussuhteet oli revitty vereslihalle.

”Tutkimusaineistoon nojautuen onkin mahdollista spekuloida kysymyksellä, oliko ammattiyhdistysliike ottanut kilpailukykysopimusprosessissa Pyrrhoksen voiton. Miksi ammattiyhdistysliike ei käyttänyt kilpailukykysopimusprosessin myötä hetkellisesti kasvanutta yhteiskunnallista painoarvoaan täysimääräisesti hyväkseen?”

”Ay-liikkeen menestys hegemoniakamppailussa ei aktualisoitunut erityisen tehokkaasti poliittisen keskustelun johtajuutena työmarkkinoihin liittyvissä diskursseissa. Sipilän hallitus kykeni omista ongelmistaan huolimatta pitämään aloitteen käsissään esimerkiksi työttömyysturvan uudistamisessa.”

Selvityksen mukaan vastausta kysymykseen voi hakea työmarkkinoiden instituutioiden myllerryksestä.

”Raskas kilpailukykysopimusprosessi oli vähentänyt ammattiyhdistysliikkeen keskinäistä luottamusta. Palkansaajajärjestöt syyttelivät toisiaan siitä, miten eduskunnan enemmistöön nojaavaan hallitukseen olisi pitänyt kolmikannassa suhtautua. Ilman yhteistä rintamaa ay-liikkeen vaikuttavuus oleellisesti heikkenee.”

Myös Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n strateginen päätös hylätä keskitetyt työmarkkinaratkaisut ja irtisanoa tähän liittyviä sopimuksia muutti työmarkkinatoimijoiden keskinäisiä riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteita.

”Täysimittaisen vastakkainasettelun sijaan työnantajat pyrkivät kääntämään työmarkkinoiden voimatasapainoa hajottamalla sopimusyhteiskunnan valtakeskittymät.”

Markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee.

Hirvolan mukaan EK:n 2015–2017 tekemät ratkaisut mullistivat ehkä lopullisesti kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan keskiössä olevan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän.

”Selvää on myös, että neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän muutokset ravistelevat sosiaalisen korporatismin perusrakenteita kuten työehtosopimusten yleissitovuutta ja sosiaalisten ryhmien keskinäistä solidaarisuutta.”

Hirvola päättelee, että tulopolitiikan ja keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen hylkääminen supistavat ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallista painoarvoa ja sananvaltaa.

”Silloin markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja vähenee.”

Hirvolan mukaan ammattiyhdistysliikkeen menestyksellinen vastaaminen työnantajien omaksumaan hajota ja hallitse -strategiaan edellyttäisi voimien keskittämistä muuallakin palkansaajaliikkeessä kuin vain vientiliitoissa.

Kursiivilla olevat lainaukset ovat Matti Hirvolan kirjasta Luottamuksen loppu?, joka julkistetaan tänään Helsingissä.

Keskustelua aiheesta

Ärähdys eduskunnasta: ”Lasku tästä vihreiden alkuunpanemasta hulluudesta lankeaa tavallisten kansalaisten maksettavaksi”

Kuva: Thinkstock
Keskustan kansanedustaja ja innokas erämies Mikko Kärnä on huolissaan viime viikkoina tapahtuneista susien ja metsästyskoirien kohtaamisista, jotka päättyvät usein koiran kuolemaan.
– Ei tällaisia ongelmia ollut tässä mittakaavassa vielä 10 vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että joka päivä päätyy ainakin yksi metsästyskoira suden suuhun, pahimpina useampia.
Kärnä kiittelee hallituksen toimia susien kaatolupien lisäämisessä, mutta pitää tätä yksinomaan riittämättömänä.
– Suomen susikanta tulisi puolittaa nykyisestä, koska nyt lasku tästä vihreiden alkuunpanemasta hulluudesta lankeaa tavallisten kansalaisten maksettavaksi rakkaiden koti- ja tuotantoeläinten muodossa. EU on lopultakin laitettava tässä selkä seinää vasten ja vaadittava, että Suomi saa itsenäisesti päättää oman susikantansa koosta.
Kärnä korostaa, että myös susi kuuluu Suomen luontoon, mutta liika on liikaa.  Kärnä vaatii myös, että susien tappamien metsästyskoirien korvaussummia lisätään.
– Jos tämä meno jatkuu, ei meiltä pian enää löydy metsästäjiä pitämään hirvikantaa kurissa tai vaikkapa jäljittämään kolarieläimiä.

Eero Heliövaara ei aio hakea jatkokautta valtion omistajaohjausosaston päällikkönä

Kuva: Lehtikuva

Valtion omistajaohjausosaston päällikkö Eero Heliövaara ei aio hakea jatkokautta. Heliövaara kertoo STT:lle haluavansa siirtyä kohti uusia haasteita. Hän sanoo, että kesällä ollut kohu Finnairin lisäeläkkeistä ei vaikuttanut yksittäisenä asiana hänen päätökseensä.

Heliövaara sanoo jo aiemmin valmistautuneensa henkisesti luopumaan pestistä, sillä hänen edeltäjällään olisi ollut oikeus palata tehtävään. Nyt paikka on avoimessa haussa.

Keskustelua aiheesta

Näin perussuomalaiset hajosivat: Simon Elo ja Juho Eerola kohtaavat lavalla

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheejnjohtaja Simon Elo ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja, pitkäaikainen vaikuttaja Juho Eerola astuvat Helsingin kirjamessutorstaina 26.10. lavalle ensi kertaa perussuomalaisten hajoamisen jälkeen.

Tilaisuus on samalla Lauri Nurmen kirjoittaman kirjan Perussuomalaisten hajoamisen historia -kirjan yleisöjulkistus.

Politiikan toimittaja Nurmi lupaa kertoa kirjassaan uutta tietoa perussuomalaisten sisäisistä jännitteistä, Jussi Halla-ahon noususta puolueen johtoon, etukäteen laaditusta soinilaisten varasuunnitelmasta ja muiden hallituspuolueiden osuudesta perussuomalaisten hajoamisessa.

Kirjassa esiintyvät omilla nimillä muun muassa Timo Soini, Halla-aho, Jussi Niinistö, Matti Putkonen, Sampo Terho ja EerolaLisäksi lukuisat kokoomuslaiset ja keskustalaiset ovat antaneet nimettöminä haastatteluja.

Jutta Urpilainen antaa sijoitusvinkin: Tällä toimella rahat 7-kertaisesti takaisin

Kuva: LEHTIKUVA / HANDOUT / JOHANNES JANSSON

SDP:n kansanedustaja, entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) jatkaa tänään maanantaina päiväkotivierailujaan Lapualla.

”Päiväkodit ovat olleet hyvin erilaisia, sillä osa toimii vuoropäiväkotina, osa oli kaksikielisiä, osassa taas maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on yli 80 prosenttia kaikista lapsista. Osassa kiinteistöt olivat aivan uusia, kun taas osassa päiväkoti toimi hyvinkin vanhoissa tiloissa. Vaikka vierailemani päiväkodit olivat erilaisia, on niillä myös ollut yhtäläisyyksiä. Kaikkia päiväkoteja on yhdistänyt osaava ja omistautunut henkilökunta, joka on saanut laadukkaan koulutuksen vastuullista tehtävää varten.”

Urpilainen kirjoittaa asiasta Pohjalaisessa.

”Monessa kunnassa päiväkodeissa näkyvät myös Sipilän hallituksen säästötoimet, joiden myötä varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat kasvaneet. Hallitus nimittäin päätti säästää varhaiskasvatuksesta rajaamalla subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja kasvattamalla ryhmäkokoja. Onneksi hallitus kuitenkin päätti vetää alkuperäisen esityksensä varhaiskasvatuksen maksujen korottamisesta pois ja päätyi keventämään pienituloisten varhaiskasvatusmaksuja. Tämä oli askel oikeaan suuntaan.”

Urpilaisen mukaan varhaiskasvatukseen kannattaa panostaa.

”Euron sijoitus varhaiskasvatukseen tuottaa myöhemmin jopa seitsemän euroa takaisin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että se tasoittaa lasten erilaisia kotoa saatuja lähtökohtia ja edistää lapsen mahdollisuuksia tasapainoiseen kasvuun.”

Suomessa yli 4-vuotiaista 75 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen, kun Ruotsissa vastaava luku on 96 prosenttia.

”Varhaiskasvatus on tehokas keino parantaa oppimisen edellytyksiä, vähentää työttömyyttä ja kaventaa tuloeroja sekä vähentää huono-osaisuuden periytymistä. Varhaiskasvatukselle kuuluu vahva asema yhteiskunnassamme ja siellä työtä tekevät ansaitsevat meidän kaikkien kiitoksen”, Urpilainen kirjoittaa.